Isän ahdistava käytös

Oon 26-v nainen ja oon alkanut miettimään, onko isäni käyttänyt minua hyväkseen lapsena. Mulla on ollut aina sellanen ajatus, että isä olisi jonain yönä tullut mun huoneeseen ja alkanut hipelöimään alapäätä. Oon jotenkin herännyt ja isä on poistunut huoneesta. Mutta ongelma on siinä, etten tiedä onko kyseessä ollut uni vai onko tapaus totta! Kerran olin nukahtanut illalla vanhempien sänkyyn ja heräsin yöllä siihen että vanhemmat harrastivat seksiä. Lähdin tilanteesta pois. En tiedä kuinka paljon se on vaikuttanut. Jokin aika sitten olin vanhemmillani nukkumassa päiväunia ja mulla oli unissaan käsi mennyt housuihin (ei mitn seksuaalista). Heräsin siihen että isä oli menossa vessaan mutta jäänyt tuijottamaan mua. Käännyin ympäri ja jatkoin unta. Mutta jopa tästä tilanteesta olen epäillyt onko se vain unta!! Koko lapsuuden isän läsnäolo on ahdistanut. En halua läheisyyttä. Olen aina ollut tarkkana että suihkun ovi on lukossa. Kerran isä hipelöi jalkaani pöydän alta kun söimme perheen kanssa samassa pöydässä. Teini iästä eteenpäin oon ollut tarkkana että isäni ei näkisi takapuolta tai muuten paljasta pintaa. Oon siis isän läsnäollessa pukeutunut väljiin vaatteisiin. Olen aina kokenut että isälläni on ollut erilainen suhde minuun kuin siskooni. Aina on ollut tunne, että isäni pitää mua seksuaalisesti kiinnostavana. Tämä ahdistaa kun en tiedä onko nuo totta vai olenko sekaisin? Olen kastellut milten 10v asti ja itsetyydytystä olen harrastanut tosi nuoresta joka on kummallista. Haluaisin tietää totuuden.
2547
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä se vanhempien seksikokemus on jäänyt mieleesi ja se on osittain traumatisoinut nämä luulot. En usko, että isäsi on sinuun kajonnut,
Tämä tulee kyllä selville suhteessasi isääsi; mistä pystytte puhumaan jne. Luulen, että sinulla on ollut vahva murrosikä ja se on tuhonnut välejänne. Ja vaikuttaa vieläkin, ajan myötä paranee

Äänestä

ahdistuneisuus on oire ja tunne jostain epämiellyttävästä,isäsi on outo kyttäilemisineen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


surullinentyttö.. kirjoitti:

Oon 26-v nainen ja oon alkanut miettimään, onko isäni käyttänyt minua hyväkseen lapsena. Mulla on ollut aina sellanen ajatus, että isä olisi jonain yönä tullut mun huoneeseen ja alkanut hipelöimään alapäätä. Oon jotenkin herännyt ja isä on poistunut huoneesta. Mutta ongelma on siinä, etten tiedä onko kyseessä ollut uni vai onko tapaus totta! Kerran olin nukahtanut illalla vanhempien sänkyyn ja heräsin yöllä siihen että vanhemmat harrastivat seksiä. Lähdin tilanteesta pois. En tiedä kuinka paljon se on vaikuttanut. Jokin aika sitten olin vanhemmillani nukkumassa päiväunia ja mulla oli unissaan käsi mennyt housuihin (ei mitn seksuaalista). Heräsin siihen että isä oli menossa vessaan mutta jäänyt tuijottamaan mua. Käännyin ympäri ja jatkoin unta. Mutta jopa tästä tilanteesta olen epäillyt onko se vain unta!! Koko lapsuuden isän läsnäolo on ahdistanut. En halua läheisyyttä. Olen aina ollut tarkkana että suihkun ovi on lukossa. Kerran isä hipelöi jalkaani pöydän alta kun söimme perheen kanssa samassa pöydässä. Teini iästä eteenpäin oon ollut tarkkana että isäni ei näkisi takapuolta tai muuten paljasta pintaa. Oon siis isän läsnäollessa pukeutunut väljiin vaatteisiin. Olen aina kokenut että isälläni on ollut erilainen suhde minuun kuin siskooni. Aina on ollut tunne, että isäni pitää mua seksuaalisesti kiinnostavana. Tämä ahdistaa kun en tiedä onko nuo totta vai olenko sekaisin? Olen kastellut milten 10v asti ja itsetyydytystä olen harrastanut tosi nuoresta joka on kummallista. Haluaisin tietää totuuden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu