Jos arvostelette Juutalaisia ja Israelia tulee maailmanloppu!

Mielstäni on hyvin surullista että kirjoittamani palsta sai näin paljon vihaa tuolla maailmanmenoa päätyneeseen osioon. Mielestäni paskapalestiinalaisten täytyy kuolla oli sitten lapsia tai aikusia koska he ovat eläimiä! Ja nyt ne koittaa boikotoida Israelia vaikka Israel on oikeasti Jumalan antama pyhä maa meille valituille. PYHÄÄ EI SAA BOIKOTOIDA! Sitäpaitsi Coca-Cola ja McDonald's ei tue Israelia sotilaallisesti vaan rahat panostetaan teknologiaan ainakin minun mielestäni ! Sitäpaitsi toi kakkavideo joka tosta toisesta linkistä löytyy, siinä alussa näkyy kuinka me muka varastimme paskapalestiinalaisten maan sillä emme varastaneet vaan se oli Jumalan tahto!
Israel on sitäpaitsi AINA ollut Israel vaikka väliaikaisesti 2 tuhatta vuotta ovat kehdanneet kutsua maatamme Palestiinaksi.
Jumala antoi Israelin meille jotta voitaisiin tuhota Hamas järjestö!
Pyytäisin teitä puolustamaan Israelia koska muuten kaikki luulee että varastimme palestiinan.

Tossa järkyttävät vihapuheet meistä juutalaisista ja video joka on täysin feikki ja ei edes ole totta. Sinne on myös linkitetty minun aloittamani palsta jota kaikki sanovat sairaaksi :(

http://keskustelu.suomi24.fi/node/13118874
22257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

No, tehkää parannus. Efesolaiskirjeen mukaan ilman Jumalan Pojan tuntemusta te olette vain kavalien ja petolliseten ihmisten pelinappuloita.

Jumalan Pojan tuntemus löytyy RAMAJANA nimisestä teoksesta esim. Siinä kerrotaan kuinka Jumalan Poika tuhosi demonin ja vetäytyi sen jälkeen askeesiin metsään seitsemäksi vuodeksi. Myös apostoli Johanneksen kirjeet kertovat, että Jumalan Poika ei tee väkivaltaa kenellekään. Tai joutuu itse rangaistavaksi.

Näen, että olette pelinappuloita, joiden on tarkoitus saada aikaan uusi ristiretki, jos mahdollista. Profeetta Danielin kirjassa kerrotaan, että kun hyökkäys meinaa kohdata Israelia niin lännestä tulevat laivat (ristiretkeläiset) estävät sen. Niin kävikin kun mongolit ristiretkien takia hyökkäsivät Taka-Aasiaan eikä Etu-Aasiaan. Niin nytkin yritetään pelinappuloiden avulla jouduttaa historian kulkua kohden petollisten ja kavalien päämääriä.

Sen sijaan, että olisi pelinappula voisi lukea : Efesolaisille 4:12-16

Apu, jonka ristiretkeläiset toivat oli kavala ja petollinen?

Äänestä

~~Israel on oikeasti Jumalan antama pyhä maa meille valituille.

Jos aloittaisimme oleellisesta, eli osoita minulle, että on olemassa yksikin jumala, jatketaan siitä sitten eteenpäin.

Äänestä

ei vittu!!!!!!! aika paska:a puhetta !! jutkut kuuluu kammioon ((kaasu))) ja islamit((terroristit )) takas arapiaan isiksen leiviin ^__^

Äänestä

muistetaanpa yksi asia mitä jumala sanoo tai jeesus ei oikea juutalainen ole syntyperäinen juutalainen vaan se joka sydämmessään on juutalainen muistin virkistämiseksi jumalan pojat meni jumalan luokse ja jumala kysyi kuka menee ja jumalan sana sanoi minä voin mennä.... ja jumalan sana tuli lihaksi ja nyt tärkein niin on jumala mailmaa rakastanut että antoi ainokaisen poikansa ettei yksikään hukkuisi vaan kaikilla olisi iankaikkinen elämä jumala sanoi jeesukselle sinä totisesti olet minun poikani.... jeesus sanoi et mieltynyt teurasuhreihin vaan sinä annoit minulle ruumiin jos joku väittää muuta evankeljumia kuin raamattu hän olkoon kirottu siis tämänkin paikkansa pitämisen voitte tarkistaa raamatusta ja jos ei pidä paikkansa älkää uskoko ku heitin tän ulkomuistista

Äänestä

ootteko huomannu israelin valtio perustettiin vuonna 1948 siihe o jokin syy miks sillo mutta miks... no meidän rakas ADOLF HITLER kyllästy juutalaisii ja pitiheitä pahana no nii piti stalinkin ovat kai myös juutalaisia osittain siis syntyperä no tää johti juutalaisten järjestelmälliseen hävittämiseen ja paljo juutalaisia kuoli kun sota oli ohi nää katsoi etteihe kuulu mihinkään mailmaan ja palas israeliin ja perusti valtion siis lähes 2000vuoden päästä mut ilman hitleriä ei israelia olis perustettu vuonna 1948 eikä sinne olis muuttanu noin paljon juutalaisia hitlerillä oli siis raamatullinen tehtävä......eikö ruudolf hössistä pitäny tulla lähetyssaarnaaja no tulihan siitä ensi ausvitsin kommendantti ja sit kerkitysleirien komentaja......

Äänestä

Raamattuun on kirjoitettu, että viha on lopunajoilla suuri Israelia vastaan !

Äänestä
  • ~~Raamattuun on kirjoitettu, että viha on lopunajoilla suuri Israelia vastaan !

    Oleellista onkin se, että Raamatun mukaan lopun aika oli ja meni jo ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla. Siitä voi halutessaan repiä huumoria.

    Äänestä

  • Miten niin? Sillä tienoollahan on sodittu lakkaamatta jo vuosituhansia.

    Äänestä

liimanäppi hei siinä kirjassa lukee raamattu ja uus testamentti kannessa ei koraani vaiha kuule kirjaa

Äänestä
  • Ei kannata heittäytyä lapselliseksi, tässä muutama näyte Raamatun tekstiä. Näistä jo selviää ajattelevalle ihmiselle, että porukka eli lopun aikaa noin kaksi vuosituhatta sitten.

    ”Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.” (1. Joh 2:18)

    "...sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti; mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä." (Hepr. 9:26)

    "Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut." (1. Kor. 10:11)

    ”Mutta sen minä sanon, veljet: aika on lyhyt; olkoot tästedes nekin, joilla on vaimot, niinkuin ei heillä niitä olisikaan,” (1. Kor 7:29)

    ”Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä. Älkää huokailko, veljet, toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi; katso, tuomari seisoo ovella. (Jaak. 5:8, 9)

    Äänestä

voi liimanäppi noi kirjoitukset o ollu luettavissa vasta joskus 1600 luvulla vasta meijän aikana nää on tullu koko mailmantietoon kaikkien jaak5:8,9 joo 1 kor 10,11 joo room 4 23,24 1piet 4 7 joh 2.18 jokaisen jakee alla o ala jae lue ne ni näät kuinka kertomus jatkuu samalla huomaat kuinka raamattu avaa itteensä ja jossai kohe sanotaa se tarkottaa meijä aikaa johannes o se joka kirjotti evankeljumin mitä sillä olis tehny jos se olis ensimmäistä vuosisataa vai kirjotatko sinä kauppalapun ostoksistas vasta kaupassa sen jälkeen kun olet laittanu ostokses kärryy mitä järkee siinä o

Äänestä
  • ~~noi kirjoitukset o ollu luettavissa vasta joskus 1600 luvulla

    Hyvin moni ajoittaa UT:n kirjoitukset hyvin paljon 1600-lukua aikaisemmaksi.

    ~~ ja jossai kohe sanotaa se tarkottaa meijä aikaa...

    Mikähän sellainen kohta voisi olla?

    Äänestä

kelpaisko sulle daniel 12ja 9 ja 10 tosta kymmenestä täytyy sanoo "ymmärrätkö" siis kerrataan 12 luku 9 jae ja eritoten sulle 10 jae vihje raamattua o avattu tietokoneella meijä aikana eli ei siis 1500 vuotta sitte ymmärrätkö ja sieltä on löytyny muutamien ihmisien kuolin päiviä ja myös syntymäpäiviä vielä näiden eläessä ja he ovat kuolleet sinä päivänä kun on sanottu masta tuntuu kun puhuisin vasemmanjalan kumisaappaalle tai sit itse antikristuksen kans olis hyvä ku osoittaisit nämä vääräks luuloks ja lukisit mun kans yhessä tota kirjaa

Äänestä
  • Kysypä nyt vielä äidiltäsi, että saat luvan kirjoittaa näille aikuisten palstoille. Ja lue mieluummpin läksyjä kuin jotain mitä et ymmärrä. Höpsit tänne aivan höpöjuttuja.

    Äänestä

  • ~~kelpaisko sulle daniel 12ja 9 ja 10 tosta kymmenestä täytyy sanoo "ymmärrätkö" siis kerrataan 12 luku 9 jae ja eritoten sulle 10 jae

    Tuossa väitteessäsi on vaan se ongelma, että jakeen 9 tekstillä haluttiin harhauttaa Danielinkirja kirjoitetuksi satoja vuosia aiemmin. Ja kyseinen lopun aika oli makkabealaiskapinan aikakausi. Ei siis mitään tekemistä nykyajan kanssa.

    Pari vuosisataa myöhemmin Raamatun UT:n porukka eli jälleen uutta lopun aikaa, jolla ei silläkään mitään tekemistä nykyajan kanssa. Nykyisen aikamme lopun ajat ovat uskonnollisten helppoheikkien ikiomia aivoituksia, Raamattu on niissä jutuissa pelkkä keppihevonen.

    ~~vihje raamattua o avattu tietokoneella meijä aikana eli ei siis 1500 vuotta sitte

    Raamatun tekstejä luettiin ja käytettiin viimeistään silloin kun ne saivat kirjallisen asun.

    ~~ymmärrätkö ja sieltä on löytyny muutamien ihmisien kuolin päiviä ja myös syntymäpäiviä vielä näiden eläessä ja he ovat kuolleet sinä päivänä kun on sanottu

    Tuollaista väitettä en ole ennen kuullutkaan, kerro ihmeessä lisää.

    ~~masta tuntuu kun puhuisin vasemmanjalan kumisaappaalle tai sit itse antikristuksen kans olis hyvä ku osoittaisit nämä vääräks luuloks ja lukisit mun kans yhessä tota kirjaa

    Ymmärrän hyvin tunteesi, mutta en voi auttaa. Mitä antikristukseen tulee, niin Raamatun UT:n aikainen porukka oli niitä jo havainnut useampia, sinnikäs laji jos vielä esiintyisi:

    ”Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.” (1. Joh 2:18)

    Kyseessä siis 200 vuotta myöhäisempi lopun aika kuin Danielinkirjan lopunaika.

    Äänestä

  • erkki-setä kirjoitti:

    Kysypä nyt vielä äidiltäsi, että saat luvan kirjoittaa näille aikuisten palstoille. Ja lue mieluummpin läksyjä kuin jotain mitä et ymmärrä. Höpsit tänne aivan höpöjuttuja.

    setä hyvä toikko kaupungista mulle suklaata elämä täällä 1924 luvulla ei ole helppoa

    Äänestä

daniel 12luku 10 jae monet selotaan sulatetaan ja puhdistetaan mutta jumalattomat elävät jumalattomina eikä kukaan jumalattomista ole tätä ymmärtävä mutta viisaat ymmärtävät

Äänestä

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~KOMMENTOI ATEISTI LIIMANÄPPI

Äänestä
  • ~~...ATEISTI LIIMANÄPPI

    Ihan vaan känkkäränkkääjälle tiedoksi, että olen uskonnoton. Toki olen havainnut, että monilla uskovaisilla on voimakas halu käyttää leimakirvestä, nimitellä ja määrittää asioita muiden puolesta, parhaimmillaan ennustella noiden muiden pikaista ja ennenaikaista kuolemaa.

    Asiallinen keskustelu ei onnistu silloin kun uskovaisen mielipiteet ovat pelkkää ulkoa opittua liturgiaa, ilman riittävää omaa tutkimispanosta.

    Äänestä

EIHÄN SULLE KELPAA DANIEL 12 LUKU 10 JAE ON SUN KOHDALLAS TOTTA NIINKU SANOT OLET JUMALATON JOS SANON JOTAIN RAAMATUNKOHTIA ET USKO..........EI MEIJÄ KANNATA KESKUSTELLA JOS ET USKO NI ET USKO JOS SANOISIN SULLE ET VENÄLÄINE HÄVITTÄJÄ LASKEUTU MUN PIHAA JA SE OLIS TOTTA JA SINÄ ET HALUA SITÄ USKOO NI MINKÄ MINÄ SILLE VOIN VOISIN VÄITELLÄ SUN KANS TÄÄLLÄ 10 VUOTTA RAAMATUSTA JA USKOSTA MITÄ HYÖTYÄ SIITÄ OLIS EN USKO ET TUUT KOSKAA USKOON JUMALAAN TAI JEESUKSEEN MUT NÄET SEN KU KUOLET ONHAN TÄÄLLÄ PALJON IHMISIÄ JOTKA HUUTAA JA HALUAA MENNÄ TULIJÄRVEEN JOKA O TUHANSIA ASTEITA MUT NE EI SILTI PYSTY PITÄÄ PALAVAA PUUTA KÄDESSÄ....HUOMAAN KYLLÄ ET OOT LUKENU RAAMATTUA JA SE O MIELENKIINTONEN KIRJA MUTTA EI SITÄ LUETA KANNESTA KANTEE SIELLÄ ON PALJO KERTOMUKSIA MUTTA NE EI O KIRJOTETTU PERÄKKÄIN

Äänestä
  • TIETÄÄKÖ KUKAAN KOSKA LÄHTI LIIKKEELLE SE SANA ET JERUSALEMI ON UUDELLEEN RAKENNETTAVA JA PYYDÄN ÄLÄ SINÄ LIIMANÄPPI KOMMENTOI TÄHÄ MITÄÄ SILLÄ TÄÄ KOSKEE TÄTÄ LOPUN AIKAA

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ariel. kirjoitti:

Mielstäni on hyvin surullista että kirjoittamani palsta sai näin paljon vihaa tuolla maailmanmenoa päätyneeseen osioon. Mielestäni paskapalestiinalaisten täytyy kuolla oli sitten lapsia tai aikusia koska he ovat eläimiä! Ja nyt ne koittaa boikotoida Israelia vaikka Israel on oikeasti Jumalan antama pyhä maa meille valituille. PYHÄÄ EI SAA BOIKOTOIDA! Sitäpaitsi Coca-Cola ja McDonald's ei tue Israelia sotilaallisesti vaan rahat panostetaan teknologiaan ainakin minun mielestäni ! Sitäpaitsi toi kakkavideo joka tosta toisesta linkistä löytyy, siinä alussa näkyy kuinka me muka varastimme paskapalestiinalaisten maan sillä emme varastaneet vaan se oli Jumalan tahto!
Israel on sitäpaitsi AINA ollut Israel vaikka väliaikaisesti 2 tuhatta vuotta ovat kehdanneet kutsua maatamme Palestiinaksi.
Jumala antoi Israelin meille jotta voitaisiin tuhota Hamas järjestö!
Pyytäisin teitä puolustamaan Israelia koska muuten kaikki luulee että varastimme palestiinan.

Tossa järkyttävät vihapuheet meistä juutalaisista ja video joka on täysin feikki ja ei edes ole totta. Sinne on myös linkitetty minun aloittamani palsta jota kaikki sanovat sairaaksi :(

http://keskustelu.suomi24.fi/node/13118874

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu