Kirjalansalmen sillalle uusia rajoituksia

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/723671/Kirjalansalmen sillalle uusia rajoituksia


Lähialue | Turun Sanomat 12:50 |



.

Kirjalansalmen sillalle asetetaan liikennöintirajoituksia, jotta sillan liikennöinti saadaan turvattua sen uusimiseen asti.

Sillan nopeusrajoitusta alennetaan 70 kilometriin tunnissa ja raskaille ajoneuvoille asetetaan vähimmäisetäisyys 60 metriä. Ajoneuvojen välisellä etäisyydellä pyritään siihen, ettei sillalla olisi peräkkäin ja lähekkäin kuormitusta lisääviä rekkoja.

Rajoitukset astuvat voimaan alustavan aikataulun mukaan vielä tammikuussa, heti kun liikennemerkit saadaan asennettua.

Silta on niin sanotun hallitun loppuun käytön -vaiheessa ja sillan käytön arvioidaan päättyvän noin vuonna 2025–2030.

Tilanne 50–60 lukujen ajoneuvoasetusten mukaan suunnitellulla sillalla on noussut akuutiksi uuden ajoneuvoasetuksen myötä, kun ajoneuvojen painot kasvoivat.

Varsinais-Suomen Ely-keskuksen mukaan sillan kunto ei sinällään ole huono, mutta siinä on havaittu iästä johtuvaa kantavien rakenteiden väsymistä.

Sillan rasitustilaa voidaan seurata siinä olevan monitoroinnin avulla.

Keväällä sillalle on lisäksi tulossa automaattinen ajoneuvojen massojen mittaus.

Ely-keskus kertoo, että mikäli rajoituksia ei noudateta ja sillan vaurioituminen jatkuu yhä nopeammin, joudutaan rajoituksia kiristämään entisestään. Painorajoitus on Kirjalansalmensillan viimeinen keino.

Saaristotiellä sijaitseva Kirjalansalmen silta on vuonna 1964 valmistunut riippuköysisilta. Nykyisen sillan pituus on 287 metriä ja alikulkukorkeus 11 metriä.

Liikennemäärä sillalla on noin 10 600 ajoneuvoa vuorokaudessa, josta raskaita ajoneuvoja on noin 610 kpl. Kesäaikana liikennemäärät kasvavat noin 15 prosenttia.

Siltaa ei kannata korjata, sillä se olisi kalliimpaa kuin uuden rakentaminen. Uuden sillan yleissuunnittelu käynnistyy keväällä 2015.

TS–MARIKA LEMPÄÄ
2234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sillan valmistuminen oli aikanaan insinööritaidon mestarinäyte joka onnistui hyvin. Aikojen saatossa silta oli pitkään vain näennäisen huollon kohteena kun samanaikaisesti liikennevirrat kasvoi voimakkaasti. Tuon huolettoman kauden jälkeen sillan ikä lyheni tuntuvasti kun käänteinen insinööritaito päätti jäykistää siltaa jonka tilanteen ennallistamisen jälkeenkään ei pitkäaikaisvaikutuksia saatu enää ehkäistyä ja alkoi päättymätön korjaus ja huoltorumba joka jatkuu edelleen ja ilmeisesti päättyy paino -ja nopeusrajoituksiin ehkä jo lähitulevaisuudessa

Äänestä

Ylös

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Joko Jo uusi silta kirjoitti:

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/723671/Kirjalansalmen sillalle uusia rajoituksia


Lähialue | Turun Sanomat 12:50 |



.

Kirjalansalmen sillalle asetetaan liikennöintirajoituksia, jotta sillan liikennöinti saadaan turvattua sen uusimiseen asti.

Sillan nopeusrajoitusta alennetaan 70 kilometriin tunnissa ja raskaille ajoneuvoille asetetaan vähimmäisetäisyys 60 metriä. Ajoneuvojen välisellä etäisyydellä pyritään siihen, ettei sillalla olisi peräkkäin ja lähekkäin kuormitusta lisääviä rekkoja.

Rajoitukset astuvat voimaan alustavan aikataulun mukaan vielä tammikuussa, heti kun liikennemerkit saadaan asennettua.

Silta on niin sanotun hallitun loppuun käytön -vaiheessa ja sillan käytön arvioidaan päättyvän noin vuonna 2025–2030.

Tilanne 50–60 lukujen ajoneuvoasetusten mukaan suunnitellulla sillalla on noussut akuutiksi uuden ajoneuvoasetuksen myötä, kun ajoneuvojen painot kasvoivat.

Varsinais-Suomen Ely-keskuksen mukaan sillan kunto ei sinällään ole huono, mutta siinä on havaittu iästä johtuvaa kantavien rakenteiden väsymistä.

Sillan rasitustilaa voidaan seurata siinä olevan monitoroinnin avulla.

Keväällä sillalle on lisäksi tulossa automaattinen ajoneuvojen massojen mittaus.

Ely-keskus kertoo, että mikäli rajoituksia ei noudateta ja sillan vaurioituminen jatkuu yhä nopeammin, joudutaan rajoituksia kiristämään entisestään. Painorajoitus on Kirjalansalmensillan viimeinen keino.

Saaristotiellä sijaitseva Kirjalansalmen silta on vuonna 1964 valmistunut riippuköysisilta. Nykyisen sillan pituus on 287 metriä ja alikulkukorkeus 11 metriä.

Liikennemäärä sillalla on noin 10 600 ajoneuvoa vuorokaudessa, josta raskaita ajoneuvoja on noin 610 kpl. Kesäaikana liikennemäärät kasvavat noin 15 prosenttia.

Siltaa ei kannata korjata, sillä se olisi kalliimpaa kuin uuden rakentaminen. Uuden sillan yleissuunnittelu käynnistyy keväällä 2015.

TS–MARIKA LEMPÄÄ

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu