50-luvun kerrostalo ja lattian painuminen

Harkitsen asunnon ostoa 1950-luvun kerrostalosta. Kaikki isot remontit on tehty ja yhtiö on hoitanut asiansa mallikkaasti. Tämän vuoden aikana huomattiin yhdessä alimman kerroksen asunnossa lattian painuneen huomattavasti keskiosassa. Lattiaan oli piikattu aukko, jonka kautta havaittiin, etä lattiarakenteen alla oleva perusmaa on painunut niin, että lattiavalun ja perusmaan välissä oli tyhjää tilaa jopa 20 cm. Koska maaperää ei saada kantavaksi, päätettiin uudeksi lattiaksi tehdä betonilaatta. Remontti on nyt valmis, mutta eikö luulisi saman tilanteen olevan edessä kaikissa alakerran asunnoissa.

Kannattaako jatkaa asunnon etsimistä? Onko tämä ongelma tavallinen muissakin 1950-luvun kerrostaloissa ennen pitkään?
0395
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Liisa58 kirjoitti:

Harkitsen asunnon ostoa 1950-luvun kerrostalosta. Kaikki isot remontit on tehty ja yhtiö on hoitanut asiansa mallikkaasti. Tämän vuoden aikana huomattiin yhdessä alimman kerroksen asunnossa lattian painuneen huomattavasti keskiosassa. Lattiaan oli piikattu aukko, jonka kautta havaittiin, etä lattiarakenteen alla oleva perusmaa on painunut niin, että lattiavalun ja perusmaan välissä oli tyhjää tilaa jopa 20 cm. Koska maaperää ei saada kantavaksi, päätettiin uudeksi lattiaksi tehdä betonilaatta. Remontti on nyt valmis, mutta eikö luulisi saman tilanteen olevan edessä kaikissa alakerran asunnoissa.

Kannattaako jatkaa asunnon etsimistä? Onko tämä ongelma tavallinen muissakin 1950-luvun kerrostaloissa ennen pitkään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu