Pää leviää

Olen ollut mieheni kanssa kohta 4 vuotta yhdessä. Suhteessa on olu ylä- alamäkeä. Sain joku aika tietoon että olen raskaana. Mieheni otti uutisen hyvin vastaan. Tällä hetkellä rv 9. MInusta tuntuu että olen nykyään todella masentunut. Mutta en tiedä johtuuko se raskaudesta ja suhteesta. Minulla on ollut mieheni kanssa pidemmän aikaa epävakaita kausia. Miehelläni on tapana tehdä outoja katoamis temppuja. Lähtee esim. lauantaina kotoota sanomatta mitään ja tulee sunnuntaina muina miehinä takaisin. Eli tuomoisia ihme häviämisiä. Ja vielä kun hän ei välttämättä vastaa puhelimeen että missä on. En tiedä miksi se tuo tekee enkä saa häneltä vastauta että miksi pitää tehdä noin ja että onko hänellä jotain ongelmia kunei voi ilmoittaa menemisistään. Tuo on todella puuduttavaa.. Välillä tuntuu että elän yksin tässä suhteessa ja viellä kaupan päälle stressaa tämä uuden perheenjäsenen tulo. Tuntuu että kaipaisin tukea nyt paljon, jota en saa. Tuntuu ettei miehelle mene asia perille, tuntuu kuin puhuisi seinälle.
8647
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei tuollainen katoaminen normaalia ole. Sinulla ei ole mitään käsitystä missä mies liikkuu kadotessaan. Kuinka usein niitä tapahtuu ? Yksi vaihtoehto on että miestä on ruvennut janottamaan ja hän ryyppää kapakassa tai kaveriensa kanssa. Kännissä ei sitten halua vastata puhelimeen. Onko mies krapulainen kun tulee kotiin.

Toinen vaihtoehto on toinen nainen. Kakkonen voisi näkyä muussakin käytöksessä.
Puhelin äänettömällä etc.

Äänestä

Tiedän että hän on ystävien kanssa jossain, missä lie. Kuten monesti myös juomassa. Haluaako hän omaa rauhaa vai mitä? en voi vain ymmärtää miksi hän ei voi ilmoittaa mitään. tekeekö hän sen vaan loukatakseen minua..? Aarrg hankalaa on viellä kun hormonit hyrrää...

Äänestä
  • Ja sitä on tapahtunut jo monia kuukausia ja eikä ole kuitenkaan ollut kun sen yhden vuorokauden pois.

    Äänestä

Mies katoilee ja aijot hänelle tehdä lapsen. Missä järkesi on?

Äänestä
  • Se lapsihan on jo tehty kun kerran on raskaana. Toivottavasti saa kuitenkn rakastavat vanhemmat tavalla tai toisella.

    Äänestä

ehdottomasti helpommalla pääset, kun eroat tässä vaiheessa epävakaasta miehestäsi. lapsen hoito on itsessään jo rankkaa, et tarvitse siihen päälle stressiä missä miehesi taas viipottaa, etkä katkeroidu, kun hän ei tule osallistumaan lapsenhoitoon tasapuolisesti. jos hän ottaa lapsen välillä hoitoonsa se on plussaa, mutta ennakko-oletuksena ei ole siinä vaiheessa, että mies tekisi puolet työstä niinkuin hänen kuuluisi, koska se ei tule tapahtumaan ja väsyt entisestään tästä.

Äänestä

Käsittääkseni olette avoliitossa ette naimisissa. Jos olette vuokralla ja asunto on sinun nimissä pakkaa tavarat ovelle odottamaan ensi kerralla kun on omilla teillään.

Jos taas asunto on hänen. Muuta pois sillä aikaa kun on omilla reissuilla. Eihän tuossa tarvitse murehtia enempää. Jos toinen ei välitä niin on ainakin aika herätellä häntä. Saa mies sitten rauhassa miettiä mitä sinä ja lapsi merkitsette hälle.

Jälkiviisaus on jälkiviisautta. Mutta, olen aina ollut sitä mieltä, että sitä ihastutaan niin voimakkaasti ensin ja muutetaan yhteen ilman että sovitaan mitään pelisääntöjä kuinka yhteistä elämää eletään.

Toivottavasti ette ole kerinny hankkia yhteistä omaisuutta. Sitten se tulisi olemaan hankalampaa. Nyt se omistaa sen missä on kunkin nimi paperissa.

Älä ala kynnysmatoksi lapsenkin takia. Nykyisin yksinhuoltaja pärjää tosi hyvin taloudellisesti. Tietysti joutusit vastuun kantamaan yksin. Mutta kantasko tuo mies muutenkaan.

Äänestä
  • No ehkä ei nyt kannata mitään laukkuja pakata toisen tietämättä. He ovat suhteessa ja YHTEINEN lapsi tulossa. Ja lapsi on yhtä lailla isän kuin äidin. Jos ei kotona juttelu suju niin varatkaa aika joko perheneuvolan luo tai evl kirkon pitämään pariterapiaan ( he eivät ainakaan välitä mitään tietoja eteenpäin jos suhteessa on jotain hämärää) Ota iisisti, kutsu kaverit viettää leffa iltaa ja nauti ku ukko katoaa :D Joskus miehet puhuu kun heitä lakkaa piinaamasta

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


jipppiip kirjoitti:

Olen ollut mieheni kanssa kohta 4 vuotta yhdessä. Suhteessa on olu ylä- alamäkeä. Sain joku aika tietoon että olen raskaana. Mieheni otti uutisen hyvin vastaan. Tällä hetkellä rv 9. MInusta tuntuu että olen nykyään todella masentunut. Mutta en tiedä johtuuko se raskaudesta ja suhteesta. Minulla on ollut mieheni kanssa pidemmän aikaa epävakaita kausia. Miehelläni on tapana tehdä outoja katoamis temppuja. Lähtee esim. lauantaina kotoota sanomatta mitään ja tulee sunnuntaina muina miehinä takaisin. Eli tuomoisia ihme häviämisiä. Ja vielä kun hän ei välttämättä vastaa puhelimeen että missä on. En tiedä miksi se tuo tekee enkä saa häneltä vastauta että miksi pitää tehdä noin ja että onko hänellä jotain ongelmia kunei voi ilmoittaa menemisistään. Tuo on todella puuduttavaa.. Välillä tuntuu että elän yksin tässä suhteessa ja viellä kaupan päälle stressaa tämä uuden perheenjäsenen tulo. Tuntuu että kaipaisin tukea nyt paljon, jota en saa. Tuntuu ettei miehelle mene asia perille, tuntuu kuin puhuisi seinälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu