Aluehallintovirasto toteaa päätöksessään 23.9.2014

Joku eräässä toisessa aloituksessani tavallaan moitti minua siitä, ettemme me vanhemmat keskenämme sopineet tapaamisista. Se oli siis tyystin mahdotonta tyttäreni äidin kanssa sopia mistään asioista. Alla olevasta päätöksestä ilmenee että me vanhemmat voisimme vieläkin sopia asioista ylitse oikeuden päätöksen mutta ilmeisesti tyttäreni äiti haluaa edelleenkin jatkaa prosessia riita-asioina, jossa sekoitetaan erinäiset viranomaisetkin asiaan, jolloin asiassa esiintyy monenlaisia haittavaikutuksia. No, minä jatkan edelleen, nyt kun sain viimein päätöksen asiaan jonka kantelun tein jo viime vuoden kesäkuussa.

" Aluehallintovirasto toteaa, että sosiaaliviranomaisella ei ole toimivaltaa
päättää tuomioistuimen antaman tapaamisoikeutta koskevan päätöksen
täytäntöönpanosta. Lapsenhuoltolakia koskevan hallituksen esityksen
(HE 22411982) mukaan vastuu lapsen tapaamisoikeuden toteutumisesta
on ensisijassa kummallakin lapsen vanhemmalla. Heidän on toimittava
asiassa lapsen huoltoa koskevien periaatteiden ja tavoitteiden rajoissa,
pitäen silmällä ennen muuta lapsen parasta ja kunnioittaen lasta itsenäisenä
persoonallisuutena. Lapsen tapaamista koskevassa asiassa on kyse
vanhempien välisestä yksityisoikeudellisesta sopimusasiasta. Näin ollen
vanhemmat voivat halutessaan sopia keskenään tuomioistuimen
asiassa antamasta päätöksestä poikkeavalla tavalla. Sen sijaan sosiaaliviranomaisilla
ei ole toimivaltaa tehdä päätöksiä tai muitakaan asianosaisia
velvoittavia kannanottoja lasten huollosta ja tapaamisoikeudesta.
Heidän on lähtökohtaisesti ohjeistettava vanhempia toimimaan tuomioistuimen
päätöksen mukaisesti. "
2186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

.,,,!?

Äänestä

Jjhyuh

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kartanomagister kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu