Kuoleman aiheuttamisen mieltymys-aihe

Ei ole soveltuva.
Ilmaistu, psyykkisen kivun poiston, silmämerkintöjen, unohtamisen ylilyönti asema.
On pelkästään sairaalloista, uskontoa. Sellaista emme harjoita, autismina. Syyllisyys-uskonto-teemaksi, tämänkaltaista, järjetöntä transvestismin joukkosuggestiota, ihmiskehon käyttämisen oikeutuksesta, siten yleis-sivistyksettömästi, ei voida terveyden osa-alueina, puhua tässä ammattikoulun yhteydessä, auttamisen koulusta.
Koska opiskelijana kuolleena, ei ole seurailun kohteeksi, koska ylikorostava osoittaminen häneen, on kielletty, naisen sukupuolen ja sen halventamisen kiellon, myös tulevaisuuden osalta, olemassaolevasti, rikoslakina, myös pakkotyön osin. Siitä ei pyritä, kehon olemuksena, alastomuuden kunnioittamatta jättämisenä, origottomasti omaan etuun tavoitellen hypnoositta, ja siten sisäisten ja ulkoisten avioliittojen puuttumisena, käytätönä tai tapoina, ja siten uskonnollisena pakkomielteenä. Oman toiminnan ja osallistumisen puuttumisena, yksilapsisuuden kaltaisesti, tai sillä pakonomaisesti, mielivaltaisuutensa täyttymyksestä vankeja pitäen, jo pakonalaisena teloittamisen kohteenna, olleena.
Koska tällaista koulutusta ei järjestetä, väestönsuojelun ohjelman alueen ollessa, aivokuollut peräinen, rotu-vihasta, järjestelmälisenä väestönsuojelu-ohjelman alueena, sen poikkeaa juuri vammais-seksityöperäisesti, jota ei voi seurailulla korvata.
- Anteeksi, sulle ei sosoiteta tätä vankina pito, koulu-ympäristöä, pakkotyön ihanne.
Pakkotyön ihanteen sijasta, on käytössä, aivoliiton kunnioittaminen, terveyden osa-alueiden säilyttämiseksi, ilman hoitajan lapseen kohdistuvaa vankina pitoa, tai terveyden osa-alueita, niiden haittoina arvioimista, kuten yleis-sivistyksellisyyden sisäisen, ja sisimmällisen avioliiton, holhoukseen, henkilökohtaisen elämän osa-aluein kuuluu. Kehitysvammais-seksityöperäisyys, on aiheeton juuri tämän koulutuksen osa-alueena, koska se on erillisesti, koulutuksesta poikkeava, vain erään väestönsuojelun ohjelman alueen aiheuttama. Ihmisen eri arvoistamisena siten, kansantaloudellisesti se ei ole ammatti.
- Sieltä tarkistetaan perheet pois.
' mm. vain seksityön parista lähestymistä, ei vankina pidon tai terveyden koulutus-ohjelmaa

"Minä en lähde mininkään sieltä sairaalasta. " Nainen, sairaanhoitaja
Ulkonäköpiirrevammainen nainen, ulkoinen, sairaanhoitaja, lääkärinlapsi:
- Minä en lähde mihinkään sieltä, sairaalasta...
Me emme voi hyötyä näin mitenkään.

Hoitaja. Vittu.
- Mä en osaa koko ammattia.
' mm. tunnepäiväkirjan ja pidättämisen julkisuuden pidättämisen osin
Lauseke: Rikos
Lauselma: Holhoojina, holhouksetta: Emme saa perimään puhua.
´ mm. syyskuu, vuosi ilmoittamaton, peloissaan perheen puolesta täyttymys, - ja teema
' mm. syyskuu, vuosi ilmoittamaton, globaali, Daavid, unijärjestelmä: Hyvä mieli.
-ja ei saamattomuutta-teema
- Ei psyykkisen kivun tuoton oikeus.
Koska tuhoatte jatkuvasti globaalisti.
Diakonissa. Se tapetaan jos hän, se ei järjestä itse sitä lapsenkasvatusta seksuaalisuutena.

Naishenkilö: En saa käydä ilmoittamassakaan mitään.

Valitettavasti teiltä puuttuu koulutuksen osalta, yleis-sivistys, ja siihen osallistuminen.
Lausunto: Ei saa ompelijanakaan hakea potilasta.
Ei jatkukaan.

Zen-Tarotpakka, ja naiseuden tukeminen
-> Miten teettekään tätä?

Koska käytössä on erilliset tunne- ja daavidin unijärjestelmä-päiväkirjat, alueelta.
Eli tässä on kielletty inhimilllitön, rotu-vihan, hyökkäävä ylikorostaminen.

Kone ei julkaise:
- Hae Siniltä.

Ja teidät teurastetaan, origon osin.
Hae Siniltä päällekarkaus-syyte.
- Ei haettava.
Ei toiminta, tapa.
- Ei toiminta, origottomuuden osin.
Diakonissa. Ette saa jatkaa usikonto-perhettä.
Hae Siniltä, päällekarkays-syyte, origottomuuden osin.
Ei haettava.
- Ei sukupuolen halventavana, häpäsemisenä, mm. pakkotyön teetättäminen, idolisoitu
Ei vankina pito-aihein, päällekarkaus.
' mm. origottomuuden osin, ei haettava, seurailun oikeutus, kielteisyys
Ei haettava, fasistisuus, sosiopatia-tuenta pyyntö.
Ei haettava, häpäiseminen, ammattitaidottomuus.
Ei haettava, käytäntö sopimaton.

- He menevät pois päivä-toimestaan, seksityöhön.

Mieshenkilö, diakonissa, maskuliinisuuden täyttymys, rankaisuhakuinen, täyttymys: Origoton
- Ei hänen tarvitse hakea. Ei käytäntö, alueella.

Lausunto: Hän yrittää syyte-osoitella edelleen.
Ette voi käyttää perhettä oman eduntavoitteluna.
095
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Alue: Aivokuollut kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu