Koulumaailma on nykypäivänä outo

Kovat arvot ovat tulleet kouluihin. Opettajia kielletään kertomasta koulun ongelmista siis niistä, jotka eivät ole salassapidettävää tietoa. Homekouluista vaietaan tai muista kurinpidollisista ongelmista.

Avoimuus on nykypäivän muotisana kouluissa. Kumminkin koulu taitaa olla yksikkö, joka toimii muusta yhteiskunnasta erillään.

Työpaikoilla on työsuojeluvaltuutetut, jotka hoitavat työntekijöiden ongelmia työpaikoilla. Kouluissa ei ole esim. oppilasvaltuutettua, joka voisi puolueettomasti hoitaa koulun ongelmatilanteita. Koulu on työpaikka ja siellä sattuu ja tapahtuu ihan niitä samoja juttuja mitä muissakin työpaikoissa...Opettajat uupuvat ja syynä ei aina ole oppilasmäärät tai liian suuri työtaakka. Monesti opettajat saavat liian vähän työnohjausta ja muuta tukea mm. rehtorilta jos rehtori johtaa auktoritäärisesti.
3253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oppilasvaltuutettu hoitaa koulun ongelmatilanteita? Minkälaisista ongelmatilanteista oikeastaan kirjoitat?
Työnohjaus, sekö patenttiratkaisu?
Et ole oikein perillä asioista, heittelet ilmaan haamuheittoja.

Äänestä
  • Oppilashuolto on monesti myös rehtorin tiukassa ohjeuksessa, vaikka kuraattori ei ole hänen alaisensa.

    Peräänkuulutan vain avointa keskustelua koulun ja kodin välillä. Meidän koulussa ongelmatilanteet yritetään hoitaa siten, että koteihin ei oteta yhteyttä mistään asiasta. Luokan opettaja ei edes laita kuukausitiedoitetta kotiin.

    Keskusteluvartissa opettaja piti viiden minuutin esipuheen siitä mistä saa puhua ja mistä ei. Tapaaminen piti rajoittua vain lapseemme. Opettaja tenttasi meitä vanhempia - ja tuli sellainen tunne, että pojastamme yritetään kaivaa tikulla jotain negatiivista esille. Lopuksi opettaja tokaisi, että "eikös teidän pojalla ole muutaman kerran unohtunut vihko kotiin". Sen tietysti myönsimme, sillä lapsemme on hajamielinen. Siis vartti oli aivan outo. Ja itsekin yritin etsiä pojastamme vikoja kun tilanne meni niin oudoksi.

    Meni kyllä luottamus kouluun ja opettajaan ja meidän tavoite koulun suhteen on se, että pääsemme yläasteelle. Tai ehkä vaihdamme koulua. Poikamme on hyvä koulussa ja hiljainen ja ihmettelen suuresti opettajan käytöstä? Mutta ehkä hän on kartoittanut tilannetta uutena opettajana, mutta tuntui, että olisimme olleet syytettyjen penkillä.

    Äänestä

Ja lisäys vielä, että vaitiolovelvollisuushan koskee opettajia. Mielestäni itse olisin kyllä voinut tuoda luokan ongelmia samalla esille, mutta tiukasti opettaja ohjeisti, että saamme puhua vain omasta lapsesta. Siis minä olisin kyllä voinut puhua, mutta opettaja tietysti ei, sillä hän on vaitiolovelvollinen tiettyjen asioiden suhteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


outolintunen123456 kirjoitti:

Kovat arvot ovat tulleet kouluihin. Opettajia kielletään kertomasta koulun ongelmista siis niistä, jotka eivät ole salassapidettävää tietoa. Homekouluista vaietaan tai muista kurinpidollisista ongelmista.

Avoimuus on nykypäivän muotisana kouluissa. Kumminkin koulu taitaa olla yksikkö, joka toimii muusta yhteiskunnasta erillään.

Työpaikoilla on työsuojeluvaltuutetut, jotka hoitavat työntekijöiden ongelmia työpaikoilla. Kouluissa ei ole esim. oppilasvaltuutettua, joka voisi puolueettomasti hoitaa koulun ongelmatilanteita. Koulu on työpaikka ja siellä sattuu ja tapahtuu ihan niitä samoja juttuja mitä muissakin työpaikoissa...Opettajat uupuvat ja syynä ei aina ole oppilasmäärät tai liian suuri työtaakka. Monesti opettajat saavat liian vähän työnohjausta ja muuta tukea mm. rehtorilta jos rehtori johtaa auktoritäärisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu