Perheväkivalta on surullisen yleistä nykyään. Itsekin olen sen uhriksi joutunut. Kunpa ihmiset tajuaisivat, että väkivalta on sellainen tila, jota ei tulisi koskaan hyväksyä. Se satuttaa ja tekee ihmisistä sokeita. Sokeina rakastamme niitä ihmisiä, jotka satuttavat meitä. Väkivalta on kauheaa ja sitä ei tulisi hyväksyä. Väkivalta voi olla fyysista että henkistä. Kumpikin satuttaa ja vaikuttaa ihmiseen syvästi. Onneksi Suomessa meillä on hvyä korkeakulttuuri ja voimme pyytää apua näihin tilanteisiin. Yksin ei kannata jäädä miettimään näitä kauheita tekoja. On olemassa vahvojakin ihmisiä.
Perheväkivallan kauheus
Surullinen123
2221
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tiedän mistä puhut. Jos perheessä on lapsia, tuhoaa heidän elämänsä. Kun vanhemmilla on intohimoinen rakkaus-viha suhde, lapset elävät turvattomina, maffia-säännöissä, eivätkä kykene koulunkäyntiinsä, ihmissuhteisiin... Vankiloista heidät löytää vanhempana. Se tulee paljon kalliimmaksi yhteiskunnalle kuin apu varhaisessa vaiheessa. Väkivaltaa harjoittava ihminen, mies tai nainen ei kykene ihmissuhteisiin, vaan tuhoaa toisten elämän. Jokaisella on oikeus ja vastuu jättää epämiellyttävä suhde, jossa harjoitetaan fyysistä tai psyykkistä pahoinpitelyä. Äitini piti minua varalla sisarusteni kasvattamisessa. Koulun alkaessani sain kuulla, että sinä sitten autat minua nuorempien sisarusten kanssa, kun isä jättää meidät.
Sain käydä työssä maksaakseni itse keskikoulun. Lukiota en kyennyt käymään, kun oli haettava uusi asunto ja ravintolatyö selviytyäksemme. Kun asunto oli hankittu äidille ja meille lapsille, minua alettiin syyttää vanhempieni erottamisesta! Äiti ja isä menivät rakastuneesti kietoutuneina perumaan kaiken. Kun tulin 19:ta vuotiaaksi, olin saanut tarpeekseni siitä narrinpelistä ja lähdin kotoa. Syytettynä itsekkyydestä, tietysti. Aikuisena vasta kuulin, että kun äidillä ei enää ollut minua hakattavana, hän hakkasi verille nuoremmat lapset. Koulun olisi pitänyt puuttua asiaan, kun lapset olivat voimistelutunnilla kuin veriset seeprat. Pahoja lapsia tietysti! Nyt kun äiti on kuollut, tunnen helpotusta, ettei hän enää meitä raatele. Rauhan sain 65-vuotiaana eläkeläisenä ja veljieni elämää ei ole paljoa enempää jäljellä. Uhkauksella, valheilla, lupauksilla, syyttelyllä meidät on kasvatettu, emmekä muusta oppineet mitään tietämään. Pahoinpitelijät elelivät yhteiskunnassa aina 84-
vuotiaaksi koskaan muuttamatta menettelyään. Osa sisaruksistani kasvoi vankilassa nälässä varasteltuaa. Niin se heidän uransa aukeni. Osa oli useamman kerran naimisisa eroten ja muuttaen. Itse olen elänyt nunnan elämää kaiken maailman ahdistuksista ja masennuksista kärsien. Isä ja äiti sinne vankilaan olisivat alunperin kuuluneet. Eivät veljeni.
Mutta Suomessa saa omat perheen jäsenet pilkkoa. Teeppä sama vieraalle, niin joudut oikeuteen!
Niin ja kaikeen tuohon oikeutti SOTA. Vanhemmat käytivät sotaa syynä hakkaamiseen ja alistamiseen. Meitä 1939-1952 syntyneinä 9 lasta. Kesäisin ei uimaan kehdannut mennä joku näkee remmin jäljet kuinka laiska olen ollut. Hakkaamisen syy oli kuitenkin aina väärin ymmärretty työmääräys, ei tekemättä jättäminen. Äidin mielestä isä hakkasi koska olimme tyttöjä. Isä päällysti pikkulan seinät Jallun kuvilla kun viimein tajusi mitä kuvat esittivät n. 10 v. tärisin varmaan koko kesän joka kerta kun jouduin pikkulassa asioimaan.
Äiti määräsi etten saa mennä avioon enkä saada lapsia. Minun tehtäväni on hoitaa heidät vanhoina, jos lähden kotoa alaikäisenä haettavat poliisilla takaisin. Meillä oli kolme eri elinkeinoa jotka kaikki työvaltaisia. Vanhin sisaruksista karkasi yöllä ollessaan 19 v.