Globalisaatio hirviönä

Globalisaatio on omalla tavallaan aivan kauhea hirviö ja sillä voi tehdä niin paljon pahaa. Media hallitsee ihmisiä nykyään aivan liikaa ja mediasta on tehty monelle ihmiselle ikään kuin oman ajan raamattu tai uskonto. Ihmiset eivät uskalla enää ajatella itse vaan etsivät googlesta tai jostain muusta typerästä nettichatista syytä pahalle ololleen. Ja tätä vitun nettitodellisuutta ja muuta mediaa hallitsevat ne helkkarin rikkaat paskiaiset, jotka yrittävät kaikin tavoin aivopestä teitä rivikansalaisia. Voi helkkarin helkkari! Ihmiselle on alunperin annettu aivot sitä varten, jotta hän osaisi käyttää niitä. Missä ovat ne ihmiset?
4146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eikö olekkin kummallista mitenkä kaikki USAssa tehdyt keksinnöt ovat juutalaisten
aikaansaannoksia .Yksi selitys kaipaa selvitystä .Se heimo pääsi rikollisin keinoin alkuun jo ennen kolmekymmentälukua . Keinotekoisesti toimitettu talouden romahdus ,
sekä pankkiirien väkivaltainen rahanpainamisen alku .aloittivat kierteen josta he
ovat hyötyneet mittaamattomin rikkauksin .Myöskin heidän verotushallintonsa kautta
sadat miljoonat ovat jatkuvan ryöstön kohteena .Rahavaltansa jatkona on heimokuri
joka auttaa keksintöjen aikaansaamiseksi ,kaiken tuoton heille takaisin . Tietokone -
yksityisen vakoilumekanismina on saavuttanut mittavat suhteen maapallolla ,missä
tuskin mikään pysyy enää salassa .Heidän New World Order ,sekä Bilderberg ,ja sadat muut järjestöt pitävät huolen lopusta .Maailmanvalta on nyt jo heidän
saavutettavissaan ,heidän aloittamallaan maailmansodalla .Tällaiseen järjestöön
osallistuvat myöskin suomen hallituksen jäsennistöä .Jos se ei ole valtiopetos ,niin
kertokaa helvetissä ,mikä on ?

Äänestä

Niin, tällaista se on kun on antauduttu / taivutttu "pirun" se kaiken valheellisuuden, vääryyden ja pahuuden isän saata nan päin hel vettiä vietäviksi, johdettaviksi ja hallitäviksi, sitä ja sen kaikille pahaksi tarkoitusperiä ja tavoitteita, sitä palvelevan ihmikunnan tuho, palveleviksi Kaikkille hyväksi Kristuksen Jeesuksen / Pyhän Isä Jumlalan sijasta. (RaamatunUT mukaisuus).

Jeesuksen nimessä... muistuttaen ja valistaen. vähäinen palvelijansa ja seuraajansa. Häntä, kaiken oikean ja hyväksi olevan Ruhtinasta ja Hänen kaikille hyväksi tarkoitusta ja tavoitetta palvelevasti elävä ja toimiva.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sobored kirjoitti:

Globalisaatio on omalla tavallaan aivan kauhea hirviö ja sillä voi tehdä niin paljon pahaa. Media hallitsee ihmisiä nykyään aivan liikaa ja mediasta on tehty monelle ihmiselle ikään kuin oman ajan raamattu tai uskonto. Ihmiset eivät uskalla enää ajatella itse vaan etsivät googlesta tai jostain muusta typerästä nettichatista syytä pahalle ololleen. Ja tätä vitun nettitodellisuutta ja muuta mediaa hallitsevat ne helkkarin rikkaat paskiaiset, jotka yrittävät kaikin tavoin aivopestä teitä rivikansalaisia. Voi helkkarin helkkari! Ihmiselle on alunperin annettu aivot sitä varten, jotta hän osaisi käyttää niitä. Missä ovat ne ihmiset?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu