Maurintori

Kihniössä Maurintori on johtava päivittäistavara ja elintarvikkeiden myyntipaikka. Mauri on pitkään toiminut Kihniössä ja hoitanut hommansa hyvin.Maurin perhe on ollut asiakasystävällinen, tyttäret ja vaimo ovat olleet Kihniöläisten mieleen. Henkilökuntakin on pääosin ollut ystävällistä ja asiakaslähtöistä, varsinkin kesätyöntekijät ovat ilahduttaneet meitä Kihniöläisiä. Mutta, vaikka yrittää parastaan, niin joskus asiakkaatkaan eivät ole tyytyväisiä. Lihatiskillä on hienossa uniformussa nainen joka ei sovi liikealalle. Tympeä ja ylimielinen töksähtelevä, ilme hapan ja asenne negatiivinen, ainakin minut panee lähtemään ostoksille Parkanoon. Syy voi olla tietysti minussakin joka vaadin liikaa asiakaspalvelulta. Olen ollut vastuullisessa asiakaspalvelussa lähes 50 vuotta, ja nähnyt erilaisia persoonia.Toivotan kaikkea hyvää Maurintorille!.
241056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Ja taas joku tärkee joka on vanunut melkein 50 vuotta työnantajan
harmina ja luullut olevansa korvaamaton niin nyt kulkee silmät
tapilla kyttäämäs toisia. Pysy nyt jo kotonas.

Äänestä
  • Maurintorilla on kaikki kivaa porukkaa varsinkin naiset kihniöllä muutenkin komeita naisia.

    Äänestä

  • kulkia mies kirjoitti:

    Maurintorilla on kaikki kivaa porukkaa varsinkin naiset kihniöllä muutenkin komeita naisia.

    Ja yksi blondi kihniöllä on tosi kaunis.

    Äänestä

Katoppa sillä blondilla on hirveet säärikarvat kauheeta.

Äänestä

Ei pirä paikkansa.

Äänestä

Henkilökunta Maurintorilla pääosin mukavaa. Mutta, tarjoukset, jos menet aamulla kauppaan kun se aukeaa, eikö kassakuitissa pitäisi jo näkyä tarjoushinta. Mutta, muista tarkistaa koska näin ei aina ole. Jos jokin tuote on ollut edellisenä päivänä tarjouksessa, ei se lappu kuuluisi olla hyllynreunassa enää silloin kun tuote ei ole tarjouksessa. No, näinhän muutkin kaupat toimivat Keskistä myöten.

Äänestä

Onko täällä kukaan humalas tai juovuksis.

Äänestä

On täällä vanhoja juoppoja jotka on ollut työnantajan harmina 50v ja ämmiä
jotka on ollut puutteessa niin nyt kulkee kyttäämäs kaupoissa kaappijuoppoja koko sakki.

Äänestä

Toivottavasti sinne Kihniön Siwaan saadaan jatkaja muutoin Maurintorilla on monopoli elintarvikkeissa.
Hinnat kallistuu kun ei ole kilpailua.

Äänestä
  • Ei Mt pysty/kannata hintojansa määrättömästi nostaa - autolliset shoppaavat PNOssa muutenkin ja autottomat voivat pummata heiltä kyydin tai hankkia kimppakyydin (viedäänhän mamujakin minibussilla halvempien tarjousten perään kaupuntiin...) ja lähteä hankintareissulle PNOn tai Keskisellä käymään kimpassa vaikka viikottain. Jos Mt:n hinnat nousevat pilviin, niin pilkka voi osua omaan nilkkaan.

    Äänestä

  • Entäs jos oon humalas tai juovuksis. Saanko pimppakyydin Ylivieskan Siwaan?
    Vai pitääkö soittaa taksimiähelle.
    Juorumiäs sano että pitää soittaa alkoholistille jos on kyttäämässä vaaleeta naista.
    Meitä on jo monta jokka kytätää ja ei me pelätä vaa heti kytätää jos uskovaiset vähänki epäilee että soitetaa mamuille.

    Äänestä

  • Tälle piti jo nauraa😂

    Äänestä

  • Joopajoo, näköjään kihniöläinen vastine Ikaalisten Hoikkalalle.

    Äänestä

Onhan siellä kihniössä hoikkaloita ja kalkattajia kalvajia ja kusettajia itsensä kehujia parhaita terveyskeskus työntekijöitä.

Äänestä

Naurakaa vaa, ootte juovuksis ja humalas.
On se ny juora mamujen viinat niiren pikkujouluis.
Meitä on jo monta jokka nauretaa eikä me pelätä vaa heti nauretaa jos joku soittaa taksimiähelle. Mamut sano humalas ett heti pitää nauraa alkoholistille eikä saa pelätä vaaleeta karvasta naista jos se vähänki on juoppo kielittäjä ja kalvaja.
Lopettakaa jälkeläisten puhuttaminen ja kattokaa omaan pesään jos se on siinä ja siinä ja se ja se ja juovuksis tai humalas tai vaaleen taksinaisen pesään jos se on karvanen tai kusettaja.
Joo musta miäs on juorumiäs ja me kytätää jo montaa, jos vähänki on juoppo sukuperimä ja kielittäjä ja kalkattaja ja jonku jälkeläinen.
Musta miäs ei saa pelätä jos se o vaaleen naise jälkeläinen ja ajaa karvaa humalas uskovaisilta mamujen kaljapaikas, juovuksis.

Äänestä
  • Tällä palstalla pitäisi olla alkolukko.

    Äänestä

  • :) :) :) :) :) Lisää tätä :) :) :) :)

    Äänestä

tällaista sekasontaa tämä kihniö on että vierä ny viinat pikkujouluista kuulustella lapsia samalla ku vie pirssillä kyytiä sitte viälä rälläkät on kuulemma varastettu mutta silti näkee vaivaa toisten hommista ovat vissiin sukua toisilleen.

Äänestä
  • Sukua sukua sukua sukua perkele.
    Ovat kaikki juovuksis ja humalas.
    Jälkeläisiä ovat kaikki ja taksimiähiä. Jos vähänki epäillää että o mamu tai juarumiäs ni heti ei pelätä vaa soitetaa rälläkälle.
    Kattokaa omaa pesää eikä saa pelätä jos on sukua jolleki.
    Alkoholisti on sanonu että pitää heti kuulustella lapsia rälläkällä jos ne on varastettuja.

    Äänestä

Taksimies oli pankinjohtajan pepunnuolija? Kyttäsi ja kielitti ja pankinjohtaja otti kaikki irti tästä kytästä ja nauroi paskasen naurun. Sitten jäi kyttä yksin, ei enään tunne pankinjohtaja kyttää. Nyt sitten kuulustellaan lapsia voiko olla totta???? Taasko pitäis olla jolle kuulustelee
lapsia??

Äänestä

Samat paskat kiertää kihniötä päästä päähän päivästä toiseen. Sukulaiset siitä ja siitä panosta ovat sukua sille ja tälle jolle kuuluu toimeentulo tukea sinne ja tänne. Muille ei kuulu kun näille oppikoulun käyneille kihniön pummeille.

Äänestä

Naurakaa vaan mutta meitä on jo monta ja me ei pelätä vaan rälläköidään heti jos pankinjohtaja kielittää mamua.
Alkoholistit sano ettei saa heti kuulustella vaan ensin se ja se ja sitte sille ja tälle ja sinne tänne jos on sukua kiälimiehelle.
Samat rälläkät kiertää pankinjohtajalta toiselle päästä päähän ja taksimiäs nuolee jälkeläisiä siitä ja tuosta panosta eikä se pelkää vaikka juarumiäs kuulustelee sieltä täältä.

Äänestä

Maurin tori johtava kauppapaikka kihniössä,minä lulin että se on stockmanni.

Äänestä
  • Stockmanni on konkassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ASIAKAS 4 kirjoitti:

Kihniössä Maurintori on johtava päivittäistavara ja elintarvikkeiden myyntipaikka. Mauri on pitkään toiminut Kihniössä ja hoitanut hommansa hyvin.Maurin perhe on ollut asiakasystävällinen, tyttäret ja vaimo ovat olleet Kihniöläisten mieleen. Henkilökuntakin on pääosin ollut ystävällistä ja asiakaslähtöistä, varsinkin kesätyöntekijät ovat ilahduttaneet meitä Kihniöläisiä. Mutta, vaikka yrittää parastaan, niin joskus asiakkaatkaan eivät ole tyytyväisiä. Lihatiskillä on hienossa uniformussa nainen joka ei sovi liikealalle. Tympeä ja ylimielinen töksähtelevä, ilme hapan ja asenne negatiivinen, ainakin minut panee lähtemään ostoksille Parkanoon. Syy voi olla tietysti minussakin joka vaadin liikaa asiakaspalvelulta. Olen ollut vastuullisessa asiakaspalvelussa lähes 50 vuotta, ja nähnyt erilaisia persoonia.Toivotan kaikkea hyvää Maurintorille!.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu