Englanti pitää yksilöllisyyttä ja itsemääräämisoikeutta

pitää yksilöllisyyttä ja itsemääräämisoikeutta korkeassa arvossa. Kukaan ei tiedä, kummalla puolella jalankulkijan tulisi kävellä. Mutta sen sääntely valtion (tai auta armias EU:n!) toimesta lähentelisi kuumaverisemmän britin mielessä jo totalitarismia.

Liittovaltiokehitys on punainen vaate, sillä EU nähdään puhtaasti taloudellisena projektina. Se ei ole länteen sitova henkinen turvariepu kuten Suomelle. Tätä roolia näyttelee vahva Atlantin takainen veli Yhdysvallat.

Brittein saarilta katsottuna Eurooppa on itäinen uhka. Sieltä on tullut kaksi maailmansotaa. Britannian taas selvisi sodista moraalisesti kuivin jaloin, astui hätiin Euroopan pelastajaksi ja mantereen tulisi päällepäsmäröinnin sijasta muistaa olla kiitollinen.

EU on Britannian tärkein kauppakumppani, mutta jäsenyyttä ei nähdä taloudellisena välttämättömyytenä. Unionia kannattavat asiantuntijatkin uskovat, että maa tulisi toimeen myös omillaan, vaikka takkiin voisi aluksi tullakin ja kunnolla. Jotenkin pärjätään EU:n ulkopuolellakin. Natsi-Saksan pommituksesta, Blitzistäkin selvittiin. Keep calm and carry on.

YLE uutiset
196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Latinan kielen sanoja on yllättävän paljon englannin kielessä, jopa 90 %.
Muistaa pitäisi, että englanninkielisessä asiatekstissä latinankieliset sanat taipuvat latinankielen suvun ja luvun mukaan. Näinhän suomenkielisessäkin tekstissä pitäisi.
Jonkinlainen akateemisen sivistyksen mittari on, miten hallitsee nämä lainat. - Tilataan vain Martinus, ei Martini, koska halutaan olla ajokunnossa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Keep calm & carry on kirjoitti:

pitää yksilöllisyyttä ja itsemääräämisoikeutta korkeassa arvossa. Kukaan ei tiedä, kummalla puolella jalankulkijan tulisi kävellä. Mutta sen sääntely valtion (tai auta armias EU:n!) toimesta lähentelisi kuumaverisemmän britin mielessä jo totalitarismia.

Liittovaltiokehitys on punainen vaate, sillä EU nähdään puhtaasti taloudellisena projektina. Se ei ole länteen sitova henkinen turvariepu kuten Suomelle. Tätä roolia näyttelee vahva Atlantin takainen veli Yhdysvallat.

Brittein saarilta katsottuna Eurooppa on itäinen uhka. Sieltä on tullut kaksi maailmansotaa. Britannian taas selvisi sodista moraalisesti kuivin jaloin, astui hätiin Euroopan pelastajaksi ja mantereen tulisi päällepäsmäröinnin sijasta muistaa olla kiitollinen.

EU on Britannian tärkein kauppakumppani, mutta jäsenyyttä ei nähdä taloudellisena välttämättömyytenä. Unionia kannattavat asiantuntijatkin uskovat, että maa tulisi toimeen myös omillaan, vaikka takkiin voisi aluksi tullakin ja kunnolla. Jotenkin pärjätään EU:n ulkopuolellakin. Natsi-Saksan pommituksesta, Blitzistäkin selvittiin. Keep calm and carry on.

YLE uutiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu