Syrjäytetty on oikea sana.

Ei syrjäytynyt. SYRJÄYTETTY ! Yhteiskunnan ulkopuolelle potkaistu, kansa kahtia jaettu ,kuin enne sisällis sotaa.
12359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Osa on syrjäytetty, osa syrjäytynyt.

Äänestä

Pitää ryhdistäytyä ja pyrkiä pois syrjäytyneen asemasta, niin helpottaa.

Äänestä

Pienimuotoinen sisällissota on meneillään eduskunnassa ja siellä
tapahtuu samanlainen kyykytys kun 100 vuotta sitten.
Vihervasurit saavat vahvasti kynsilleen eli maksavat edellisen
hallituksen surkeita taloudellisia tunarointeja.

Äänestä
  • Kyllä ne aiemmatkin hallitukset ovat tätä tilannetta olleet huonontamassa. Sipilän hallituksessakin mukana ollut Orpo oli jo silloin virnistellen leikkaamassa hoitajamitoituksesta, leikkasi myös koulutuksesta ja oli silloinkin työttömiltä leikkaamassa aktiivimallileikkurilla ja kiky-jutussa työntekijät teki ilmaiseksi työtunteja työnantajille. Orpon poppoo on enempi velkaannuttamassa tätä maata omilla toimillaan, vievät maata syvempään lamaan, kun pokkuroivat EK:n edessä ja kyykyttävät tavallista kansaa oikein kunnolla ja antavat samalla verohelpotuksia varakkaammille ja isoille yrityksille.

    Äänestä

Aloittajan kanssa täysin samaa mieltä. Ei ole enää paukkuja millä jatkaa.

Äänestä
  • Totta. Ei hyödytä, kun tulee takkiin kuitenkin teit sitten miten tahansa,

    Äänestä

Totta. Hallitus periaatteessa estää omilla toimillaan monelta mohdollisuuden kouluttautua päästääkseen uralla eteenpäin, kun ovat lakkauttaneet aikuiskoulutustuenkin. Ja kun ovat heikentämässä palkkatukityöllistymiseen liittyviä asioita, se heikentää pitkäaikaistyöttömiltä mahdollisuutta päästä edes vähäksi aikaa töihin. Hallitus heikentää omilla toimillaan heikompiosaisten mahdollisuuksia päästä julkisen puolen terveydenhoitopalveluihin, samalla antaa kela-korvauksia varakkaammille yksityisen puolen terveydenhoitomaksuihin, melkoista eriarvoistamista. Oman maan hallitus leimaa kaikki työttömät laiskoiksi vaikka nykyisin myös korkeakoulutetutkin päättyy työttömiksi hallituksen toimilla.

Äänestä

Aloittaja on oikeassa. Suomessa on täysin menossa, tällä hetkellä vielä, aseeton sisällissota.

Kaikki on Sauli Niinistön ja Suomen äärioikeiston aikaansaamaa.
Sauli on tehnyt suomalaisille niin pahan teon, että Sauli pitäisi asettaa leivättömän pöydän ääreen.
Nyt äärioikeistolla on valtaan päästyään kova kiire ajaa kaikki köyhien ihmisten perusoikeudet suohon, viimeistä piirtoa myöten.
Siihen lisäksi: Sota, sota, sota, ja aseita aseita, aseita ja tappamista, tappamista ja tappamista.
A-studiossa, Häkkäseltä kysyttäessä, mitä mieltä suomalaiset ovat rahan syytämisestä Ukrainaan, Häkkänen, itse hyvin syöneenä ja juoneena vastasi nälkäisten ihmisten suulla, että suomalaiset hyväksyvät sen yksimielisesti.

Ja kokoomuslaistaustainen, Stubb, kammettiin äärioikeiston voimin Suomen pressaksi täysin valheellisin meriitein, jota nyt Suomen politiikan radiossakin pilkataan.

Äänestä

Aloittaja on oikeassa. Suomessa on täysin menossa, tällä hetkellä vielä, aseeton sisällissota.

Kaikki on Sauli Niinistön ja Suomen äärioikeiston aikaansaamaa.
Sauli on tehnyt suomalaisille niin pahan teon, että Sauli pitäisi asettaa leivättömän pöydän ääreen.
Nyt äärioikeistolla on valtaan päästyään kova kiire ajaa kaikki köyhien ihmisten perusoikeudet suohon, viimeistä piirtoa myöten.
Siihen lisäksi: Sota, sota, sota, ja aseita aseita, aseita ja tappamista, tappamista ja tappamista.
A-studiossa, Häkkäseltä kysyttäessä, mitä mieltä suomalaiset ovat rahan syytämisestä Ukrainaan, Häkkänen, itse hyvin syöneenä ja juoneena vastasi nälkäisten ihmisten suulla, että suomalaiset hyväksyvät sen yksimielisesti.

Ja kokoomuslaistaustainen, Stubb, kammettiin äärioikeiston voimin Suomen pressaksi täysin valheellisin meriitein, jota nyt Suomen politiikan radiossakin pilkataan.

Äänestä

Eturyhmä politiikka on jakanut vain suurimmille eturyhmille ja runsaasti.
Siinä osa kansaa on jäänyt ulkopuolelle elintasosta.
Työn ja tulonjako ei ole toiminut reilusti.
Ja, Miksi yli velka maa riitelee? Eikä kehitä yhteistyössä omaa maata ?
Puolin toisin eletään harhoissa, miksi ?
https://youtu.be/4Gq1HMXmUKE?si=Ef_7M1pwTXLb4hut

Äänestä

Eikö olisi parempi lahjoittaa vaatteita johonkin paikalliseen ja suomalaisia vähävaraisia tukevalle järjestölle kuin UFFILLe, joka tukee vain rikkaita, veroparatiiseissa loisivia oligarkkeja?
Lue netistä: RYYSYILLÄ RIKKAAKSI ja katso videot, myös, SILMINNÄKIJÄN, video.

Äänestä

Suomi on tällä hetkellä täysin pahoinvoinnin maa.

Mihin katosivat lapsilta vapputennarit ja vappukokot, kevät ja kesän odotus?
Mihin katosi äidin tekemä vappusima, joka tänä päivänä ei kaikkien kauheuksien keskellä maistu enää miltään?

Ihmisiä vain tapetaan, Gazan keskitysleireissä, niin kuin sikoja aitauksessa, ja ukrainalaisten ja venäläisten tappamiseen on Yhdysvallat ja koko Eurooppa syyllisiä.

Ja Suomen mätäpaisehallitus luo Suomeen kuolonuhreja, leikatessaan elinmahdollisuudet heikoimpien kukkarosta.

Ja osa kansalaisista vain taputtaa innoissaan hallituksen fasistisille toimenpiteille.

Tyydyttääkö ihmistä oma rasvainen hyvinvointi ja sen tuoma ja luoma vapaus enemmän kuin se, että ne ihmiset, jotka heille luovat työtä ja työpaikkoja voivat pahoin ja elävät toivottomuuden tilassa, ja monet ovat jo totaalisesti ja lopullisesti kyllästyneinä elämäänsä ja Suomessa vallalla olevaan epätasa-arvoon?

Onko näin, että fasistit vievät ihmiskunnan sen tien päähän, josta ei ole enää paluuta entiseen?
Vain valetta valheiden perään, keinottelua, toisen ihmisen yli kävelemistä, maapallon tuhoamista rikkaiden toimesta, josta siitäkin valheellisesti syytetään tavallisia kansalaisia..
Ja oman maan luovuttaminen kaikilla elämän sektoreilla ulkomaalaisten käsiin.

Miksi silloin enää sotia muita valtioita vastaan, kun oman maan kansalaiset ja oman maan työpaikat ja ihmisten elinmahdollisuudet valutetaan suosiolla vieraisiin käsiin?
Toivotaanko edes enää uusia suomalaisia syntyväksi?

Pitkällä tähtäyksellä, onko tässä toiminnassa enää järjen hiventäkään?

Rasismi kun kohdistuu ja ulotetaan yhä vain enenevässä määrin oman maan kansalaisiin, ja varsinkin heikoimmilla olevaan kansanosaan?
Nyt heiltä ollaan viemässä jo se viimeinenkin, julkisen puolen Terveydenhuolto,
joka takaa sen, että ihmisiä tulee kuolemaan ennätystahtiin hoidon puutteessa, ja sillä lailla hallitus haluaa eliminoida sairaat ihmiset pois maailmankartalta, ja vanhuksiin se ennen kaikkea kohdistuu kiitoksena yhteiskunnan rattaissa olosta, uuden elämän luojina, työpaikan luojina ja rikkauksien tuojina hyvissä viroissa oleville.
Siistiä, ilman aseita tapahtuvaa toimintaa, ja siksi aseet ja apukin joutaa antaa muihin maihin, ja rahat myös.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kapinoi vaalissa kirjoitti:

Ei syrjäytynyt. SYRJÄYTETTY ! Yhteiskunnan ulkopuolelle potkaistu, kansa kahtia jaettu ,kuin enne sisällis sotaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu