Haluaisin pitää ex-tyttöystävän kaverina mutta....

Asia meni näin. Oltiin yhdessä noin 2 kk.Ja parisuhde oli hyvä kunnes tuli ensimmäinen riita jolloin kaikki kääntyi pääälaelleen. Ex-tyttöystävä alkoi puhua erosta ja minä häkellyin ja tunteet nousivat pintaan, kysyin että miksi erottiin, eikö olisi mitään mahdollisuutta jatkaa. Ei kuulema ollut. Hän kuitenkin halusi pitää minut kaverina, viikon jälkeen aloin päästä hänestä yli, mutta pysyimme kuitenkin kaverina ja hengailimme noin 2 vikkoa yhdessä lähes kuin seurustelun aikaan. Aloin tuntea taas rakkautta häntä kohtaan, ja otin asian puheeksi jälleen että eikö olisi mitään mahdollisuutta palata yhteen ja miksi emme voisi antaa uutta mahdollisuutta tälle suhteelle ja miksi erosimme. Ei kuulema ole ja hän sanoi että emme voi enää palata yhteen. Keskustelun jälkeen hän sanoi että ei halua puhua nyt minun kans. Hän kutsui minua hulluksi kun otin asian uudellleen puheeksi.

Pyysin anteeksi ja kerroin että toivottavasti voisimme unohtaa jälkimmäisen keskustelun takaisin paluusta. Haluaisin olla hänen kanssaan yhä ystävä. Mitä teen?
9244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Etpä juuri mitään. Todennäköisesti tyttö tuntee ahdistusta jos nyt "pusket päälle" ystävätoiveidesi kanssa - varsinkin kun olet puhunut paluusta yhteen jne. Nosta kytkintä ja kato, mitä muuta elämällä on tarjottavanaan :) Ehkä päädytte joskus yhteen, ehkä ette.

Äänestä
  • Mutta muuta en halua kun olla sen tytön kans kaveri ja tukena kun sillä niin paljon murheita. Kai lienee parasta että annan aikaa enkä ole missään tekemisissä pitkään aikaan kun joskus sattuu "sopiva" tilaisuus, ottaa yhteyttä.

    Äänestä

  • Epätieto kirjoitti:

    Mutta muuta en halua kun olla sen tytön kans kaveri ja tukena kun sillä niin paljon murheita. Kai lienee parasta että annan aikaa enkä ole missään tekemisissä pitkään aikaan kun joskus sattuu "sopiva" tilaisuus, ottaa yhteyttä.

    Kyllä sillä varmaan on muutakin tukea, kuin sä. Älä tee itsestäsi tarpeellista, jos et sellainen ole.

    Äänestä

  • Rikot vaan itseäsi, jos et lähde omille teillesi. Ero on ero, ja monesti parasta on jättää tuo taakse kokonaan.

    Äänestä

  • Kiitos saamistani vastauksista jo tähän asti :)

    Tyttö tarjosi ystävyyttä, mutta menin mokaamaan pahan kerran sen, kun menin ehdottamaan takasin paluuta. Halusin vain tietää onko hän varma päätöksestään eron suhteen.

    Olen jo omilla teilläni ja päässyt hänestä yli, mutta miten saisin hänet tietämään sen ja sen että ystävyys on se mitä oikeasti häneltä haluan.

    Äänestä

  • Odotin tämän tytön ottavan yhteyttä ja hän otti. Kysyimme kuulumisia ja heitimme muutaman vitsin. Tänään hän jälleen kyseli kuulumisia ja ehdotin tapaamista ja hänelle sopi. Keskustelimme asioista kasvotusten. Hän oli ymmärtäväinen käyttäytymistäni kohtaan ja antoi anteeksi, sitten hän totesi että voimme olla ystäviä mutta halusi itselleen aikaa. Oloni on helpottunut. Kiitos avusta!

    Äänestä

Mä tykkään kahvista ja mulla on Tassimo!
Ja sä alottaja oot joko provo tai hyvin hyvin tyjmä.
Toden näköisesti kumpaakin.

Äänestä

Saatana aina kun nään tulee mielikuva tomista hiirenkolossa. jumiin jää eikä mihinkään suuntaan liikuta. vittu

Äänestä

ja täysmulggu

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Epätieto kirjoitti:

Asia meni näin. Oltiin yhdessä noin 2 kk.Ja parisuhde oli hyvä kunnes tuli ensimmäinen riita jolloin kaikki kääntyi pääälaelleen. Ex-tyttöystävä alkoi puhua erosta ja minä häkellyin ja tunteet nousivat pintaan, kysyin että miksi erottiin, eikö olisi mitään mahdollisuutta jatkaa. Ei kuulema ollut. Hän kuitenkin halusi pitää minut kaverina, viikon jälkeen aloin päästä hänestä yli, mutta pysyimme kuitenkin kaverina ja hengailimme noin 2 vikkoa yhdessä lähes kuin seurustelun aikaan. Aloin tuntea taas rakkautta häntä kohtaan, ja otin asian puheeksi jälleen että eikö olisi mitään mahdollisuutta palata yhteen ja miksi emme voisi antaa uutta mahdollisuutta tälle suhteelle ja miksi erosimme. Ei kuulema ole ja hän sanoi että emme voi enää palata yhteen. Keskustelun jälkeen hän sanoi että ei halua puhua nyt minun kans. Hän kutsui minua hulluksi kun otin asian uudellleen puheeksi.

Pyysin anteeksi ja kerroin että toivottavasti voisimme unohtaa jälkimmäisen keskustelun takaisin paluusta. Haluaisin olla hänen kanssaan yhä ystävä. Mitä teen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu