Esitutkinta toimitilajohtajan vuokrajupakasta.

http://yle.fi/uutiset/asuntovehkeilysta_karynneella_pomolla_kuumat_paikat__poliisi_perassa/7675629

Poliisi on päättänyt aloittaa esitutkinnan Kouvolan toimitilajohtajan vuokrajupakasta.

Toimitilajohtaja Timo Oksanen asui vuosikaudet kaupungin omistamassa asunnossa, mutta asunnon vuokraa ei korotettu kertaakaan. Hän oli myös vuokrannut samassa talossa sijaitsevan huoneiston tyttärelleen, vaikka oli esteellinen. Poliisi selvittää nyt, onko toimitilajohtaja syyllistynyt rikokseen.

Oksanen ei ole halunnut kommentoida asiaa julkisuudessa. Hän sai kesällä toiminnastaan kirjallisen varoituksen kaupungilta.



Sen siitä saa, ja kohta tiedetään oliko asia rikos vai saako niin tehdä.
14203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Oksanen on ollut keskeinen kaupungin virkamies rakennuspuolen hyvävelitoiminnassa. Pousin oikea käsi. Pousi ohjaili Myllymäkeä ja Oksasta Ratamo-selvityksissä vuosina 2010 - 2012. Myllymäen lähdettyä Mikkeliin kesällä 2013 Oksasen rooli Ratamo-hankkeessa tuli entistä keskeisemmäksi. Mikäli Oksanen joutuu jättämään tehtävänsä, on se menetys vanhalle rakennusneuvokselle. Tosin Oksanen alkaa jo olla siirtymässä eläkkeelle ikänsä takia.

Äänestä

Ja Pousikin, mitä, lähemmäs 80 vuotias?

Äänestä
  • Joku potkassaan pihalle, kun heittää laukunsa roskiin meneviä tuotteita!

    Äänestä

Ahaa! Tilaaja-tuottaja-malli alkaa avautua! Kerrassaan nerokasta!

Äänestä

Heh, Kouvolastakin löytyy useampi kauppa jossa työntekijä saa potkut jos vaikka roskiksesta ottaa jotain itselleen. Tässä jutussa on kuitenkin kysymys ihan eri jutusta kuin jostain 49 centin sämpylästä, ja työnantaja tyytyy kirjalliseen varoitukseen!

Äänestä
  • Miten lienee noistakin asioista sovittu, suullista varoitusta ei tunneta ja jokaisella valtuutetulla olipa hän lautakunnassa, hallituksessa tai valtuustossa on virkavastuu.

    Äänestä

  • harripee kirjoitti:

    Miten lienee noistakin asioista sovittu, suullista varoitusta ei tunneta ja jokaisella valtuutetulla olipa hän lautakunnassa, hallituksessa tai valtuustossa on virkavastuu.

    Siis pitäisi olla. Mutta kouvola on aivan oma paskispesä. Täällä toimii vanha kommarimeininki. Säännöt ei koske eliittiä, kansalta kaikki pois.

    Äänestä

  • täysputsaus nyt kirjoitti:

    Siis pitäisi olla. Mutta kouvola on aivan oma paskispesä. Täällä toimii vanha kommarimeininki. Säännöt ei koske eliittiä, kansalta kaikki pois.

    Rahat pois kansalta! Tämä meininki täällä jyllää, Kokoomus vetoisesti.

    Äänestä

Aimo Ahti on siirtynyt eläkkeelle 1,5 vuotta sitten. Kun Timo Oksanen siirtyy eläkkeelle, on myös yksi vanhan Kouvolan hyväveli syrjässä sotkemassa uuden Kymijoen kaupungin tasapuolista kehittämistä.

Jos vielä Jari Larikka ja jo kohta 80-vuotias rakennusneuvos ymmärtäisivät siirtyä sivuun Kouvolan päätöksenteosta ja taustasuhmuroinnista, olisi Kouvolan johtavilla virkamiehillä helpompi tehdä järkeviä esityksiä kaupunginhallitukselle ja lautakunnille.

Äänestä
  • Juuri näin. Vanhan Kouvolan kokoomuslaisesta sisäpiiristä tulisi päästä eroon pikimmiten. Ei uudessa Kouvolassa voi enää toimia kuten 1990 - 2008 vuosilukujen Kouvolassa.

    Äänestä

  • Ei muuta kirjoitti:

    Juuri näin. Vanhan Kouvolan kokoomuslaisesta sisäpiiristä tulisi päästä eroon pikimmiten. Ei uudessa Kouvolassa voi enää toimia kuten 1990 - 2008 vuosilukujen Kouvolassa.

    Näiden lisäksi pitäisi päästä eroon myös kepun ja demarien vanhoista kyläpoliitikoista etenkin Anjalankosken, Kuusaankosken ja Elimäen alueilta.

    Äänestä

  • Äänestäjä kirjoitti:

    Näiden lisäksi pitäisi päästä eroon myös kepun ja demarien vanhoista kyläpoliitikoista etenkin Anjalankosken, Kuusaankosken ja Elimäen alueilta.

    Vastustan tätäkin.

    Äänestä

Toivottavasti tutkintaa lääjennetaan eräisiin muihinkin mittaviin vuokrasopujuttuihin ja rakennusurakoiden ohjailua

Äänestä

Miksi duuari saa kenkää, kun tekee väärin, mutta johtajat kalliilla palkoillaan vaan jatkaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kouvolaleaks kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/asuntovehkeilysta_karynneella_pomolla_kuumat_paikat__poliisi_perassa/7675629

Poliisi on päättänyt aloittaa esitutkinnan Kouvolan toimitilajohtajan vuokrajupakasta.

Toimitilajohtaja Timo Oksanen asui vuosikaudet kaupungin omistamassa asunnossa, mutta asunnon vuokraa ei korotettu kertaakaan. Hän oli myös vuokrannut samassa talossa sijaitsevan huoneiston tyttärelleen, vaikka oli esteellinen. Poliisi selvittää nyt, onko toimitilajohtaja syyllistynyt rikokseen.

Oksanen ei ole halunnut kommentoida asiaa julkisuudessa. Hän sai kesällä toiminnastaan kirjallisen varoituksen kaupungilta.



Sen siitä saa, ja kohta tiedetään oliko asia rikos vai saako niin tehdä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu