"Olet ainut hyvä asia elämässäni"

Juu tuota olen seurustellut nykyisen poikaystäväni Matin(vaihdan nimeä) kanssa pari vuotta ja olemme molemmat 18 vuotiaita. Matin äiti kuolee parin vuoden sisällä ja tila huononee kokoajan, välit matin ja isän välillä on todella huonot, sisarussuhteetkaan ei ole kiitettävät. Äiti on ollut matin lähes ainut tuki elåmässä siihen asti kun aloimme seurustella.

Meidän suhde oli alussa todella ihanaa ja olimme onnellisia, autoimme toisiamme, kuuntelimme, riitelimme harvoin mutta sovittiin nekin nopeasti:) nyt viimeisten kuukausien aikana riitelyt on lisääntynyt, niitä ei sovita aina, emme puhu enää läheskään kaikesta emmekä viihdy samassa porukassa. Kahdestaan kuitenkin on täydellistå ja ihanaa, puhumme paljon ja kuuntelemme toisten huolet ja hyvät asiat.

Lähiviikkojen aikana olemme kaiken muun ajan riidoissa, mutta juuri ennen sovittua tapaamista kahestaan sovimme, että ollaan iloisia ja pidetään hauskaa, kun muuten ei voi. Sillon keskustelu jää lyhyeen taas. Emmme voi koskaan riidellä tai edes väitellä, koska tiedän miten matilla on paha olla muutenkin ja se vaan pahentaa sitä. Kun nåemme, matti itkee että ei halua erota koska kahestaan on niin ihanaa ja siksi riidat ei haittaa. Matti sanoo myös useasti että olen ainut hyvö asia hänen elämässään.

Minusta tässä on ongelma koska en halua olla riidoissa joka viikko mutta leikkkiä kun mikään ei olisi hätänä..

Auttakaa mitä voin tehdä? Pelkäään ettö jos eroamme, matti tekisi itselleen jotain pahaa(niin on sanonut) mutta silti kaipaan entistä onnellisuuttani? Mitä teeen??:(
3184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vaikuttaa rakastavaisilta koko homma. Tietysti poikaystävän vanhemman etenevä kuolemaan johtava sairaus vaikuttaa hänen jaksamiseensa- etenkin kun äitinsä on ollut tuki hänelle.
Tajuat tuon, ja se on paljon- hänelle.
Riitely ei ole "viallisen" suhteen merkki, vaan normaalin suhteen yksi osa. Se tapa millä riidellään, joko rakentaa tai repii. Minä-kielen opetteluun molemmat! Tuskin kadutte- koska rakkaus teillä on oikein kohdillaan kyllä mitä ilmeisimmin.
Kun sanot jotain, mitä voisi pitää osana riitelyä- teethän sen "minäkielellä". Esimerkki: "kultukimallus" sanoo. "Minä haluan sinun onnenlanttisi nyt heti!", mutta "roopeankka" sanoo: "Mutta minä pidän itse oman onnenlanttini."
---
(Jos taas kutukimallus sanoisi: Sinä et ansaitse tuota onnenlanttia, annat sen nyt heti tänne. Ja roopesetä sanoisi, haistasinäkultu kukkanen.
Niin sittenhän kyseessä olisi riitelyn väärä muoto. toinen ja toinen saattaisi toisen ajattelemaan, ettei kyse ole onnenlantista ollenkaan, vaan toisen vähättelystä, pakottamisesta...)

Toivotan onnea muuten suhteellenne. Rakkaus on hyvä laji, siinä on monta kasvukohtaa teillä vielä yhdessä.

Äänestä

Tuskinpa Matti mitään kuitenkaan itselleen tekee, uhkailu on halpaa. Vaikka tekisikin, sinä et ole siitä vastuussa vaan hän itse.

Äänestä

"O Roooooomeooooo!!! (eikun o mattttiiiiiiii) Oh Juuuuuuliaaaaa!!!
Dramaattista rakkautta, mustaa murhetta, epätoivoa ja kuolemaa....
Ihana rakkaustarina.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


säälittää kirjoitti:

Juu tuota olen seurustellut nykyisen poikaystäväni Matin(vaihdan nimeä) kanssa pari vuotta ja olemme molemmat 18 vuotiaita. Matin äiti kuolee parin vuoden sisällä ja tila huononee kokoajan, välit matin ja isän välillä on todella huonot, sisarussuhteetkaan ei ole kiitettävät. Äiti on ollut matin lähes ainut tuki elåmässä siihen asti kun aloimme seurustella.

Meidän suhde oli alussa todella ihanaa ja olimme onnellisia, autoimme toisiamme, kuuntelimme, riitelimme harvoin mutta sovittiin nekin nopeasti:) nyt viimeisten kuukausien aikana riitelyt on lisääntynyt, niitä ei sovita aina, emme puhu enää läheskään kaikesta emmekä viihdy samassa porukassa. Kahdestaan kuitenkin on täydellistå ja ihanaa, puhumme paljon ja kuuntelemme toisten huolet ja hyvät asiat.

Lähiviikkojen aikana olemme kaiken muun ajan riidoissa, mutta juuri ennen sovittua tapaamista kahestaan sovimme, että ollaan iloisia ja pidetään hauskaa, kun muuten ei voi. Sillon keskustelu jää lyhyeen taas. Emmme voi koskaan riidellä tai edes väitellä, koska tiedän miten matilla on paha olla muutenkin ja se vaan pahentaa sitä. Kun nåemme, matti itkee että ei halua erota koska kahestaan on niin ihanaa ja siksi riidat ei haittaa. Matti sanoo myös useasti että olen ainut hyvö asia hänen elämässään.

Minusta tässä on ongelma koska en halua olla riidoissa joka viikko mutta leikkkiä kun mikään ei olisi hätänä..

Auttakaa mitä voin tehdä? Pelkäään ettö jos eroamme, matti tekisi itselleen jotain pahaa(niin on sanonut) mutta silti kaipaan entistä onnellisuuttani? Mitä teeen??:(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu