Kymmenet tuhannet ovat paenneet Boko Harmin hyökkäyksiä

Yli 40 000 nigerialaista on paennut Kameruniin Boko Haramin väkivaltaa. Heistä 16 000 on majoitettu Minawaon leiriin. Leiri olosuhteet ovat huonot. Monilla ei ole suojaa tai kuivaa tilaa nukkumiseen. Monet leirillä ovat sairastuneet. Minawaon leirissä on 3 000 kristittyä, jotka kokoontuvat jumalanpalvelukseen tilapäissuojissa.

Boko Harmin väkivalta on levinnyt myös Kameruniin ja sadat perheet ovat jatkaneet maan pohjoisosiin ja muualle Kameruniin.

“Kristityt olivat erityisesti kohteina” kertoi kamerunilainen pastori kyläänsä kohdistuneesta hyökkäyksestä. “Ainakin kolme kristittyä kuoli Assigashiyassa ja Mouldougouassa.” Tämä pastori pakeni yhteisönsä kanssa Mokoloon.

Pakolaisten hallitukselta saamansa apu on ollut vähäistä. Paikallinen seurakunta lähetti myös pakolaisille niin paljon ruokaa kuin pystyivät keräämään. Jotkut naiset tekivät vaarallisen matkan takaisin hylättyyn kyläänsä katsomaan, olisiko viljavarastoihin jäänyt hirssiä. Näistä perheistä 82 on nyt majoitettu paikalliseen kirkkoon

Vaikka Nigerian hallitus ilmoitti saavuttaneensa aselevon Boko Haramin kanssa, järjestö on jatkanut hyökkäyksiä Nigeriassa ja Kamerunissa ja pakolaisvirta Kameruniin todennäköisesti jatkuu.

http://ihmisoikeus.blogspot.fi/2014/11/kymmenet-tuhannet-ovat-paenneet-boko.html
068
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ihmisoikeus kirjoitti:

Yli 40 000 nigerialaista on paennut Kameruniin Boko Haramin väkivaltaa. Heistä 16 000 on majoitettu Minawaon leiriin. Leiri olosuhteet ovat huonot. Monilla ei ole suojaa tai kuivaa tilaa nukkumiseen. Monet leirillä ovat sairastuneet. Minawaon leirissä on 3 000 kristittyä, jotka kokoontuvat jumalanpalvelukseen tilapäissuojissa.

Boko Harmin väkivalta on levinnyt myös Kameruniin ja sadat perheet ovat jatkaneet maan pohjoisosiin ja muualle Kameruniin.

“Kristityt olivat erityisesti kohteina” kertoi kamerunilainen pastori kyläänsä kohdistuneesta hyökkäyksestä. “Ainakin kolme kristittyä kuoli Assigashiyassa ja Mouldougouassa.” Tämä pastori pakeni yhteisönsä kanssa Mokoloon.

Pakolaisten hallitukselta saamansa apu on ollut vähäistä. Paikallinen seurakunta lähetti myös pakolaisille niin paljon ruokaa kuin pystyivät keräämään. Jotkut naiset tekivät vaarallisen matkan takaisin hylättyyn kyläänsä katsomaan, olisiko viljavarastoihin jäänyt hirssiä. Näistä perheistä 82 on nyt majoitettu paikalliseen kirkkoon

Vaikka Nigerian hallitus ilmoitti saavuttaneensa aselevon Boko Haramin kanssa, järjestö on jatkanut hyökkäyksiä Nigeriassa ja Kamerunissa ja pakolaisvirta Kameruniin todennäköisesti jatkuu.

http://ihmisoikeus.blogspot.fi/2014/11/kymmenet-tuhannet-ovat-paenneet-boko.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu