"Jos vihaat jotakin ihmistä, sinä vihaat jotakin hänessä mikä on sinussa itsestäsi.
Se mikä ei ole osa itseämme, ei voi vahingoittaa". Herman Hesse.
Lainausmerkeissä > jälleen < koska en ole lukenut Hesseltä yhtään teosta.
Se mikä ei ole osa itseämme, ei voi vahingoittaa". Herman Hesse.
Lainausmerkeissä > jälleen < koska en ole lukenut Hesseltä yhtään teosta.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ai-ai niitä aikoja 1960-luvulla, jolloin Hessen Arosusi kolahti tosi lujaa. Mites Hesseä nyt löysit, en ite ole senjälkeen vilkaissutkaan, vaikka vieläkin tunnen hänellä olleen suuren vaikutuksen minuun. Kenties tärkein kirja niihin aikoihin, kun vieläkin muistan. Mutta se oli silloin, nyt on nyt.
Onhan tuo ihan hyvää psykologiaa.
https://www.google.fi/search?q=hermann hesse&ie=utf-8&oe=utf-8&gws_rd=cr&ei=wtvcVITcA8XcywOinICQCA
Hesse näkyy olleen kirjallisuuden nobelpalkinnon saajakin.
Avauksessa mainittu Hessen ajatus ja aforismi onli ainakin eilen tekstitv: viikkomakasiinin Ajatus päivälle.
tälle päivälle.....
Opin huolehtimaan itsestäni hyvin.
Voi kun nuorena olis ollut nämä mahdollisuudet --tutustua kirjailioiden eri kirjailijoiden olosuhteisiin ja elämään .
Asuin Valkeekoskella kirjastoa vastapäätä. Olin korvesta vasta karanneena niin arka, etten uskaltanut kirjaston ovee koskaan avata.
Kapakan oven kyllä.
Oli rankka henkinen murros havahtua toisenlaiseen maailmankuvaan, jonka sitten toinen kirjasto tarjosi.
Tämä ravistelija oli ranskalainen lääkäri Alexis Carrel. Kirjassaan Elämän Ikuiset Lait, Carrel laittoi maailmankuvaani toiselle tolalle.
Luin vain tietokirjallisuutta. Monia vuosia.
Samoin ehdin minäkin vasta yli 40:senä lukea hiljasempina talvikausina maalaisemäntänä kaikki filosofien teokset 6 vuoden aikana. Ennen sitä kirjastosta alle 20 suuremmin valikoimatta, kun pienet lapset nukkuivat päiväuntaan.
Ehtymätön tiedonjano sai henkisen heräämisen aikaan.
Kirjojen ahmimiskausia oli nuorena, kokaan en ole esimekiksi runokirjoja niin paljon lukenut syventyen kuin aikuistumisen kynnyksellä. Filosofianikin hain enemmän runojen ja elämyksellisen kirjallisuuden kautta, kuin toreettisten oppilauselmien, ne tuntuivat niin elämälle vierailta , teennäisiltä. Kunniotukseni kuitenkin teille, jotka olette jaksaneet kaikki filosofian oppi-isät syventyen mielenkiinnolla lukea.
Maailmankirjallisuuden Ihmiskohtaloihin ja kansojen vaiheisiin samaistuminen on ollut hyvää elämänkoulua, laajentanut maailmankuvaa ja pannut punnitsemaan vaikkapa länsimaista elämäntyyliä. Tietokirjallisuuteen olen keskittynyt aika paljon oman työni harrastusteni pohjalta, sen kehittävä vaikutus on ollut tietysti hyvin merkittävä. Luontokirjat ovat suorastaan heikkouteni, niitä haluan omaksikin, vaikka muuten olen lainaamisen ja kierrätyksen kannalla hyllyjen jo pullistellessa. Monipuolisuuteen lukemisessakin uskon ja olen jälkasvuakin siihen opastanut.
Kirjaston ovea auon lähes viikottain, viihdyn hyvin hyllyjen välissä ja pöytien ääressä lehtien ja kuvateosten parissa, usein on näyttelyitä ja tietoiskuja. Nyt Kirjan vuonna kirjastoissa on mielenkiintoisia kirjailijavierailuitakin. Kirja pitää pintansa, koska se antaa lukijalle mahdollisuudet syventyä, palata, punnita, olla vuoropuhelussa tekstin kanssa. Kirjan voi ottaa mukaansa vaikka rantakivelle tai ulkohuussiin.
Palstalla on monta persoonallista filosofia, joillekin voi antaa kunnianimen ilosofi. :)
Filosofisia teoksia en jaksanut lukea. Mm Immanuel Kant kuin piikkilangan syömistä. Ling Jutangin Maallisen onnen ja Eino Kailan teoksen ainakin muistan.
Hurahdin enemmän tähtitieteen/kosmologian suomennettuihin teoksiin.
Se minun ystäväni vuosia sitten oli Asperger-ihminen, heillä usein jokin tietty tieteen ala on erikoisen kiinnostuksen kohteena, hänellä muistaakseni oli kvanttifysiikka.
Filosofeista muistan ite eniten kiinnostuneeni mm. Kierkekaardista, Schopenhauerista, Von Wrightista. Kyllhän nistä aina omaan elämänkatsomukseen jokin ripaus jää, eipä niitä tarkemmin muistakaan.
Kouluaikaan luettiin äidinkielitunneilla Herman Hesseä: muistaakseni teokset olivat Kärpästen herra ja Ihmissusi? Eihän noista enää paljoa muista ja ei tainnut aina pahemmin kiinnostaakaan. Pitäisi kai lukea uudestaan.
Kärpästen herran kirjoitti William Golding ja susikirja oli nimeltään Arosusi.