Millaista oikeustieteen opiskelu ja/tai työ?

itseä kiinnostaa sama

Opiskelu oli aika tylsää. Oikeasti kiinnostavia kirjoja en muista olleen. No jaa, ehkä vero-oikeus... Meninkin sitten verovirastoon töihin. Sain hyvin pian tietää olevani v-mäinen ämmä. Vaihdoin pankkiin. Mutta nyt pankit ovat kaiken pahan alku ja juuri.

Parasta alkaa vapaaksi taiteilijaksi.

Lapissa se on nykyään aivan täyttä kuraa

Joensuussa lakia opiskelevana kurssisuoritukset tapahtuvat valtaosin käymällä ensin muutamalla (n. 3-4 kpl per kurssi) luennolla, jonka jälkeen kirja kauniiseen käteen ja kirjastolle perslihaksia kuluttamaan viikoksi kahdeksi ennen tenttiä. Saa olla aikamoinen sankari, jos pelkästään luentojen avulla tenttejä selvittää, etenkin jos on hyvien arvosanojen perässä. Lukemista riittää, sitä on paljon. Ei lopu varmasti kesken. Tunne on kuin lotossa voittais jos alta 600 sivun sattuu kurssikirja olemaan.

Toki muutamia verkkokursseja on tarjolla, joissa kurssin oppimateriaali ja asiaankuuluvat kirjat saavat olla mukana. Näissä tietysti myös tenttien vaikeustaso yllätys yllätys nousee.

Mutta mukavaa hommaa tämä kuitenkin on! Vapautta on kuin sillä kuuluisalla taivaan linnulla ja ihan saa omin kätösin aikataulunsa suunnitella. Luennoillekaan ei laiskan tarvitse lonnia, mutta kannattaa.

Opiskelu on sellaista että hengaillaan hyvännäköisten tyyppien kanssa ja mietitään joskus latten äärellä lakikiemuroita. Työ on sitten sellaista että ratkotaan isoja oikeusjuttuja jotka ovat lehtien etusivuilla ja kaikkien huulilla. Saadaan vielä ihan tajutonta palkkaa tästä. Sellaistapa se tiivistettynä on.

Juu niinku tossa joku jo sanoi ni lukemista riittää. Yllätyin kun edellinen alue oli vaan 700 sivua. Seuraavaan vajaa 2 000.

Jotkut painaa koko ajan ja saa 1-3, sit on niitä jotka lukee muutaman päivän ennen tenttiä ja saa silti hyviä arvosanoja. 5 saattaa saada joku joskus tuurilla.

On tää silti ihan kivaa.

Insinööriopintoihin verrattuna, jotka vaativat paljon läsnäoloa erilaisissa harjoituksissa, oikeustiedettä on saanut lukea melko rauhassa. Insinöörikurssit olivat laajuudeltaan yleensä 2 ov/ 3 op ja lähes kaikki vaativat läsnäoloa jos jonkinlaisissa harjoituksissa.

Oikeustieteen kurssit ovat laajuudeltaan helposti 6-10 op, eivätkä vaadi juuri läsnäoloa. Pakollisia luentoja kuitenkin on silloin tällöin, mitä insinööripuolella ei juuri ollut. Luentomateriaalitkin sai aina netistä, mikä ei suinkaan ole selviö edes nykyajan oikeustieteen opiskelussa.

Kurssien läpäisemiseen vaadittiin niin insinööriopinnoissa kuin oikeustieteessäkin yleensä tentti. Siinä missä insinööritentistä oli mahdollista päästä läpi pelkät luentomateriaalit lukemalla, ei sellainen onnistu oikeustieteessä. Kurssien kattamat alueet ovat laajoja ja niistä läpipääseminen vaatii usein kaikkien tenttikirjojen lukemista kannesta kanteen vähintään yhden kerran. Insinööripuolella en tainnut edes lukea kurssien kirjallisuus("vaatimus")luetteloja, koska luentomateriaalit riittivät.

Oikeustieteessä luetaan hyvin pitkälle läpi koko yhteiskunnan perustoimintoja ohjaavat lait. Luonnollisesti nämä perustoiminnot tulee myös ymmärtää. Tämä kaikki tehdään pitkälti vain kirjojen kautta ja oikeustieteellisen näkemyksen kanssa, mikä tarkoittaa, ettei toimintoja tulkita moraalin tai yleisen hyväksyttävyyden valossa vaan lainsäädännön ja "oikeuden" näkökulmasta.

Sinänsä insinöörimäinen mieli voi olla oikeustiedettä lukiessa eduksi, että haluaa ymmärtää yhteiskunnan ja hallinnon toiminnan mekaanisena ilmiönä. Siinä missä insinööri suunnittelee ja säätää koneen toimintaa fysiikan lakien mukaan, oikeustieteessä suunnittelu ja säätäminen tehdään yhteiskunnallisesti säädettyjä lakeja tutkimalla, tulkitsemalla, venyttämällä ja niiden ihmistä suurempaan auktoriteettiin vetoamalla.

Toki oikeustiede voi tarjota moraalista kiinnostuneelle yksilölle keinon ymmärtää yhteiskuntamoraalia suhteessa yksilön moraaliin, mutta oikeustiede sinänsä olisi tässä suhteessa heikompi astia. Ihmistieteet voisivat olla parempi vaihtoehto kuten sosiologia, psykologia taikka teologia.

Oikeustiede on myös jatkuvassa yhteydessä menneisyyteen. Tässä mielessä se voi kiinnostaa historiaan intohimoisesti suhtautuvaa yksilöä, mutta oikeushistoriaa voisi olla parempi lähestyä historiantutkimuksen kuin oikeustieteen lähtökohdista. Oikeustiedettä voi kuitenkin päästä opiskelemaan helpommin kuin historiaa, joten tämä vaihtoehto kannattaa pitää mielessä.

Joillakin yksilöillä halu ja tarve opiskella oikeustiedettä liittyy vallanhaluun. Nykyaikana Virka-asema ei juuri tuo valtaa. Parhaat mahdollisuudet vallankäyttämiseen on nykyään jonkun pienen kunnan entistäkin pienemmässä lautakunnassa, jossa voi evätä tarkoituksenmukaisuusharkinnalla joltain hakijalta jotain. Tätä varten ei kuitenkaan tarvitse opiskella oikeustiedettä, vaikka siitä voi apua ollakin.

Politiikassakaan oikeustieteen tuntemuksesta ei ole haittaa, sillä juuri politiikalla lait säädetään. Oikeustieteessä ei kuitenkaan tutkita säätämättä olevia lakeja taikka niiden tarvetta juurikaan, vaan jo valmiiksi ulosannettuja säädöksiä.

Oikeustieteessä tutkitaan siis pitkälti ihmisten toisilleen kirjoittamia sääntöjä, luokitellaan niitä, etsitään niistä laajempia merkityksiä, tulkitaan niitä yli sanamuodon merkityksen ja yritetään keksiä niille alkuperäistä laajempia merkityksiä. Tätä tehdään kunnes aiheesta säädetään kokonaan uusi laki ja koko homma alkaa taas alusta.