Alla olevasta linkistä ilmenevä uutinen on selkeä osoitus sekä sähköyhtiöiden että myös valtiovallan, siis poliitikkojen ja muiden valtaapitävien ahneudesta jossa ei piitata lainkaan tavallisen kansanosan ahdingosta. Tuleeko asioihin muutos? Ei varmaan ellei kansa yhtenäisty ajamaan asiaansa. Jos niin haluttaisiin, muuttuisi maamme tilanne hetkessä yleislakon voimin. Ruoka-apua tarjottaisiin sitä tarvitseville mutta muuten Suomi, Suomen talous seis niin kauaksi aikaa kunnes poliitikkojen olisi annettava periksi.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
loppuiko taito sen sähkönsiirron kansalaisaloitteen kanssa?
Ei loppunut vaan olinkin väärässä siinä asiassa mutta katsotaan millaisen päätöksen Energiavirasto tässä kuussa tekee, onko sähkön siirtohinta kohtuullinen ja miten kohtuullisuus määritellään.
Sinullehan on moneen kertaan kirjoitettu,mistä asioista sähkön hinta koostuu. Niitä ei tarvitse enään kerrata.
Vertaa nyt hyvä mies sähkön kulutushintaa ja siirtohintaa ja ajattele järjellä...onko kohtuullinen?
Siirtohintaa ei voi edes kilpailuttaa.
Ei ole siirtohinta kohtuullinen. Maksaisitko ruokakaupassa kassista melkein yhtä paljon kuin ostoksistasi?
No, tee nyt sitten se kansalaisaloite. Sähkön siirtohinnan kohtuullistamiseksi.
Ei siinä mikään energiavirastoon kantelu auta. Tee kerrankin jotain...me odotamme.
http://www.adressit.com/sahkonsiirto_auki_kilpailutukselle
Kaikki, jotka kyllästyneet korkeaan sähkönsiirtomaksuun, käykää allekirjoittamassa.
Magnustille: Mitä tekisit jos esim. Porin torilla myytäisiin sähköä puoleenhintaan ?
Menisit varmaan oitis muoviämpärit kourassa sitä hakemaan, vaikkapa nyt ensin alkuun 20 litraa, vai olisiko se sittenkin kiloa, vai kilometriä ?
En lähtisi sieltä asti hakemaan kun ämpärissäni on pieni reikä. Odottelisin että myyjä tulisi Nakkilan torille ja hakisin sieltä kun on lyhyempi matka. Mutta eikö mielestäsi ole lainkaan outoa että ostaja joutuu veroja maksamaan, eikös myyjän kuulu maksaa veroja myymästään tuotteesta eikä ostajan?
Maksaahan kuluttaja aina veroa ostoksistaan esim. alv.
Mietihän moneenko kertaan vero maksetaan mm. ruuasta ennen kuin se on alkutuottajalta pöydässä.
Jep, mutta kaupassa ostoksella on hinta ja ilmeisesti kauppias maksaa myös verot myymistään tuotteista itse, eikä lisää sitä ostosten yhteissumman jälkeen hintaan.
Kannattaa lukaista tämä artikkeli niin huomaa, miten paljon veroja on esimerkiksi leivässä. Siis moneenko kertaan maksetaan erilaisia veroja leivän elinkaaren aikana.
http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/leivaen-kustannukset
Vanha artikkeli, mutta pitää vieläkin paikkansa.
Ei kuulu tähän. Siis, maksaako sähköyhtiö itse lainkaan veroja mistään vai repiikö yhtiölle itselleen kuuluvat verot kuluttajilta.
Voi mies reppana. Etkö oikeasti ymmärrä, että sähköyhtiö erittelee veron laskussaan mutta leipäkaupassa verot sisältyvät leivän hintaan...etkä huomaa sitä.
Kuluttaja maksaa aina kaiken, sehän tämän liiketoiminnan juoni onkin.
Anna olla, eihän tuo osaa lukea kuin otsikot.
No voi ku ovat niin ahneita kun eivät meille satakuntalaisille tuulivoiman, maatalouden ja telakkan lisäksi tukea anna.
löytyyhän näitä...asumistuki...hoitotuki...toimeentulotuki...jne...