Pitäisikö tehdä lastensuojeluilmoitus?

Katsotaan kuinka sekavaksi teksti muuttuu... Eli siis, olen seurannut hyvän ystäväni perhe-elämää jo hyvän aikaa ja en tiedä miten toimia.
Perheeseen kuuluu ystäväni ja tämän vanhempien lisäksi tämän biologiset pikkusisko ja -veli, sekä sijaiskotipikkusisko, joka on toiseksi nuorin biologisen pikkusiskon jälkeen. Sijaiskotilapsi on todella ongelmallinen tapaus joka suhteessa (varastelee muilta, tuhoaa toisten lasten omaisuutta, pahoinpitelee pienintä, nyt jos listaa pari asiaa) mutta sekä vaanhemmat että sossutantat, jotka välillä tekee jonkun tason tarkastuksia, ovat sitä mieltä että tätä sijaislasta pitää vain ymmärtää. Ystäväni perheen vanhimpana lapsena on totta kai pienimmän puolella, mutta joutuu itse kärsimään rangaistuksia, jos estää sijaislasta esimerkiksi lyömästä tai tönimästä pienintä.
Lisäksi koko perhe-elämä pyörii sijaislapsen mielitekojen ja tunnetilojen ympärillä. Häntä jaksetaan leppyytellä ja kompromisseja tehdään joka asiassa, kunhan sijaislapsi on iloinen, eikä se ole mielestäni oikein ketään perheenjäsentä kohtaan.
Joten, miten teen ilmoituksen asiasta, ja voiko ilmoituksen tehdä niin, ettei perhe saa tietää sen tekijää? Sillä jos perheen vanhemmat saavat tietää minun olleen asialla, he tulevat vihaamaan minua enkä saa enää olla ystäväni kanssa tekemisissä.
6491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei voi tietää mistä oloista sijaislapsi tulee. Ystäväsi vanhemmat ovat päättäneet toimia auttajina sijaislapselle eikä sille mitään voi. Jos teet lastensuojeluilmotuksen niin se on se samainen sossutantta sitä käsittelemässä joka on jo muutenkin sijaislapsen kanssa tekemisissä. Ystäväsi vanhemmat ovat varmasti olleet tietoisia tulevista vaikeuksista ennen sijaislapsen tuloa. Ystävääsi voisi kannustaa puhumaan vanhempiensa kanssa ihan kunnolla tuosta tilanteesta, jospa sitä kautta saisi muutosta ja kotia rauhoitettua.

Äänestä
  • Siis sijaislapsi on tuotu perheeseen alle vuoden ikäisenä koska huumeita käyttänyt yksinhuoltajaäiti ei tahtonut olla missään tekemisissä lapsen kanssa. Eli hän on periaatteessa ollut perheessä koko elämänsä. Ja yhtenä syynä lapsen käytökselle on myös perusteltu sitä, että lapsen oman äidin kanssa asuu kuitenkin lapsen vanhemmat sisarukset, eli hän oli ensimmäinen, ketä ei sinne hyväksytty. En vain vieläkään tajua miten tästä voisi jäädä heti synnytyksen jälkeen äidistään erotetulle lapselle niin pahoja traumoja että oikeuttaa pahoinpitelyyn, mutta niin, paha sanoa..
    Ja ystäväni on yrittänyt puhua aiheesta vanhemmilleen, mutta nämä kumoaa kaikki väittämät sillä, että ystäväni on vain väärällä asenteella sijaislasta kohtaan eikä ole ikinä tätä hyväksynyt perheeseen. (Kuitenkin ennen sijaislapsen käytöksen älytöntä pahentumista muutamisen vuotta sitten ystäväni käyttäytyi tätä kohtaan kuin he olisivat oikeastikin biologiset sisarukset.)

    Äänestä

Lapsen käytöstä tulisi olla arvioimassa muitakin kuin tuo yksi "sossutantta", joka ei näe vikaa tai kestä kritiikkiä koska hän on itse vastuussa sijoituslapsesta, lapsi on ikäänkuin hänen asiantuntijavastuullaan. Tuon ystäväsi pitäisi päästä puhumaan toiselle taholle ongelmasta, myös hän voi tehdä ilmoituksen omalta ja sisarustensa kannalta syystä "kasvuympäristö vaarantaa lapsen normaalin kehityksen". Eli lastensuojeluilmoituksen aihe olisi biologisen nuoremman lapsen kokema perheväkivalta. Esimerkiksi. Koskapa vanhemmat eivät näe ilmiselviä tosiasioita kotonaan (eivät halua nähdä). Puhelimitse voi keskustella esim. heidän "oman sosiaalityöntekijänsä" esimiehen tai kollegan kanssa, kysellä miten tilanne käytännössä saadaan helpottamaan.

Äänestä

Voit hyvin tehdä lastensuojeluilmoituksen nimettömänä. Vanhemmat eivät välttämättä ymmärrä, kuinka raskas lasten tilanne on. Koska heillä on sijaislapsi, perhe on jo sosiaalitoimen tuen piirissä, ja ilmoituksesi helpottaa työntekijöiden työtä, kun asia tulee esille.
Saattaa olla perheellekin helpotus. Heille saattaa olla vaikea myöntää, että asiat eivät ole hyvin.

Äänestä

Kuolleena syntynyt ajatus.

Äänestä
  • Mielenkiintoine näkemys sulla, haluaisitko perustella?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Apuaaaa!!! kirjoitti:

Katsotaan kuinka sekavaksi teksti muuttuu... Eli siis, olen seurannut hyvän ystäväni perhe-elämää jo hyvän aikaa ja en tiedä miten toimia.
Perheeseen kuuluu ystäväni ja tämän vanhempien lisäksi tämän biologiset pikkusisko ja -veli, sekä sijaiskotipikkusisko, joka on toiseksi nuorin biologisen pikkusiskon jälkeen. Sijaiskotilapsi on todella ongelmallinen tapaus joka suhteessa (varastelee muilta, tuhoaa toisten lasten omaisuutta, pahoinpitelee pienintä, nyt jos listaa pari asiaa) mutta sekä vaanhemmat että sossutantat, jotka välillä tekee jonkun tason tarkastuksia, ovat sitä mieltä että tätä sijaislasta pitää vain ymmärtää. Ystäväni perheen vanhimpana lapsena on totta kai pienimmän puolella, mutta joutuu itse kärsimään rangaistuksia, jos estää sijaislasta esimerkiksi lyömästä tai tönimästä pienintä.
Lisäksi koko perhe-elämä pyörii sijaislapsen mielitekojen ja tunnetilojen ympärillä. Häntä jaksetaan leppyytellä ja kompromisseja tehdään joka asiassa, kunhan sijaislapsi on iloinen, eikä se ole mielestäni oikein ketään perheenjäsentä kohtaan.
Joten, miten teen ilmoituksen asiasta, ja voiko ilmoituksen tehdä niin, ettei perhe saa tietää sen tekijää? Sillä jos perheen vanhemmat saavat tietää minun olleen asialla, he tulevat vihaamaan minua enkä saa enää olla ystäväni kanssa tekemisissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu