Menneen kaipaus vai kohti uusia tuulia?

Tuntuu kuin olisin umpikujassa. Tilanteeni on kutakuinkin seuraava:

Erosin viiden vuoden suhteesta keväällä, suhde oli samalla oikeastaan elämäni ensimmäinen vakava suhde. Eron jälkeen päätimme pysyä ystävinä. Nyt syksyn aikana olen tapaillut yhtä toista henkilöä, joka on aivan loistava tyyppi ja hieno ihminen, mutta nyt parin kuukauden tapailun jälkeen osaan ajatella vain eksääni ja niitä hyviä aikoja yhdessä joita oli kuitenkin paljon enemmän kuin huonoja. Kyseessä ei siis ole vain seksuaalinen kaipaus, vaan ihan yhteiset arkiset asiat.
Tuntuu, että erosimme liian heppoisin perustein, lähinnä koska itse olin kyllästynyt. Nuo suhteemme ongelmakohdat olisivat olleet puhumalla korjattavissa.

Kaduttaa. Olemme eksän kanssa viestitelleet suurinpiirtein päivittäin, lähinnä niitä näitä juteltu. Mikäli päättäisin kertoa eksälleni tunteistani,
tarkoittaisi se tämän toisen naisen "hylkäämistä", mikä tuntuu myös äärimmäisen pahalta. Toisaalta jos jatkan tapailemani naisen kanssa, lähteekö tämä kaipaus eksää kohtaan ikinäkään pois? Harvoin teen elämässä päätöksiä joita kadun, nyt
niitä olen tänä vuonna tehnyt jo yhden, en halua tehdä toista.

Tilanne on aivan sietämätön. Päivästäni menee valtaosa tämän asian pohdiskeluun, ja spekulaatiohin toisten reaktioista ja mahdollisista
skenaarioista. Jelppikää joku :
7662
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Exäsi ei ole sinulle tarpeeksi hyvä, koska päätit erota hänestä. Tämä lienee faktaa. Ikävä todeta, mutta tämä nykyinen ei ole edes yhtä hyvä, koska ex vaikuttaa paremmalta.

Eroa nykyisestä, ota hetki aikaa ja etsi itsellesi joku, josta ei tarvitse erota siinä vaiheessa, kun kyllästyt häneen.

Äänestä

lähinnä olisin huolissani kohdasta: kyseessä ei ole VAIN seksuaalinen kaipaus, eli kaipaat häntä kuitenkin seksuaalisesti edelleen

Äänestä

Minä ottaisin puheeksi sekä nykyisen että edellisen tyttöystävän kanssa asian. Saattaa olla että heistä jommalla kummalla on käsitys luonteestasi ja osaavat antaa sinulle oikean neuvon. Tämä vaatii kyllä kypsyyttä kaikilta. Ehkä ei realistinen ehdotus.

Äänestä

Yleensä ne heräävät tunteet on merkki siitä, että rakastaa.

Ja sen huomaa sitten juurikin siinä kohtaa, kun tulee uusi ihminen elämään. Jos tuntuu "väärältä" aloittaa ja sitoutua toiseen, se kertoo, että rakastat edelleen eksääsi.

Yleensä eksät unohtuu täysin juuri siinä kohtaa kun tapaa uuden. Monet käyttää sitä jopa tehokkaana "unohduslääkkeenä". Jos taas ei unohdu, se kertoo HYVIN vahvoista tunteista eksääsi kohtaan.

Pahinta mitä elämässä itselleen on tehdä, on mennä tunteidensa vastaisesti. Tunteet ovat viisaita, niitä tulee kuunnella.

Minun mielestäni siis rakastat eksääsi.

Äänestä

Kyllä se lähtee siinä 2-3 vuoden päästä. Jos ei seksuaalista kaipausta niin voitte olla kavereita helpostikin. Mutta tosin se muuttuu viimeistään kun menette molemmat avioon. Myöskin se vaikuttaa onko vai ei ole tavannut sellaista joka on itselle kiinnostava monin puolin.

Äänestä

Oletko edes vihjaissut hänelle kaipauksestasi, vai oletteko puhtaasti vain-kavereita? Asia selvennee jos tiedät enemmän hänen mahdollisista toiveistaan palata yhteen; niitähän ei välttämättä ole lainkaan.

Oma tarinani viestiketjussa jossa kysellään yhteydenotoista exään!

Äänestä

Jos olette viestitelleet toistenne kanssa jatkuvasti eron jälkeen, niin ei teistä kumpikaan ole päässyt yli erosta.
Toisekseen ei puoli vuotta riitä selvittämään omia ajatuksiasi, etenkään kun sinulla on uusi nainen (laastari) kainalossa.
Sinuna olisin reilu uutta kumppania kohtaan, ja kertoisin hänelle tunteistasi.
Jokunen aika yksinäsi, voisit miettiä asioita mitkä johtivat eroon, mitä haluat kumppaniltasi, millainen ihminen oikeasti olet jne.
Harvoin paluu yhteen johtaa mihinkään, mutta harvoilla onnistujilla, suhteesta tulee vakaa, ymmärtävä ja kestävä.
Onnea sinulle:)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Felixandro kirjoitti:

Tuntuu kuin olisin umpikujassa. Tilanteeni on kutakuinkin seuraava:

Erosin viiden vuoden suhteesta keväällä, suhde oli samalla oikeastaan elämäni ensimmäinen vakava suhde. Eron jälkeen päätimme pysyä ystävinä. Nyt syksyn aikana olen tapaillut yhtä toista henkilöä, joka on aivan loistava tyyppi ja hieno ihminen, mutta nyt parin kuukauden tapailun jälkeen osaan ajatella vain eksääni ja niitä hyviä aikoja yhdessä joita oli kuitenkin paljon enemmän kuin huonoja. Kyseessä ei siis ole vain seksuaalinen kaipaus, vaan ihan yhteiset arkiset asiat.
Tuntuu, että erosimme liian heppoisin perustein, lähinnä koska itse olin kyllästynyt. Nuo suhteemme ongelmakohdat olisivat olleet puhumalla korjattavissa.

Kaduttaa. Olemme eksän kanssa viestitelleet suurinpiirtein päivittäin, lähinnä niitä näitä juteltu. Mikäli päättäisin kertoa eksälleni tunteistani,
tarkoittaisi se tämän toisen naisen "hylkäämistä", mikä tuntuu myös äärimmäisen pahalta. Toisaalta jos jatkan tapailemani naisen kanssa, lähteekö tämä kaipaus eksää kohtaan ikinäkään pois? Harvoin teen elämässä päätöksiä joita kadun, nyt
niitä olen tänä vuonna tehnyt jo yhden, en halua tehdä toista.

Tilanne on aivan sietämätön. Päivästäni menee valtaosa tämän asian pohdiskeluun, ja spekulaatiohin toisten reaktioista ja mahdollisista
skenaarioista. Jelppikää joku :

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu