Kihniö 5 rauhallisin

Uuden tutkimuksen mukaan kihniö oli viidenneksi rauhallisin kunta asua. Viimeaikoina ei kyllä turvallisuus ole lisääntynyt kun katsoo kuinka hönössö kihniöllä ajellaan. Historia toistaa itseään, hyvä tuuri ei ole ikuista. Onni onnettomuuksissa on että ovat loukanneet vain itseään, vaiko homman jatkuessa tarvitaan vielä kirkon palveluja. Ottakaa jo nyt opiksenne.
11406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ennen olivat viinankeittäjiä kaikki kihniöläiset. Suurin osa sai muka jonkinmoisen herätyksen ja alkoivat uskoon. Nyt kihniöläiset käyttää
viinaa todella paljon ja eniten viinaa kantaa näitten uskovien jälkeläiset.

Äänestä

Kaikki on uskovaisten yhteistä omaisuutta.

Äänestä

Mikähän viisas siellä nyt heräs lässyttään ja ihmetteleen tän paikan
elämänmenoa. Syy on selvä ei noin viisasta nassikkaa ole tehty
kuin ihan muutama tähän kylään. Kyllä on tulemus että olet tässä
kylässä että oikein.

Äänestä
  • Sieltähän se Kihniön kansankynttilä astui esiin, no esitä nyt viisautesi kun olet niin nero. Lässytä nyt viisautesi, että saamme nähdä mitä sinun pienessä päässäsi liikkuu???. Onko mielessäsi jotain?

    Äänestä

  • AnteroA kirjoitti:

    Sieltähän se Kihniön kansankynttilä astui esiin, no esitä nyt viisautesi kun olet niin nero. Lässytä nyt viisautesi, että saamme nähdä mitä sinun pienessä päässäsi liikkuu???. Onko mielessäsi jotain?

    Menikö pojalta puput pöksyyn, kun sai oikean kädenvääntäjän. Näin ne tyhmät Kihniöläiset älykääpiöt....

    Äänestä

Mikä matto mikko siellä nyt lässyttelee. Että ny pupu men housuun.
No kaikenmaailman pikku siilipäät täällä nyt ennen iltapissaa uhoilevat.

Äänestä
  • Meillähän näitä kusipäitä riittää..

    Äänestä

Ai ai ja ne kihniön tytöt :) :) :)
Varsinkin maurintorin kaunottaret

Äänestä
  • Ja eräs vaale kaunotar nainen kihniöllä.

    Äänestä

Kävin Kihniöllä ja en saanut pillua kun ei ketään näkynytkään. Ei ollut
edes ravintolaa tai mitään räkälää kylässä.

Äänestä

Vanha kotikoulun rotisko pitää nyt saada näille lahkolaisille eikö
nyt kellään ole järkeä päässä. Ostakoot itse myykööt omaisuutta
niin kuin valtionkirkkokin tekee eikä aina kaikkea tarvi kupata
kunnalta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Vahingonveräjänvartija kirjoitti:

Uuden tutkimuksen mukaan kihniö oli viidenneksi rauhallisin kunta asua. Viimeaikoina ei kyllä turvallisuus ole lisääntynyt kun katsoo kuinka hönössö kihniöllä ajellaan. Historia toistaa itseään, hyvä tuuri ei ole ikuista. Onni onnettomuuksissa on että ovat loukanneet vain itseään, vaiko homman jatkuessa tarvitaan vielä kirkon palveluja. Ottakaa jo nyt opiksenne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu