Vähemmistöosakkaana osakeyhtiön yhtiökokouksessa

Nyt kun yhtiökokous-suma alkaa kannattaa vähemmistöosakkaitten aina liittoutua niin että heillä olisi ainakin 10% osakekannasta takanaan!

Vähemmistöosakasryhmittymän kannattaa ehdottomasti hankkia ainakin osakeyhtiölakia tuntevan henkilön edustajana/avustajana yhteiseksi puhemiehekseen.

Tänä päivänä yhtiökokouksen äänittäminen on välttämättömyys estämään puheenjohtajan tekemästä kokouksen kulun vastaisia päätöksiä, toisin sanoin väärentämään pöytäkirjan omaksi tai lähipiirinsä oikeudettomaksi ja ansiottomaksi eduksi yhtiön ja/tai lähipiiriin kuulumattomien osakkaitten vahingoksi!

Vähemmistön on oltava aktiivinen omien etujen ajamisessa ja mieluiten vietävä kokouksen päätökset äänestykseen tai ainakin esitettävä eriävän kantansa saadakseen totuudenmukaiset merkinnät kokouspöytäkirjaan!

Härskimmät osakeyhtiöitten johtohenkilöt luottavat siihen ettei vähemmistöt uskalla tai jaksa viedä edes törkeimmät osakeyhtiölain vastaiset päätökset käräjäoikeuteen yhtiön vastaisina kanteina!
14297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kiitos kokousäänitteet niin lomaosakeruhtinas on jo kärsinyt kaksi kirvelevää tappiota ja kolmas kerta toden sanoo! Kirvely tuntuu siellä perstaskun kohdalla eikä lievene sitten millään!

Äänestä
  • Oy Saaripalsta Storö Ab:n, Kauko Wirenin ja Paula Virenin omakätisesti yhtiön osakkaille, viranomaisille ja käräjäoikeuksille lähetyillä asiakirjoilla on todistettu että ilmiannoissa RR vastaan esitetyt syytökset ovat kaikki valheellisia.

    https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1998/19980563
    .

    Äänestä

  • loiee4 on taas copy-paste menetelmällä liikkeellä niin kuin viimeaikaisissa hallituksen papereitten allekirjoituksissa!

    Millä nimikkeellä se kulkee lakikirjassa?

    Äänestä

  • Oy Saaripalsta Storö Ab:n mahtiherra yrittää kusta lukijoita silmiin julkaisemalla samaa Rune Rehnbergiä herjaavaa spammia jokaisen hänelle epämieluisan totuudenmukaisen Storö-tiedon jälkeen!

    Äänestä

  • Onko Storömökinmyyjä-Kake taas ottanut herneen nenäänsä kun hän taas lähetyttää näitä Rune Rehnbergiä herjaavia spammeja täällä lomaosake-osiolla?

    Äänestä

  • Varsinais-Suomen käräjäoikeus totesi tuomiolauselmassaan että Oy Saaripalsta Storö Ab:n yhtiökokouksen puheenjohtaja Kauko Wiren oli merkityttänyt valheellisesti yhtiökokouksen päätös kokouspöytäkirjaan saavuttaakseen lapsilleen osakkaina oikeudetonta ja ansiotonta rahallista etua sekä yhtiön että vähemmistöosakkaitten kustannuksella!
    Oy Saaripalsta Storö Ab:n hallitus Paula Wiren toimeenpani valheellisen päätöksen saavuttaakseen lapsilleen osakkaina oikeudetonta ja ansiotonta rahallista etua sekä yhtiön että vähemmistöosakkaitten kustannuksella!

    Tämä on käräjäoikeudessa todettua eikä mitään Storön huuhaa herran tutotosta!

    Äänestä

  • Porvoolainen Rune Rehnberg on kirjoittanut näitä herjauksia yli 6000 kpl nettiin. Sairas mikä sairas. Lopulta VALTAKUNNANSYYTTJÄ määräsi syytteen nostettavaksi. RR tuomittiin raastuvassa sakkoihin ja suuriin korvauksiin. RR valitti hoviin ja korkeimpaan oikeuteen, pilkkuakaan ei tuomio muuttunut. RRän oikeuskulut korvaukset nousivat yli 11.000 euroon. Erikoista oli, että RRän asianajajan esimies kirkkonummelainen lakitoimiston omistaja ja itsekin lakimies vannoi väärän valan. Valan vannottuaan väitti kolmea pöytäkirjaa väärennetyiksi. Vastaajan asianajaja vaati todistajaa lukemaan ne todistajanaitiossa.
    Kysymykseen mitä oli väärennetty, todistaja joutui vastaamaan, että EI MITÄÄN.
    VÄÄRÄ VALA???????

    Äänestä

  • Tulevilletodistajille kirjoitti:

    Oy Saaripalsta Storö Ab:n, Kauko Wirenin ja Paula Virenin omakätisesti yhtiön osakkaille, viranomaisille ja käräjäoikeuksille lähetyillä asiakirjoilla on todistettu että ilmiannoissa RR vastaan esitetyt syytökset ovat kaikki valheellisia.

    https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1998/19980563
    .

    LUE OIKEAT TIEDOT JÄLJEMPÄNÄ.
    PORVOOLAINEN RUNE REHNBERG ON SAANUT KOVAN TUOMION NOISTA PERÄTTÖMISTÄ HERJOISTAAN. MM. KORVAUKSET YLI 11.000 EUROA.
    HÄNEN ÖLJYFIRMANSAKIN MENI KONKURSSIIN, KUN SUURET ASIAKKAAT, KUTEN PORVOON KAUPUNKI JA TEOLLISUUSYRITYKSET SAIVAT TIETÄÄ TUOMIOSTA.

    Äänestä

Enemmistöosakas/puheenjohtaja ja puoliso/hallitus/sihteeri/pöytäkirjantarkastaja ovat molemmat taas liukkaalla jäällä! Eivät ehdi pelastua kylmästä kylvystä!

Äänestä

Kauko Wiren entinen kenkäkauppias!

Äänestä

Porvoolainen Rune Rehnberg kirjoittamia herjauksia, joista hänet on tuomittu. LUE TIEDOT JÄLJEMPÄNÄ.

Äänestä

Rune Rehnberg Porvoosta on kirjoitellut näitä herjauksia yli 6000 (kuusituhatta) kuuden vuoden aikana nettiin. Yrittää saada ostettua osake-enemmistön saaripaikasta. Ei onnistunut. Vihdoin VALTAKUNNANSYYTTÄJÄ määräsi syytteen nostettavaksi.
Rune Rehnberg sai raastuvassa sakkoja ja hyvin korkeat korvaukset maksettavikseen. RR valitti tuomiosta hoviin ja korkeimpaan oikeuteen, pilkkuakaan ei tuomio muuttunut. Kummallista oli, kun RRän asianajajan esimies kirkkonummelainen lakiasiain toimiston omistaja itsekin lakimies teki väärän valan raastuvassa.n ettei
Valan vannottuaan väitti kolmea pöytäkirjaa väärennetyiksi. Vastaajan asianajaja pisti hänet todistajanaitiossa lukemaan ne pöytäkirjat ja kysyi mitä on väärennetty. joutui vastaamaan, ettei mitään ole väärennetty. Väärä vala ???????

Äänestä

kakekakekake

Äänestä

kakekakekake

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


UghKokemusPuhui kirjoitti:

Nyt kun yhtiökokous-suma alkaa kannattaa vähemmistöosakkaitten aina liittoutua niin että heillä olisi ainakin 10% osakekannasta takanaan!

Vähemmistöosakasryhmittymän kannattaa ehdottomasti hankkia ainakin osakeyhtiölakia tuntevan henkilön edustajana/avustajana yhteiseksi puhemiehekseen.

Tänä päivänä yhtiökokouksen äänittäminen on välttämättömyys estämään puheenjohtajan tekemästä kokouksen kulun vastaisia päätöksiä, toisin sanoin väärentämään pöytäkirjan omaksi tai lähipiirinsä oikeudettomaksi ja ansiottomaksi eduksi yhtiön ja/tai lähipiiriin kuulumattomien osakkaitten vahingoksi!

Vähemmistön on oltava aktiivinen omien etujen ajamisessa ja mieluiten vietävä kokouksen päätökset äänestykseen tai ainakin esitettävä eriävän kantansa saadakseen totuudenmukaiset merkinnät kokouspöytäkirjaan!

Härskimmät osakeyhtiöitten johtohenkilöt luottavat siihen ettei vähemmistöt uskalla tai jaksa viedä edes törkeimmät osakeyhtiölain vastaiset päätökset käräjäoikeuteen yhtiön vastaisina kanteina!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu