Huijaako Diners Club asiakkaitaan?

Tuollaisella otsikolla kirjoitti Helsingin Sanomat (linkki juttuun: http://www.hs.fi/kuluttaja/a1388394155670) viime tuonna, kun Diners Club muutti korttiehtojaan ja lenttokenttä loungien käyttö tuli maksulliseksi.

Jutun jälkeiseen keskusteluun osallistuneet toivat esille myös, että maksut/edut eri maissa vaihtelevat - suomalaisilla esimerkiksi heikommat ehdot kuin ruotsalaisilla. Ihmiset olivat todella suuttuineita.

Diners CLub Finnair -korttia kaupiteltiin näkyvästi Helsinki-Vantaalla elokuussa nimenomaan tuolla lounge-edulla (tosin hinta mainittiin, muttei sitä, että myös kortinhaltijan vieraatkin maksavat) ja sillä, että kohta Suomeenkin Hki_Vantaalle avataan oma lounge vuoden 2014 puolella. Otin kortin, kun sitä vielä tarjottiin puolella normaalista vuosimaksusta.

Käyty keskustelu kuitenkin huolestutti, jakun en löytänyt tarkempaa tietoa mistään (edes Finavian sivuilta) avautuvasta Suomen loungesta otin yhteyttä Diners Suomen asiakaspalveluun.

Ja arvatkaapa mitä?!

Sain ympäripyöreitä "emme tiedä mitään mistään" -vastauksia.

Eivät tiedä MILLOIN lounge aukeaa, MIHIN se aukeaa ja MITÄ sen palveluihin kuuluu!

Joten kyllä, Suomeen palattuani irtisanon kortin toivottavasti saatuani edes kerran käyttää maksullista loungepalvelua (paluu tammikuun alussa 2015)...

Että tällaista asiakaspalvelua. En suosittele Diners Clubin Finnair- korttia kenellekään!
2356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Joo, muutenkin ankea maksukortti, koska kortti ei kelpaa yhtä monessa paikassa, kuin vaikkapa Mastercard. Ja niiden pisteiden keräys on yhtä tyhjän kanssa.

Äänestä
  • Sekä todella kallis kortti, joten miksi kukaan haluaisi käyttää?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


En suosittele kirjoitti:

Tuollaisella otsikolla kirjoitti Helsingin Sanomat (linkki juttuun: http://www.hs.fi/kuluttaja/a1388394155670) viime tuonna, kun Diners Club muutti korttiehtojaan ja lenttokenttä loungien käyttö tuli maksulliseksi.

Jutun jälkeiseen keskusteluun osallistuneet toivat esille myös, että maksut/edut eri maissa vaihtelevat - suomalaisilla esimerkiksi heikommat ehdot kuin ruotsalaisilla. Ihmiset olivat todella suuttuineita.

Diners CLub Finnair -korttia kaupiteltiin näkyvästi Helsinki-Vantaalla elokuussa nimenomaan tuolla lounge-edulla (tosin hinta mainittiin, muttei sitä, että myös kortinhaltijan vieraatkin maksavat) ja sillä, että kohta Suomeenkin Hki_Vantaalle avataan oma lounge vuoden 2014 puolella. Otin kortin, kun sitä vielä tarjottiin puolella normaalista vuosimaksusta.

Käyty keskustelu kuitenkin huolestutti, jakun en löytänyt tarkempaa tietoa mistään (edes Finavian sivuilta) avautuvasta Suomen loungesta otin yhteyttä Diners Suomen asiakaspalveluun.

Ja arvatkaapa mitä?!

Sain ympäripyöreitä "emme tiedä mitään mistään" -vastauksia.

Eivät tiedä MILLOIN lounge aukeaa, MIHIN se aukeaa ja MITÄ sen palveluihin kuuluu!

Joten kyllä, Suomeen palattuani irtisanon kortin toivottavasti saatuani edes kerran käyttää maksullista loungepalvelua (paluu tammikuun alussa 2015)...

Että tällaista asiakaspalvelua. En suosittele Diners Clubin Finnair- korttia kenellekään!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu