Oloen kohta vuoden painiskellut pahojen paniikkikohtausten ja emetofobian takia. Diagnosoitu on myös traumaperäinen stressuhäiriö, sosiaalisten tilanteiden pelko ja ahdistuneisuus/masentuneisuus häiriö.
Lääkityksenä tällä hetkellä opaox 15mg 2 krt päivässä ja primperan pahoinvointilääke 1-3kertaa päivässä. Vanlafaxiinia söin muutaman viikon mutta oireet eivät helpottuneet joten lopetin.
En pysty käymään kaupassa, mut on monesti ohjattu psykologille mutten pysty menemään sinne. Bussiin en nouse vaikka aseella uhattaisiin. Auton kyydissä en pysty olla. Pelkään polttaa tupakkaa, pelkään nousta sängystä.. Pelkään kaikkea. Pelkään jatkuvasti että mulla on joku mahatauti. Oksentanut olen useasti ja sen jälkeen olo on aivan mahtava jonkun aikaa, eikä pelota, mutta sitten pää laittaa ajatuksen että se oksennus voi tulla milloin vaan ja missä vaan yms.. ja taaskaan en nouse sängystä.
Nyt olen ollut jo useamman viikon todella ahdistunut lääkityksestä huolimatta, olen vain kotona ja saan itkukohtauksia. Haluaisin tappaa itseni mut ei musta ole siihen, täytyy vaan jaksaa. Tiuskin perheenjäsenille ja haluan vain olla yksin. Koko ajan on ämpäri vieressä siltä varalta jos oksennan. Toimintakykyni on lähes nollassa.. En vaan jaksa!
Jos joku on ollut samassa tilanteessa, niin miten olet päässyt pois tästä oravanpyörästä. Kenelle puhua kun olo on toivoton. Olen 18-vuotias tyttö.
Lääkityksenä tällä hetkellä opaox 15mg 2 krt päivässä ja primperan pahoinvointilääke 1-3kertaa päivässä. Vanlafaxiinia söin muutaman viikon mutta oireet eivät helpottuneet joten lopetin.
En pysty käymään kaupassa, mut on monesti ohjattu psykologille mutten pysty menemään sinne. Bussiin en nouse vaikka aseella uhattaisiin. Auton kyydissä en pysty olla. Pelkään polttaa tupakkaa, pelkään nousta sängystä.. Pelkään kaikkea. Pelkään jatkuvasti että mulla on joku mahatauti. Oksentanut olen useasti ja sen jälkeen olo on aivan mahtava jonkun aikaa, eikä pelota, mutta sitten pää laittaa ajatuksen että se oksennus voi tulla milloin vaan ja missä vaan yms.. ja taaskaan en nouse sängystä.
Nyt olen ollut jo useamman viikon todella ahdistunut lääkityksestä huolimatta, olen vain kotona ja saan itkukohtauksia. Haluaisin tappaa itseni mut ei musta ole siihen, täytyy vaan jaksaa. Tiuskin perheenjäsenille ja haluan vain olla yksin. Koko ajan on ämpäri vieressä siltä varalta jos oksennan. Toimintakykyni on lähes nollassa.. En vaan jaksa!
Jos joku on ollut samassa tilanteessa, niin miten olet päässyt pois tästä oravanpyörästä. Kenelle puhua kun olo on toivoton. Olen 18-vuotias tyttö.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Anteeksi kirjoitusvirheet, käteni tärisevät tällä hetkellä todella paljon.
Pakota itsesi liikkumaan esim. Postilaatikolle ja takas ja pidennä lenkkiä pikkuhiljaa. Laulelet vaikka mielessäsi samalla. Koita myös jotain muuta paniikkilääkettä jos et ensimmäisestä apua saanut.
Minulla oli nuorempana myös oksennuskammo, mutta ei noin vaikeasteinen kuin sinulla. Pelkäsin itseni oksentavan ja myös muiden, mahatautiepidemioiden aikaan oli todella ahdistavaa. Kammosta pääsin, kun näin muiden oksentavan ja jouduin hoitamaan oksentelevia. Itse olen oksentanut viimeksi 13-vuotiaana, olen nyt 46-vuotias. Tietenkin sinua oksettaa, koska pelkäät oksentavasi. Edmund J. Bourne: Vappaaksi ahdistuksesta kirjassa on käsitelty myös emotofobiaa, että et varmasti ole vaivasi kanssa yksin. Onko sinulla ystäviä joiden kanssa voisit jutella pelostasi? Tai äidin kanssa? Ajan kanssa pelkosi kyllä menee ohi, mutta tarvitset siihen tukea. Mitä jos kuitenkin kävisit psykologin juttusilla? Sitä ei pelota, vaikka oksentaisit siellä.
Mulla on samallaista... mutta ei ämpäriä vieressä eikä lääkitystä.. AINA TARVII PELÄTÄ JOTAIN :(((