Koska olette aiheuttaneet kaikki kuolemat

Tämän perheen käyttäminen halventavasti, on kielletty, julkisesti rikos-laissa.
Tällaisen oman vakoilijaperheen, tai oman vakoilukäytännön tai sen luominen, julkisesti toista mannerta, hoitoon asettamisena, itsensä sijaan, on kielletty.
Samannäköisyyden käyttäminen häpäisemiseen on kielletty, uhrina

- En ota huomioon, ulkopuolista aluetta, koska olen nainen.
Lauseke: Väitätkö ettei hän saa seurailla?
- Kyllä. Väitämme.
POLIISI: Näin on meneteltävä.
- Emme saa pitää omaa toimintaa, yritys-toimintarinnastein, omaan etuun tavoitellen.

Mieshenkilö, eräs toinen instanssi ja yritys: Koska kysymys julmasta häpäsemisestä, ei ole ympärivuorokautiseen käyttöön, edes asettamalla, tässä biologista ihmistä, sisäisen avioliiton juridinen mallina, painostamisena, rauhanomaisuus-teemaksi, julkisesti itselle esille, avioliiton rauhanrikkosena, koulutuksen yhteydessä, sen teemoin:hyvinvointi, joka on ulkoinen, hallusinaatio ja näin jo valmis turvallisuudentunne, johon henkilöstön on sitouduttava, palvomisella sopeuttamisen tai sen ihanteen käyttämisen sijasta, palvomisenaan, ja näin ympäristöön sopeutumattomina, korkeakoulutettujen ihanteena toimimalla, alistamisen ihanteella. Eli tällaista ei ole, tai saa harjoittaa.
Ei ole.
Teillä puuttuu tällainen teeman käyttö-oikeus koulutuksen yhteydessä, joka on huolestuttavaa. Tällaista teema, kehon alavartalon osin kuvaten, haalea, tms. ei pidetä hyväksikäyttämisen oikeuttamiseen, tai sen kaltaisten persoonakehitysohjelmien myönteisyytenä. Kehon alavartalon osien kuvaamisena, on kielletty jatkuva sekavuus-tilan aiheuttaminen, ulkonäön käyttämisen pyrkimisenä, sikiön käyttämisenä, hänen ulkoisena koskettelemisena, ulkonäön käyttämisenä, tai vamman aiheuttamisen pyrkimyksenä. Eli tällaista pakkotyötä ei saa edes asettaa.

Koska tässä on kysymyksessä, erityisen raakuuden, vankina pidon ja eristämisen osalta poikkeava toimi. Sisäisen, sisimmällisen avioliiton osin, on mahdoton, evätä sellaista, eikä sellaista saa ulkopuolisen ympäristön puuttumisen oikeuttamiseksi, edes koskaan tavoitella, muiden ihmisten kannalta, painostamisen oikeuttamiseen. Kehon vyötärön yläosien sijasta, anaaliteitse rakenteellisuuden käyttäminen, vyötärön alapuolisten osien koskettelemisena, tai sen oikeuttamiseen pyrkien, on kielletty. Pakkotyöhön vankiina pitäen asettaminen, perhe-seksityön osa-alueilta, ja ulkopuolisen seuraileminen, painostamisen käytös-häiriöllään, samanaikaisesit käyttämällä sekavuus-tilan osalta, alastomuuden kunnioittamatta jättämistä. Opiskelijan asettamiseen oikeutuksen vaatimiseen näin, on kielletty, sen ollessa järjetön, sairaalloinen, tms.
Vain rankaisuhakuisuuden käyttämiseksi oikeuttava toiminta.
- Raaistumisen osalta, on huomioitava kehon vyötärön yläpuolisten osien, erillisyys, eroava.
Tämä joutuu alastomuuden kunnioittamatta jättämisen käyttämisen mieltymyksestä, seurakuntana. Näin pahoinpitely, on kielletty, laissa naisen kehoon kohdistuen. Käytös-häiriö painostaminen, on pakkotyön osalta, teennäinen. Ilmianto poliisina on kielletty, erityisenä ylioppilas-koulutuksen häiriö-tila rakentamisena, tai siten oman vankina pito käytännön, käyttämiseen, esim. pakkotyöhön, näin alastomuuden kunnioittamatta jättämiseen, tajuttomana vankina pitäen, sen ollessa käytös-häiriö, hysterisyyden täyttymys, sen oikeutukseen. Sen ollessa pakkotyö, rankaisuvaade, siirtyy automaattisesti, henkilökunnan auktoriteettiharhaisuuden ulkopuoliseksi, myös myöhemmin seurailun oikeutuksen pyytämiseen

Raa'istuineina tekoina, ammattitaidottomuus, josta opiskelijaa, ei lähtökohtaisesti rangaista, eikä sen tule naisen kehoon, ylikorostamalla ohjaten olla toiminto.

Apteekki ja henkilökunta
Paikallinen terveydenhuolto
"Kiitos Sinille tämänkin vuoden jaksamisesta."

' mm. inttäminen ja naisen sukupuolen halventaminen
' mm. inahtelu ja kivun tuoton, naisen sukupuolen halventamisen osin
MIeshenkilö: Se olikin ihan eri asia.
- Se koskikin toista laitosta.
Diakonissa, ulkopuolinen nainen: Pitää, minun pitää sittenkin poistua perimästäsi.
Koska polisiin omaan etuun tavoitteleminen, on tyhmä, tylsä, ja tunteeton.
076
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Vuosi 2014: Sini.N. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu