Peuraa lumisateessa väistänyt henkilöauto päätyi katolleen ojaan Inkeroisissa
3.3.2015 22:25
Inkeroisten kohdalla valtatie 15:lla sattui ulosajo yhdeksän jälkeen tiistai-iltana. Peuraa huonossa ajokelissä väistäneen kuljettajan henkilö auto suistui ojaan ja päätyi katolleen.
— Auto siinä jonkin verran romuttui ja autossa olleet kaksi henkilöä loukkaantuivat lievästi. Heidät vietiin tarkistettavaksi, päivystävä yksikönjohtaja Risto Pihkala Kymenlaakson pelastuslaitokselta kertoo.
Tieolosuhteet onnettomuuspaikalla olivat liukkaat ja näkyvyys huono. Pihkalan mukaan auto eteni 20–30 metriä ojan pohjalla ennen pysähtymistään. Paikalla on 80 kilometrin nopeusrajoitus.
Onnettomuusautossa olleet pääsivät ulos omin voimin. Tieltä suistumisessa olisi voinut käydä pahastikin.
— Tien vieressä ojan pohjalla tulee vastaan kiviä ja puita. Ilmeisesti tässä ei ollut niin paljon vauhtia ja lumi pehmensi, Pihkala sanoo.
Juho Maijala

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.