Hei, sairastin itse melkein 10 vuotta sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Nyt olen jo parantunut siitä, lääkkeetkin jättänyt jo pois.
Haluan jakaa sellaisen ajatuksen teille kaikille jännittäjille, mikä minua on auttanut hirveän paljon! Eli te ette mene rikki, vaikka joku ajattelisi teistä pahaa tai sanoisi pahasti. Te kestätte sen kyllä, jos niin käy. Paljon enemmän voimia menee siihen, että pelkää etukäteen tulevansa loukatuksi.
Tsemppiä kaikille! <3
Haluan jakaa sellaisen ajatuksen teille kaikille jännittäjille, mikä minua on auttanut hirveän paljon! Eli te ette mene rikki, vaikka joku ajattelisi teistä pahaa tai sanoisi pahasti. Te kestätte sen kyllä, jos niin käy. Paljon enemmän voimia menee siihen, että pelkää etukäteen tulevansa loukatuksi.
Tsemppiä kaikille! <3
Vastaukset 11
Vanhimmat
Hyvä neuvo. Mäkin olen ajatellut, että jos tulee ahdistuskohtaus, niin täytyy pitää mielessä, että mikään ympärillä ei ole muuttunut, eli ei ole tapahtunut mitään sellaista, että ahdistuskohtaus olisi järkevää. Ja sitten vielä, että aina jossakin vaiheessa kohtaus menee ohi. Miten te muuten saatte ahdistuskohtauksen ohi? Kuinka kauan siihen menee aikaa?
Pahinta sosiaalisten tilanteiden pelossa on se kun nuoruus menee täysin ohi koska on erittäin hankalaa esim. mennä bilettämään muiden mukaan tai hommata seksi- tai seurustelukumppania. Vaikka paranisikin joskus aikuisiällä niin menetetty nuoruus käy silti kalvamaan.
Tämä oon valitettavan totta, itse olen 17v ja pelkään sosiaalisia tilanteita yli kaiken. Ystäviä ei ole ainuttakaan, viimeksi puhuin jonkun ei perheenjäsenen kanssa viime vuoden puolella ja kotoa en ole lähtenyt edes kauppaan moneen kuukauteen. Koulussakaan en ole, yritin joskus yläasteella puhua pelosta terveydenhoitajalle, mutta hän sanoi, että se on vaan mun pään sisällä ja käski palata tunnille. Sain peruskoulussa usein ahdistuskohtauksia ja jopa pyörryin muutamia kertoja.
Totta. Pahinta on se, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä huonompi asia kokemattomuus seurustelu- ja seksiasioissa on. Ei kukaan oikeasti huoli 30-vuotiasta neitsyttä jolla ei ole koskaan ollut tyttöystävää...
Juuri tuota minäkin usein murehdin mutta nykyään pyrin samantien sivuuttamaan nuo ajatukset ja ajattelemaan positiivisesti vaikka väkisin. Ei ole paljon vaihtoehtoja kuin pyrkiä positiivisuuteen tai muuten tulen menemään suorinta tietä hautaan muutaman vuoden sisällä.
Aloittajalta ihanasti sanottu! Kiitos.
Mä ajattelin ottaa kantaa tähän, koska ketjunpätkässä on niin paljon positiivista. Pikkusen taustaa. Mä oon nyt uudistuksen jälkeen käyttäny vaan tätä samaa nimimerkkiä. Lukuja ja sairastusta takana aika paljon. Ei mun tarvi ilmottaa sukupuoltani tai ikääni. herkempivaistoset on aika nopeesti oivaltanu molemmat, mut peloista; Pelko ja ahdistuneisuushan on defensiaalinen reaktio sinne aikojen taakse. Joskus oli todella tärkeetä saada se adrenaliiniryöppy. Se takas ravinnon ja mahdollisen tehokkaan paon jos tilanne sitä vaati. Pelko ei oo huono ominaisuus, tai kai me enemmän puhutaan paniikkihäiriöstä, ahdistuksesta. Meillä ei oo enää tarvetta nostaa adrenaliinitasoo ihan maksimiin mutta niin tapahtuu. Reaktio tulee vaan niin pirun väärään paikkaan. Me ollaan evolutionaalisesti edetty sen verran, että esim.suuressa marketissa tapahtuva ahdistus, paniikkikohtaus laukasee pakotoiminnon. Eri sukupuolista vielä tässä. Nainen ikäänkuin suojautuu, peloissaan odottamaan sitä voimakkaampaa, pelastajaa. Normaaliolosuhteissa se löytyykin ja tilanne selviää jollain tavalla, jos kumppanina olevalla miehellä on sama häiriö. Mies on jo paennut tilannetta. Onneks tosi harva kokee ainooks mahdollisuudeks puollustautua, ei ketään tiettyä vastaan. No, joo Mä kirjottelen enemmänkin pelosta ja ahdistuksesta. Niiden eri olemuksista Naisilla ja miehillä. Pojilla ja tytöillä. Mun nimimerkkiä ollaan jo trollattu mutta kyllä mut tunnistaa ja mä haluan keskustella, auttaa ja kertoo oman mielipiteeni lääkkeistä mutta omana mielipiteenä. En lääkärinä.
Aloittajalle tai muillekin. mieluusti kuulisin asiallisia mielipiteitä lääkityksestä ,että auttaisiko oppimaan opituista tavoista eroon, lähinnä noi masennuslääkkeet cipralex, optipar tms. tehoaisi enimmäkseen jännitykseen eikä toisi liikaa "vauhtia" kiitos jo etukäteen.
Sama kun joku sanoisi parantuneen alkoholismista ja voi taas juoda.
Olet ollut vain ujo, ja nyt olet ujoidesta päässyt eroon.
Millä pääsit siitä eroon?
Olen itse kärsinyt ahdistuksesta ja "ujoudesta" lapsesta asti ja nyt jo kohta 30.
Tiedän kyllä hyvin sen ettei syytä ahdistukseen ole ja että ihmisten kanssa voi hyvin jutella rentoutuneesti, mutta... Siinä vaiheessa kun se sosiaalinen tilanne on päällä, kaikki järkevät ajatukset haihtuvat pois ja aivot menevät tyhjäksi, keho jännittyy ja kaikkien positiivisten mantrojenkin hokeminen kaikuu tyhjässä, ei mitään vaikutusta. Nuorena harrastin viinaa ja mietoja huumeitakin saadakseni sitä tukahdutettua, nykyään ilman lääkkeitä jne. Mikään ei tunnu auttavan. Tämä on kuin kirous! Muuten fiksu ja kivakin ihminen jolla olisi paljon annettavaa toisille, on empatiaa ja huumorintajua, niin kaikki se menee hukkaan ja ihmisten ilmoilla olen pelkkä ihmisen näköinen tyhjä kuori, kireä ja jalkoihinsa tuijottava ahdistusraunio.
Voi että sitä haaveilee sellaisesta normaalista kanssakäymiskyvystä mikä joillain on, välillä tekee mieli huutaa ja välillä jopa tuntuu ettei jaksa elää tämän kanssa. Ja jos et kerro tästä ihmisille niin joudut olemaan heidän keskellä hiljaisena ja outona, ahdistuneena romuna, jos taas kerrot niin ainakin tuntuu siltä että ihmiset karttavat sen jälkeen sen takia, kun luulevat ettei tällaiselle saa puhua mitään ettei se romahda... perhana! Millä keinoilla sinä pääsit parempaan jamaan?
Tuo on kyllä ihan totta ettei kukaan voi pelkillä sanoilla/ajatuksilla riistää toiselta henkeä mutta monelle sosiaalifoobikolle tietysti vaikea asia kun itsetunto on niin hauras.