Muiden balttiloisten kanssa 28 miljoonaa euroa nettona. Suurentelivat kierojen itäeurooppalaisten tavoin Venäjän oikeutettujen vastapakotteiden aiheuttamaa vahinkoa saadakseen enemmän.
Ja taas virolaiset sai pelkästään valittamalla
arpa kohtalon on
21234
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Suomen maataloustuilla pystyisi ostamaan Baltian maiden maatalouden. Baltian maissa se tosin taitaa olla aika paljon yksityistettyä toisin kuin täällä agraarisossulassa.
Huora maa ja kansa.
Valittaa pitää jos on valittamista. Keskinäinen solidaarisuushan on toisten auttamista silloin kun aihetta on. Kyllä kai Brysselin virkakoneisto paremmin pystyy tarpeita arvioimaan kuin joku Teboilin baarin porukka.
Ei tasa-arvo muuten toteudu.
Kaikki maatalouskoneet "rempattiin" Baltian maissa 90-luvulla muiden rahoilla. Suomalaiset tukijussit oli muilta varastamillaan rahoilla kovasti sinne "investoimassa". Baltian maathan oli tuottaneet Leningradille paljon lihaa, maitoa, makkaraa ja muita hyödykkeitä ennen 80-luvulla tapahtunutta maatalouden romahtamista.
Viro ja muu Itä-Eurooppa pitäisi sulkea EU:n ulkopuolelle. Alueesta ei ole ollut EU:lle mitään hyötyä, ainoastaan kuluja.
Nooh onhan siinä muutama paskainen saksalainen oligarkki saanut lisää euroja tililleen.
Pravda = totuuden torvi. Totuus on kaukana, mutta torvi kyllä olet. Älä suotta vaihtele eri nimimerkkejä, pistä reilusti jokaiseen viestiisi todellinen toimenkuvasi, eli Putin trolli :)
Huku paskaasi sitä norjalaisen homppelin pientä kikkeliä nuollessasi. Ei se Yhdysvallat teitä velttoja kusipäitä viimekään kerralla pelastanut.
Arvasin oikein! Sieltähän, hiukan pintaa raaputtamalla, paljastui itse Putin trolli :)
Vuonna 2020 Viroa ei enää ole, siitä ei enää jää mitään jäljelle.
Vuonna 2020 Putin ei ole enää Venäjän pressa, eikä kukaan maksa enää Venäjä trollaamisesta. Kosyginillä on siis muutama vuosi aikaa hakeutua oikeisiin töihin.
Mihin se sieltä muka lähtisi. Tartoonko!? ha ha
Juu, kyllä Viro tuhotaan:) Ei mitään epäilystä. Viro on missä on, ja ollut aina Itämeren alueen heikon linkki. Maantiede ei muutu miksikään, helppo valloittaa tuollainen lilliputtimaa.
Virolainen = Ryssä. Ei mitään eroa, ja 40 % virolaisista puhuukin vain venäjää.
Näin on ja kertookin maasta paljon jos ei viitsitä edes panssarivaunuja hankkia armeijalle-virollahan niitä ei ole. Virolla on kyllä ilmavoimat, muttei yhtään hävittäjäkonetta.
:D Suomikin on lahjoittanut Virolle paljon sotilaskalustoa. Järjestelmä perustuukin niin sotilaallisesti kuin taloudellisestikin länsimaisten veronmaksajien kuppaamiseen.
Koko Viro perustuu muiden kusettamiseen! Maa on todella Itämeren alueen paskakasa. Viron BKT:sta 30 % on EU:lta saatua rahaa. Maassa ei ole omaa armeijaa,sosiaaliturvaa, elinkeinopolitiikkaa; ei siis mitään itsenäisen valtion tunnusmerkkejä. Viro ei ole itsenäinen, joten ei ansaitse edes muodollista itsenäisyyttä.
Menestynein itäblokissa kasvaneiden juoni sitten Slovenian jälkeen.
:) :) :) ompas täällä Putinin trolli laksenut prosentteja. Saman laskuopin mukaan Putin trolleilta on aivokapasiteetistä kuivunut /surkastunut 72 % (tosiasiassa Putin trollin avoista on surkastunut vain 42%). Kannattaisi tutkia ja käydä vähän kauempanakin tutkimassa maailmaa, kuin Siwasta kaljaa hakemassa.
Viro kuihtuu pois.
Putin trollien bruttopalkasta 60% maksaa Putin ja 40 % maksaa Suomen sosiaalikassa. Pitääkö Putinin maksamasta trollauspalkkiosta maksaa veroja? :) :)