Näin iloisesti kohtasin Jumalan!

Tämä on tapahtunut minulle aikaisemminkin muutama vuosi sitten. Silloin en ymmärtänyt kirjoittaa sitä vielä ylös, vaan jatkoin ihmetellen vaan piirtämistäni ja katsoin ikäänkuin ulkopuolisena, kun minun lyijykynää pitelevä käsi liikkui paperilla, muodostaen kauniita kuvioita.

Sama juttu tapahtui asken. Minulla oli pensseli kädessä ja maalasin todella tarkkaa osiota eräästä maalauksestani, ja juuri kun soi minua aina niin sydämestä sykähdyttävä An American In Paris( ja laitanpa vielä ihan tarkan kohdan tästä upeasta sävellyksestä,12.50 -15:15/noin-arvio )

"An American In Paris" - Ballet with George Gershwin's Original Music
www.youtube.com/watch?v=kPvk2FPQVVM

Niin minun pensseliä pitelevä käsi alkoi maalaamaan aivan suoria, siistejä, allani olevan lyijykynäluonnoksen tarkkojen viivojen väliin tarvittavia pikimustia vetoja, ja minä vaan muutaman sekunnin ajan hämmästyneenä katson, kun minun käsi maalaa täydellisen tarkkaa, siis aivan mikrometrin tarkkaa jälkeä valkoiselle paperille edessäni, enkä mä tiedä itkeäkö vai nauraa, joten teen lopulta ne molemmat sitten! (-;-( ! !

Korostan, että tätä ennen maalaaminen takkuili koko ajan, ja pensselillä oli ja edelleenkin jatkossa varmasti on vaikeaa maalata milli- tai oikeastaan mikrometrin tarkkaa jälkeä. Mutta ihanan muutamien kymmenien sekuntien ajan, tuon yllä mainitsemani George Gerswinin mahtavan kappaleen kohdalla pensselini liikkui maalauksellani aivan taianomaisen tarkasti. Ja kun "happening" oli sitten ohi, muistin muutaman vuoden takaisen samanlaisen tilanteen jossa äitini kuoleman jälkeen Jumala samalla tavalla lohdutti minua, kun piirtäessäni erästä piirustusta kynä ikäänkuin alkoi elämään kädessäni aivan omaa elämäänsä, samalla tavalla kuin nytkin.

Näin Jumala lohdutti minua taiteilijaa nyt jälleen kerran.

Onko teillä kenelläkään samanlaisia ihania iloisia kokemuksia?
2185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei ainakaan maalamisesta, mutta sitä kutsutaan täydellisyykeksi. Sitä Jumala on.

Äänestä
  • Toisin kun kirjoitustaitoni. Heh.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


An Artist kirjoitti:

Tämä on tapahtunut minulle aikaisemminkin muutama vuosi sitten. Silloin en ymmärtänyt kirjoittaa sitä vielä ylös, vaan jatkoin ihmetellen vaan piirtämistäni ja katsoin ikäänkuin ulkopuolisena, kun minun lyijykynää pitelevä käsi liikkui paperilla, muodostaen kauniita kuvioita.

Sama juttu tapahtui asken. Minulla oli pensseli kädessä ja maalasin todella tarkkaa osiota eräästä maalauksestani, ja juuri kun soi minua aina niin sydämestä sykähdyttävä An American In Paris( ja laitanpa vielä ihan tarkan kohdan tästä upeasta sävellyksestä,12.50 -15:15/noin-arvio )

"An American In Paris" - Ballet with George Gershwin's Original Music
www.youtube.com/watch?v=kPvk2FPQVVM

Niin minun pensseliä pitelevä käsi alkoi maalaamaan aivan suoria, siistejä, allani olevan lyijykynäluonnoksen tarkkojen viivojen väliin tarvittavia pikimustia vetoja, ja minä vaan muutaman sekunnin ajan hämmästyneenä katson, kun minun käsi maalaa täydellisen tarkkaa, siis aivan mikrometrin tarkkaa jälkeä valkoiselle paperille edessäni, enkä mä tiedä itkeäkö vai nauraa, joten teen lopulta ne molemmat sitten! (-;-( ! !

Korostan, että tätä ennen maalaaminen takkuili koko ajan, ja pensselillä oli ja edelleenkin jatkossa varmasti on vaikeaa maalata milli- tai oikeastaan mikrometrin tarkkaa jälkeä. Mutta ihanan muutamien kymmenien sekuntien ajan, tuon yllä mainitsemani George Gerswinin mahtavan kappaleen kohdalla pensselini liikkui maalauksellani aivan taianomaisen tarkasti. Ja kun "happening" oli sitten ohi, muistin muutaman vuoden takaisen samanlaisen tilanteen jossa äitini kuoleman jälkeen Jumala samalla tavalla lohdutti minua, kun piirtäessäni erästä piirustusta kynä ikäänkuin alkoi elämään kädessäni aivan omaa elämäänsä, samalla tavalla kuin nytkin.

Näin Jumala lohdutti minua taiteilijaa nyt jälleen kerran.

Onko teillä kenelläkään samanlaisia ihania iloisia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu