Sagamar 7, yksi kysymys

Hei, katsoisitko mitä näkyy rakkauselämään?
6240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Oletko suhteessa vai yksin? Mielelläni haluaisin tietää myös ikää tai muuta itsestäsi.

Äänestä

Parisuhteessa. Olen 30-vuotias tummahiuksinen.

Äänestä
  • Tähän tulee juuri nyt jotakin vaikeutta mistä on vaikea päästä eteenpäin, niinkuin jotain tärkeää olisi kadonnut ja sitä on vaikea saada takaisin, olettehan joutuneet hankalaan tilanteeseen. Otatte molemmat asian vähän etäältä, ehkä ilmassa on epäonnistumisen tuntoa tai pelkoa siitä. Asiat pitäisi viedä aika suorasti tästä eteenpäin. Kun katson taakse niin tulee esille että jotain ollut väärin eikä ihan oikein siis liittyen suhteeseen, olisi ollut tarvetta tehdä jotain, miten järjestätte luottamuksen ja selviydytte koetuksista. Mies on vähän väsynyt johonkin mikä ei ole tuonut hedelmää ja mitä hän näkee edessään; painavaa tai hajoavaa tilannetta. Katson vielä ihan eteen teille lähitulevaisuuteen ja saan täällä samaa suuntaa mihin liittyy yksinäisyyttä, epäselvyyttä ja myös epävarmuutta suhteissa. Mutta että tämä tilanne otetaan vastuuseen, muutokseen mennään sisälle ja tilannetta oikoillaan miten sitä nyt voi, ja kun katson ensi vuodelle niin tilannetta ei kehitetä.

    Äänestä

Mitä tarkoittaa, että tilannetta ei kehitetä?

Äänestä
  • Tuleeko meille onnea missään vaiheessa enään?

    Äänestä

  • lento kirjoitti:

    Tuleeko meille onnea missään vaiheessa enään?

    Sain ensi vuoden puolelle kun katsoin viimeksi että suhdetta ei rakenneta sen kummempaa ja se on vähän tappion puolella, sain myös tyhjyyttä että välillä on tunnetta yrittää mutta siinä on aina takertumista pikkuasioihin. Katson vielä lisää nyt vahventaakseni asiaa; Nyt etsitään lähinnä tietä kun on epätietoisuutta ilmassa mutta loppuvuoteen saan riitaa tai rohkeita valintoja, ehkä halua jättää koko tilanne ja valita muita teitä. Alkuvuodesta asiaa ei hoideta kun jokin menee vähän väärään suuntaan nyt ja asia on jotenkin avoin mitä tehdä. Kuitenkin saan kesälle jotain romanttista yhdessäoloa mutta syksy tuo vähän että tilannetta yritetään parantaa väliaikaisesti vaikka suunta ei ole täysin lupaava eikä innostusta ole jotenkin riittävästi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lento kirjoitti:

Hei, katsoisitko mitä näkyy rakkauselämään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu