Oletko koskaan ajatellut.....?

Mahtaako omassakin käyttäytymisessäkin olla vikaa....? Ainahan sitä mielellään huutaa että se toinen on mulkku, MUTTA jos se oletkin SINÄ !


Hössötys kuvioissa varsinkin vika nähdään vain toisessa. Se on peiliin katsomisen paikka. Osaatko kunnioittaa toista osapuolta? Toisaalta oletko itse ANSAINNUT kunnioituksen, vai huudatko vain pahanolon nimeen, vaikka se ei johdu toisesta.

Kyllä me näemme miten se menee..... sinä et itse näe. Turvaat vain muiden harhaisiin "kannustuksiin" Hukuttaudu......
2151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Perheväkivallassa, (joka on palstan aihe) syyllinen on aina se joka käy käsiksi. Väkivaltaa ei voi selitellä sillä, että toinen huusi, toinen oli vittumainen tai vaikka sanoi, että onpa sulla pieni kyrpä. Väkivaltaan ei ole oikeutusta, eikä väkivaltaista ihmistä voi kunnioittaa. Sellaiselle ihmiselle kuuluu halveksunta.

Äänestä

Kuten yllä sanottiin, väkivallan tekijä on aina vastuussa väkivallasta. Se on yksinkertaisesti väärin, eikä sitä voi selittää pois tai oikeuttaa.

Toinen asia on se, että riidoissa usein on kaksi osapuolta. Mutta vaikka riita olisi millainen tahansa, se ei oikeuta väkivaltaa. Riidoilla on rajansa.

Ajattelen itse, että jokaiselle ihmiselle kuuluu tietty peruskunnioitus, joka nousee ihmisyydestä. Siitä, että jokainen ihminen on arvokas, riippumatta teoista. Tuota kunnioitusta ei voi menettää.

Toisaalta samaan aikaan voi sanoa, että ihmisen teot voivat olla sellaisia, että niiden perusteella ihminen joko ansaitsee kunnioitusta tai ei ansaitse. Ihmisen teot voivat olla halveksittavia, mutta ne eivät voi viedä häneltä tuota peruskunnioitusta.

Vilppu H.
pappi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pink color fly kirjoitti:

Mahtaako omassakin käyttäytymisessäkin olla vikaa....? Ainahan sitä mielellään huutaa että se toinen on mulkku, MUTTA jos se oletkin SINÄ !


Hössötys kuvioissa varsinkin vika nähdään vain toisessa. Se on peiliin katsomisen paikka. Osaatko kunnioittaa toista osapuolta? Toisaalta oletko itse ANSAINNUT kunnioituksen, vai huudatko vain pahanolon nimeen, vaikka se ei johdu toisesta.

Kyllä me näemme miten se menee..... sinä et itse näe. Turvaat vain muiden harhaisiin "kannustuksiin" Hukuttaudu......

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu