Vieläkö tämä ikivanha, kunnioitettu armeijaperinne on käytössä varuskunnissa? Muistan kuinka kaikkien peniksen aina mitattiin vessassa ja tulokset julkistettiin nimen kera tuvan seinällä. Isoimpien peniksien omistajat saivat mainetta ja kunniaa kun taas listan pienimpiä häpäistiin ankarasti koko loppupalveluksen ajan.
Varusmiesten penisten koot listattuna tuvan seinälle
erkkikerkki62
164001
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Varusmiesten penisten kokoja ei ole ainakaan virallisesti saanut ripustaa tupien seinille enää 90-luvun jälkeen. Palvelusyksiköstä riippuen kasarmin sairaalassa saattaa näkyä. Nimen näkyminen on sinällään vapaaehtoista, mutta jokainenhan kyllä tietää syyn jos joku haluaa oman nimensä siitä poistettavan.
Ei stana järki taas kädessä, ei päässä.
Meidän tuvan rouva alikersantti piti tätä perinnettä yllä. Joka aamu kävi tarkistamassa, että tilasto oli ajan tasalla.
Listan viimeisille osui usein paskanakkeja, kuten tiskivuoroja keittiössä.
Mites joko sielläkin on siirrytty nykyaikaan, onko niistä rouva alikersanttien
tavaran koosta tilastoa minkään tuvan seinillä ?
Voin kyllä sanoa, että tämä pitää kutinsa. Kullit tarkistettiin ja mitattiin veksissä. Intissä mitään ei jätetä sattuman varaan.
On muuten niin, että mulkun koon mukaan tehdään ne yksikkövalinnatkin. Esimerkiksi sotilaspoliiseiksi on tavattu valita lähinnä pienimunaisia varusmiehiä.
Autokuskeiksi viestipuolelle valitaan kaikkein pienimunasimmat ;)
Mulle annettiin oma tupa jotta muut ei kuolisi kateudesta.
Hyvä Sinä !!!!!!
Ainut Älykäs tällä saitilla ( :
Meidän aikaan nämä listat ei ollut julkisia. Ainakaan varsinaisesti.
Oli kyllä hyvin esim. alijohtajien tiedossa ja kyllähän nämä poikaressukat höykkyyttivät isomman varustelun omaavia tietoisesti.
Osa jäi kiinnikin. Punaiseksi veti poikia.
Onneksi upseerit pitivät alijohtajat kurissa kuitenkin enimmäkseen, vaikka käytös alijohtajilta karkasikin usein naivistiseksi ja egomaaniseksi.
Peniskateus on vakava asia ja koskettaa monia suomalaisia.
Huom tärkeä muistutus palveluksessa oleville alokkaille.
Jotta varusmiehen oikeusturva toteutuu täysimääräisenä, tulee varusmiehen penis mitata NATO-standardit täyttäväällä mittanauhalla ja nimenomaan erektiossa olevasta peniksestä. Mittauksen tulee suorittaa siihen tehtävään asianmukaisesti koulutettu henkilö.
Ohjeet:
1. Mittaus tulee suorittaa valvonnan alaisena valvotussa tilassa. Menettelyyn sovelltaan hallintolakia 6.6.2003/434 ja hyvän hallinnon periaateita.
Paikalla tulee olla mittauksen kohteena oleva varusmies, sekä tarpeellinen määrä puolustusvoimien henkilökuntaa. Mittauksen saa suorittaa vain puolustusvoimista annetussa laissa määritelty sotilashenkilö, joka samalla täyttää terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain vaatimukset, jotka koskevat po. ammattihenkilöitä.
2. Mittauksen merkityksestä varusmiehen palveluspaikan määräytymiselle ja sodan ajan tehtävien kannalta tulee asianmukaisesti informoida varusmiestä ENNEN mittauksen toimittamista. (ks. tarkemin tapaus KHO 177b:2010)
3. Mittaus tulee suorittaa NATO-standardit täyttävällä mittausvälineellä. Tarkemmat tekniset vaatimukset kuvineen lueteltu tämän ohjeen liitteessä IV.
4. Mittaus kestää 60 (kuusikymmentä) sekuntia, jonka aikana erektiossa olevasta peniksestä otetaan keskimitta. Mittauksen aikana peniksen koko saattaa vaihdella, mutta tärkeää on kirjata jokainen muutos lomakkeelle 2b ja sen jälkeen laskea keskiarvo.
5. Ennen mittausta varusmiehelle annetaan mahdollisuus masturboida, jotta mittauksen kohteena oleva penis saavuuttaa erektion. On huolehdittava, että esivalmisteluun käytettävä tila on häiriötön, jotta mittaus perustuu mahdollsimman oikeelliselle arviolle.
6. Varusmiestä tulee ohjeistaa oikeaan tekniikkaan ja tätä tarkitusta varten hänelle luovutetaan puolustusvoimien masturbaatio-ohje (ks tarkemmin liite I),
7. Varusmiehelle voidaan pyynnöstä luovuttaa ennen mittausta tarpeelliseksi katsottava määrä stimuloivaa materiaalia (ks. liite II), sekä muuta apuvälineistöä, kuten rasvaa (ks. liite III).
8. Peniksen saavutettua erektiotilan, tulee mittauksen suorittavan ammattihenkilön ohjeistaa varusmiestä siirtymään välittömästi mittaushuoneeseen, jossa hänen peniksestään otetaan minuutin ajan keskipituus
9. Mikäli erektio laskee täysin mittauksen, tulee mittaus suorittaa uudelleen, ei kuitenkaan mikäli mittausaikaa oli jäljellä vähemmän kuin 15 sekuntia.
10. Varusmiehelle voidaan lääkärin toimesta luovuttaa viagraa, mikäli manuaalinen peniksen stimulointi jää tuloksettomaksi. Varusmies tulee ohjeistaa ilmottautumaan seuraavalle aamuvastaanotolle.
11. Mittauksen jälkeen tulee varusmiestä informoida saaduista tuloksista ja tehdystä päätöksestä.
12. Varusmiehelle tulee pyynnöstä antaa valitusosoitus, jos hän haluaa osoittaa tyytymättömyyttä. Valitusosoituksessa on mainittava: 1) valitusviranomainen; 2) viranomainen, jolle valituskirjelmä on toimitettava; sekä 3) valitusaika ja mistä se lasketaan.
Valitusosoituksessa on selostettava vaatimukset valituskirjelmän sisällöstä ja liitteistä sekä valituksen perille toimittamisesta.
Mitä vittua tällä on tekemistä maanpuolustamisen kanssa?!
Missä koulutetaan peniksen mittaajia? Voisin hakeutua tähän jobiin.
Keuruulla hömö Tiainen saunoi ahkerasti varusmiesten kanssa ja Marraskuun pimeydessä tuijotti tupaan ulkopuolelta homon hymy naamalla.
Yök...för fan.
Perinne tuli Suomeen tsaarin armeijasta. Siellä punnitaan kuulemma myös pallit, ei pelkästään mitata ns. aisan pituutta.
Putinilla oli niin pieni, että joutui Venäjän armeijassa johonkin paskahommaan. Siirrettiin sieltä KGB:hen hakkaamaan tuoliin sidottuja kuulusteltavia, koska sinne otetaan vain pienimunaisimmat.
Alikessu meillä imas jokaisen seisokkiin, et saatiin vertailukelpoiset mitat.
Minä ymmärsin tehtävänannon väärin ja kiinnitin vehkeeni nastalla ilmoitustaululle. Sitten kuulin, että olisi riittänyt paperilappu, jossa on mitat.