AIl inc, Turkista, Pegasos world vai resort/Royal

Eli tilanne on tämä. Suunnittelemme revohkan viemistä All inclusive lomalle. Tällä erää tarkoitus on siis nauttia lämmöstä ja uintimahdollisuuksista. Ryhmämme kokoonpano sisältää niin lapsia kuin aikuisia ja tarkoitus on myös pitää pienimuotoista koulutusta ilman sen kummempia ryhmätilojen tarpeita. (ja edellä mainittuja olen listannut lähinnä siksi, että ne jotka alkavat heti arvostella kaiken sisältävää hotellia voisivat jättää tähän kyselyyn vastaamatta :-) Tämä on siis tietoinen ja tähän tarkoitukseen sopivin vaihtoehto.

Harkinnassa on siis joko Pegasos World tai Pegasos Resort/ Royal lähinnä siksi että kuvien perusteella vaikuttaisivat olevan aika vaikuttavia kohteita isommille lapsille löytyy suomenkielinen lasten/nuorten kerho. Jos siis olet käynyt molemmissa paikoissa niin mielellämme kuulisimme kumpi olisi parempi paikka. Tai jos osaat suositella vastaavaa mielestäsi parempaa kohdetta niin mielellään otetaan vinkkejä.
3516493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Pohdimme samaa, päädyimme kuitenkin Mukarnasiin, koska lapset vielä suht' pieniä ja on kiva päästää heidät päinsä vesiliukumäkiin, edellä mainituissa turhan suuret mäet joten aikuisen pitäisi olla aina mukana. Jotenkin muutenkin pidän enemmän pienestä ja kotoisasta kohteesta. Itse luin paljon arvosteluja ja Pegasos Royalista oli muistaakseni Napsun arvosteluissa useampi maininta kohteessa saadusta salmonellasta, tiedä sitten pitääkö paikkansa? Kannattaa katsoa Youtubesta matkailijoiden kohteessa kuvaamia videoita, ne auttavat minua aina kohteen valinnassa. Hyvää reissua, minne sitten menettekin! :)

Äänestä

Tuo Mukarnas vaikuttaa myös oikein loistavalta, mutta lastenkerho ei taida olla suomenkielinen? Meillä tosiaan painaa tuo kielipolitiikkakin aika paljon tässä, syystä jota en nyt erikseen rupea avaamaan.

1Äänestä

Miten olisi Pascha Bay?

Äänestä
  • Eikös näiden "ruotsalaisten matkatoimistojen" All Inclusive ja hotellitaso jää aika kauas Nazarista, mutta hinta menee ylikin? Siellä on hyvän maineen hintalisää isolla joukolla tonnin luokkaa, onneksi maailma pienenee eikä maineella enää kauaa ratsasteta, täytyy vastata myös ihmisten odotuksiin...

    Äänestä

  • En ole samaa mieltä. Antalyan seudulla on monta korkeatasoista
    Olen monta kertaa ollut Tjärebogin matkalla Antalyaan ja hotelliin Barut Lara resort spa&suites. Se on todella tasokas ultra all inclusive hotelli.

    Äänestä

  • 2 vkon UAI loma lokakuussa Larassa 5 hengen perheeltä 8125 e ja Mukarnasissa 5200 e.

    I rest my case. :)

    Äänestä

Jos päädytte Pegasos resorttii, voi antaa teille Hotellin vieras emännän yhteystiedot.
Hän hoiti viime kesänä 25-votis häämatkamme se toisen reissun järjestelyn varsin mallikkaasti :
T.Juha H

Äänestä
  • Anteekksi kirjoitus virheet,

    Äänestä

  • Mielelläni kuulisin Juha H:n kokemuksia ja tietysti muittenkin eri Pegasoksissa tai vastaavissa vierailleitten.

    Äänestä

  • Juuri tultiin Pegasos Royalista. Oltiin viikko kolmen lapsen kanssa. Lapset kaksi, neljä ja seitsemän vuotiaita. Lapset itku kurkussa lähti kotiin. Kaikki toimi erittäin hienosti. Huoneet olivat tosi hyvät. Kaksi huonetta yhdistettynä, meille oli näissä liikaakin tilaa. Huoneet oli siis vierekkäin ei eri kerroksissa niin kuin, jollain muulla. Näköala merelle suoraan ja altaalle. Ruoka oli ihan hyvää ja eri maiden teema illalliset mukavia. Ruokaan tosin alkaa kyllästymään. Meillä oli all inclusive comfort class. Vinkki! Kannattaa antaa tippiä, jos saatte hyvää palvelua. Tippasimme loman puolessa välissä erästä tarjoilijaa 10€ ja meitä palveltiin, kuin kuninkaallisia lopun loman. Ainoa miinus mitä lomassa oli, oli venäläiset. Niitä ei paljoa Royalin puolella ollut, mutta tulivat resortin puolelta royaliin syömään ja ryyppäämään, koska samoilla rannekkeilla voi käydä kaikissa näissä kolmessa syömässä. Venäläisillä ei siis ole käytöstapoja, olivat ihan sikoja. Ranta on loistava, puhdas hyvin hoidettu ja sopivan matala lapsille. Altaita ja vesiliukumäkiä löytyy jokaiselle. Tullaan uudestaan pidemmäksi aikaa.

    Äänestä

World on parempi!
Oltiin Worldissa kesäkuussa 2012 ja Royalissa kesäkuussa 2014 (2 aikuista 12 v. lapsi).
Meidän mielestä hotellina World oli parempi, aktiviteetit/huone/altaat/ruoka mahtavat, siellä sai goslemeita (täytetyt turkkilaiset letut) ja nyt kun siellä on vielä vesipuistokin, niin lähtisin sinne vaikka heti. Siellä poika oli lasten kerhossa ja tykkäsi siitä, koska oli enemmän suomenkielisiä lapsia ja ohjaajia. Myös hotelli on lähellä Sidea ja Manavgattia, missä on hyvät markkinat ja hienot amfiteatteri rauniot, kannatta käydä katsomassa, ei ole kallista dolmuksella.
Royal/Resort olivat hotellina ihan OK, mutta ei mielestäni 5 tähden hotellit. Siellä oli parasta näkymät merelle (jos otat sellaista huonetta) ja ranta on pitkä, matala, hienohiekkainen. Ruoka oli surkeampi kuin Worldissa, ei paljon hedelmiä/ grilliruoka tarjoilla, eikä goslemeita ollenkaan ja matka oli lehtokentältä tuplasti pidempi. Vesipuistossa mäet olivat päivän aikana käytössä vai muutaman tunnin 10-11 ja 13-14 ja jonot pitkät. ChillOut kerhoon ei poikamme mennyt koska siinä ei ollut kun muutama ruotsalaista ja suomalaista ohjaaja ei ollut kun lastenkerhossa, eli englannilla pitäisi puhua.
Muistakaa, että Wordissa kun aurinko paista niin ei pääse liikkuman altaan ympärillä ilman tossuja muuten jalat palaa! Ja Royalissa/ Resortissa on siivous altaan reunoilla huonompi kun Wordissa, niin esim. vesipuiston linnassa on likaista ja märkää.
Olemme myös käyneet "Grand Club Side" hotellissa missä on muuten loistava Amazon river -vesimaa ja hotelli on siisti ja ruoka hyvää, ainoa miinus on että kaikki puhuu siinä vain saksaa asiakkaat ja hotellihenkilökunta, iltaohjelmakin on saksaksi. Muuten se on hyvä hotelli.

Äänestä

Olisiko uusia kommenteja tähän ketjuun?

Äänestä
  • Minuakin kiinnostaa kokemukset Pegasos World hotellista. Ollaan lähdössä syyskuun lopulla,5 henkinen perhe. Onko ruoka hyvää, kuinka kuuma on vielä syyskuun lopulla? Minkälaisia ostos mahdollisuuksia lähellä. Onko huoneet siistejä ja muutenkin hotellia-alue. Kaikki kokemukset kiinnostaa!

    Äänestä

  • Loistava hotelli ja ystävällinen henkilökunta :) 2 kertaa käyny ja kolmas ens kesänä :)

    Äänestä

Pegasos Resortiin tuli varattua matka syyskuun alkuun. Toivotaan, ettei tarvitse pettyä :)

Äänestä

Elokuussa 2014 pegasos worldissa. Siisti hotelli kaikin puolin. Ohjelma tarjontaa kaiken ikäisille. Nazarin matkalla oltiin. Viimeisenä iltana iski raju ripuli ja vietin vielä suomessakin viikon sairaalassa loman jälkeen. Ehkä vaan huonoa tuuria???

Äänestä

Pegasos Worldissä oltii rlokuussa 2014 meki. Lapsista 2 valitteli vatsa vaivoja mut muuten meni reissu mallikkaasti. Nyt elokuussa uudelleen ollaan lähdössä :)

Äänestä
  • Olisivatko vahingossa nielleet allasvettä tms..

    Äänestä

2 kertaa olemme lomailleet pegasos resortissa. Perus varma hyvä kompleksi. MUTTA jos saan tarjota vielä uuden vaihtoehdon niin royal wings. Aivan ykkönen!! Itse lähden nyt ekaa kertaa kokeilemaan Deturin matkaa Laraan. .. Saas nähdä.

Äänestä
  • Muuten hyvä mutta kun en pidä wingseistä, olkoonkin sitten kuinka kuninkaallisesti maustettuja tahansa. Ne kaksiluiset vielä menettelee kunnolla tulisina, mutta sellaiset moukaripäät lähinnä inhottavat. Että siinä se suositus sitten kiitoksia vaan, mutta noin yksipuoliseen teemahotelliin ei kannata kyllä kenenkään mennä.

    Äänestä

Olemme olleet Pegasos World:ssä pari vuotta sitten lokakuussa. Hyvä hotellikompleksi ja suht lyhyt matka lentokentältä hotelliin. Huiman isot altaat ja kaikin puolin hyvä, ei valittamista. Nazarin all inclusive on toiminut hyvin, olemme olleet kysesellä matkanjärjestäjän matkalla 5 kertaa. Nyt varasimme Tjäreborgita matkan lentojen aikataulun vuoksi.

Äänestä

Oltii keväällä worldissa ja se on ihana liukumäet oli parhaita kannattaa mennä pegasos world

Äänestä

Suosittelen Pegasos Resort/Royalia! Nimim. jo kaksi ikimuistoista kertaa käyneenä! Ja kolmatta odotellessa!

Äänestä

Kumpikin hotelli on ihan ok mutta eivät ole kovinkaan laadukkaita. Parhaat all inc. hotellit löytyy kun varaa suoraan matkan joko hotellilta tai esim. bookin.com, otel.com kautta ja lennot reittilentoina. Suomalaisille matkanjärjestäjille kun ei nuita parempia hotelleja jaeta. Lentokenttäkuljetukset löytyy todella helpolla kun vaan nettiä osaa selata eikä muita änkyrä turistejatarte bussissa odotella. Niin ja vähintään puolet halvemmaksi tulee kun matkatoimisto ei vedä kohtuuttoman paljon välistä.

Äänestä

Ollaan oltu kahdesti Pegasos Worldissä. Olemme valinneet hotellin sijainnin mukaan, dolmuksella pääsee kätevästi liikkumaan. Ensimmäisellä kerralla oltiin toukokuussa 2-vuotiaan lapsen kanssa. Tuolloin matka sujui hyvin. Turistikausi oli aluillaan ja paikka oli siisti. Toisella kertaa olimme syyskuussa ja mukana olikin jo 4- ja 1-vuotiaat lapset. Vesipuisto oli tällä välillä tullut lisäksi. Nyt oli kuitenkin huonompi kokemus. Paikka oli epäsiisti. LAstenaltaat olivat vastenmielisessä kunnossa, ajoittain myös suljettuna veden likaisuuden vuoksi. Sairastimme koko seurue eri asteisia vatsatauteja, mies pahimman: kävi hotellin lääkärillä saamassa lääkehoitoa ja nesteytystä parina päivänä suonensisäisesti. Tämä lysti maksoi 550,- joten matkavakuutus on erittäin suositeltavaa! (Meillä sellainen onneksi on.)
Henkilökunta hotellissa on kyllä ihan mukavaa. Jäätelön laatu oli huonontunut toisella kertaa, sitä ei kovin mielellään syöty.

Äänestä

Herätellään keskustelua, tuoreita kokemuksia Pegasos Worldista/Royalista? Syyskuun lopulle matka harkinnassa jompaankumpaan...

Äänestä

Kumpikin on aika "kulahtaneta" all in hotelleja mutta tuo pegasos resort on niistä parempi, kaikki tarvittava niistä kyllä löytyy. ollaan monesti niissä oltu. Turkissa toki löytyy huomattavasti parempiakin hotelle ja edullisemmin kun nuo Nazarin pakettmatkahotellit.

Äänestä

Minkälaisia kokemuksia teillä on Sidestä ja siellä Hane Family Resort?
Huhtikuun lopussa matka sinne!

Äänestä

Me käytiin 09/2018, lapset 1v, 3v ja 11v pegasos royalissa. Hieno (vähän kulahtanut ja paikoin likainen) hotelli ja tosi hienot allasalueet ja ranta! Ruoka aika huonoa vaikka valinnanvaraa oli paljon. Ikävä kyllä loman lopulla kaikki sairastui mahatautiin ja testien perusteella ainakin kahdella nuorimmalla salmonella. Syötiin vain hotellialueella eli sieltä tuli. Lisäksi 1v sai märkäruven altailta. En matkustaisi toista kertaa, koska viikon matkan jälkeen ollaan toista viikkoa sairaslomalla!!!

Äänestä

Käytiin joskus 2016 worldissä ja oli huippu reissu! Ihana ranta, allasalue, jalkapallokenttä ja ksikki muut aktiviteetit! Ja myös lääkäri hotellissa. Itse tarvittiin ja oli todella hyvä !

Äänestä
  • Minkälainen ruoka oli pegasos worldissa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minkälainen ruoka oli pegasos worldissa?

    Haluan kans tietää tuoreita kokemuksia. Toukokuussa lähtö worldiin 4-vuotiaan kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haluan kans tietää tuoreita kokemuksia. Toukokuussa lähtö worldiin 4-vuotiaan kanssa.

    Me myös lähdössä toukokuussa . Ollaan oltu pegasos royalissa pari vuotta sitten ja oli meidän mielestä huiput ruuat 😊 t, edellinen joka kyseli ruuasta

    Äänestä

Pegasos world huippu! Oltiin lokakuussa 2022 kahden lapsen kanssa ja tykättiin valtavasti! Mennään kyllä uudelleen joskus. Kaikki siellä mitä tarvitsee. Oli siistiä ja ystävällinen henkilökunta. Ruokaa kokoajan ja valtavasti valinnanvaraa. Ihanat allasalueet ja ranta. Paljon tekemistä lapsille! Ei ollut mitään vatsakipuja tai muita. Silmätulehdus pienemmällä, johon saatiin nopeasti tipat lääkäriltä. Saattoi tulla jo kotoa, kun isommalla oli ennen lähtöä tulehdus.

Kuulisin mielelläni myös uusia kokemuksia Pegasos resortista, royalista ja/tai clubista :)

Äänestä

Incekumin pegasokset ihania. Tykkään enemmän ku worldista.
Nyt mietityttää kuinka paljon tuolla on 2023 vuonna venäläisiä. Eivät osaa huomioida toisia turisteja ja siksi tämä mietityttää.
Oisko jollain ajankohtaista tietoa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


joukkio kirjoitti:

Eli tilanne on tämä. Suunnittelemme revohkan viemistä All inclusive lomalle. Tällä erää tarkoitus on siis nauttia lämmöstä ja uintimahdollisuuksista. Ryhmämme kokoonpano sisältää niin lapsia kuin aikuisia ja tarkoitus on myös pitää pienimuotoista koulutusta ilman sen kummempia ryhmätilojen tarpeita. (ja edellä mainittuja olen listannut lähinnä siksi, että ne jotka alkavat heti arvostella kaiken sisältävää hotellia voisivat jättää tähän kyselyyn vastaamatta :-) Tämä on siis tietoinen ja tähän tarkoitukseen sopivin vaihtoehto.

Harkinnassa on siis joko Pegasos World tai Pegasos Resort/ Royal lähinnä siksi että kuvien perusteella vaikuttaisivat olevan aika vaikuttavia kohteita isommille lapsille löytyy suomenkielinen lasten/nuorten kerho. Jos siis olet käynyt molemmissa paikoissa niin mielellämme kuulisimme kumpi olisi parempi paikka. Tai jos osaat suositella vastaavaa mielestäsi parempaa kohdetta niin mielellään otetaan vinkkejä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu