Kaksi bestsellerkirjaa Ranskasta / kirjailija Katherine Pancol
Krokotiilin keltaiset silmät
ja
Kilpikonnien hidas valssi
Molemmat viimesyksyn kirpputorisaaliita. Kun tartuin ensimmäiseen, niin myyjä hihkaisi heti, että: ”Osta samalla se toinenkin, sillä kun olet lopettanut niin haluat heti perään lukea jatkon.”
Hän oli oikeassa.
En ole pitkään aikaan lukenut romaaneja, jotka näin viihteellisesti upottavat kaunokirjamaailmaan. Välillä olo kuin juoksisi elokuvassa, ja sitten taas suvantovaiheessa kuin putoaisi menneeseen maailmaan. Hurmaavan outo yhdistelmä, jota haluaa lukea lisää. Ja täytyy kyllä myöntää, että lähes samantyylistä lukukokemusta on ollut Pérez-Reverten kirjoja lukiessani. Ne aaltoilevat kerroksittain upoksiin alkulähteille. Sekoitetaan vanhaa ja uutta.
Taitavaa kirjoittamista.
En myöskään välttynyt näitä Katherine Pancolin kirjoja lukiessani ajatukselta, että samantyylistä ihmisläheistä ja tarkkaa ajankuvatekstiä suoltaa toinen suosittu ranskalainen kirjailija Anna Gavalda omalla hienostuneella tyylillään, sekä myös englantilainen Zadie Smith huippuunsa viritetyllä kerronnallaan.
Kaikki he
tarttuvat aiheisiin, joita iltapäivälööpit ovat täynnään, ja saavat niistä herkullisin kaunokirjallisin keinoin irti elämänmaun energian.
Ja vaikka siinä kaikessa sekamelskassa vatkataan ja veivataan tosi ikävissäkin asioissa, niin ainakin minulle jäi näistä kirjoista päällimmäiseksi hyvänolon tunne ja halu lukea Panacolin tästä sarjasta seuraavakin kirja, joka on nimeltään
Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin.
Tarttukaa rohkeasti tiiliskiviin, joissa molemmissa n. 700 sivua ja ylikin, mutta lausettakaan en karsisi niistä pois, sillä kaikki liittyy kaikkeen.
Krokotiilin keltaiset silmät
ja
Kilpikonnien hidas valssi
Molemmat viimesyksyn kirpputorisaaliita. Kun tartuin ensimmäiseen, niin myyjä hihkaisi heti, että: ”Osta samalla se toinenkin, sillä kun olet lopettanut niin haluat heti perään lukea jatkon.”
Hän oli oikeassa.
En ole pitkään aikaan lukenut romaaneja, jotka näin viihteellisesti upottavat kaunokirjamaailmaan. Välillä olo kuin juoksisi elokuvassa, ja sitten taas suvantovaiheessa kuin putoaisi menneeseen maailmaan. Hurmaavan outo yhdistelmä, jota haluaa lukea lisää. Ja täytyy kyllä myöntää, että lähes samantyylistä lukukokemusta on ollut Pérez-Reverten kirjoja lukiessani. Ne aaltoilevat kerroksittain upoksiin alkulähteille. Sekoitetaan vanhaa ja uutta.
Taitavaa kirjoittamista.
En myöskään välttynyt näitä Katherine Pancolin kirjoja lukiessani ajatukselta, että samantyylistä ihmisläheistä ja tarkkaa ajankuvatekstiä suoltaa toinen suosittu ranskalainen kirjailija Anna Gavalda omalla hienostuneella tyylillään, sekä myös englantilainen Zadie Smith huippuunsa viritetyllä kerronnallaan.
Kaikki he
tarttuvat aiheisiin, joita iltapäivälööpit ovat täynnään, ja saavat niistä herkullisin kaunokirjallisin keinoin irti elämänmaun energian.
Ja vaikka siinä kaikessa sekamelskassa vatkataan ja veivataan tosi ikävissäkin asioissa, niin ainakin minulle jäi näistä kirjoista päällimmäiseksi hyvänolon tunne ja halu lukea Panacolin tästä sarjasta seuraavakin kirja, joka on nimeltään
Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin.
Tarttukaa rohkeasti tiiliskiviin, joissa molemmissa n. 700 sivua ja ylikin, mutta lausettakaan en karsisi niistä pois, sillä kaikki liittyy kaikkeen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mahtavia kirjoja. Pancol osaa kirjoittaa niin että toivoo ettei kirja loppuisi vielä vaikka sivuja on tuhtimäärä joka kirjassa.
Viimeisinkirjoittamansa Miimmit, oli jotensakin outo. Tuntuu kuin kirjailija olisi yhtäkkiä päättäänyt muuttaa aihetta ja kertomusta aikaisemmin aloittamastaa.
No, kirjan lopussa kertoikin, että eräs episodi kahvilassa oli tehnyt häneen vaikutusta siihen malliin, että luulenpa tämän olevan syy?
Taustalla kuitenkin entiset hahmot ja saadaan kirjan lopussa yhteystaas laajan tarinan henkilöihinkin tämän sivujuonen kautta?
Hyvä kirja kuitenkin. Kannattaa lukea.