huumeet ja väkivalta

Moi!
Onko kellään kokemusta huumeriippuvaisesta ja sen takia väkivaltaisesta miehestä? Itse asun tällaisen tapauksen kanssa yhdessä ja rakastan häntä kyllä paljon kun hän on raitis, sillä silloin ei ihanampaa ja rakastavampaa miestä voi löytää.
Ongelma onkin se, ettei hän pysy huumeista erossa kuin max 2 vkoa eikä sekään aika kun hän niiden vaikutuksessa on ole niin hirveää kuin se viikko, jonka hän muutaman päivän valvomisesta ja sekoilusta toipuu.
Hän huutaa, repii vaatteita, rikkoo tavaroitani, repii hiuksista, kuristaa ja heittelee minua lattialle ja seinille ja rauhoittuu vasta kun pyydän anteeksi hänen ärsyttämistään. En saa edes lähteä kouluun näinä aikoina, koska hän kokee senkin ärsyttämiseksi. Ensimmäisinä iltoina jopa suihkussa käynti voi saada miehen räjähtämään.
Hän on luvannut jättää huumeet, koska tietää että ne muuttavat häntä, mutta miten selvitä sitä ennen? Voiko kaikesta syyttää huumeita vai onko hän vain väkivaltainen? En uskalla kertoa tilanteesta kellekään ettei jtn taas tapahdu, mutta olisi kiva kuulla muiden kokemuksia jos joku ollut vastaavassa tilanteessa :) vähän yksinäinen olo itsellä ja tukea kaipaisi.
3187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ota hatkat heti. Poista se ihminen elämästäsi pysyvästi.

Äänestä

Jokainen juoppo ja narkki selittää AINA ja LOPUTTOMASTI niitä lupauksiansa, valitettava tosiasia on kuitenkin se, että se on sun oma ainutkertainen elämä, joka tuossa "lupausten toteuttamista ootellessa" valuu kankkulan kaivoon. Mieti siis hyvin tarkkaan mitä elämältäsi haluat... elämää riippuvuuksien riivaaman ihmisen kanssa kaikkinen leiveilmiöineen, VAI ehkä kenties sittenkin itsenäistä elämää ilman riippuvuuksien aiheuttamia vitsauksia ja samalla annat myös mahdollisuuden itsellesi hieman tasapainoisempaan onneen. Yksikään juoppo tai narkki ei ole maailmankaikkeuden ainut "Ihana kultainen mies/nainen", kyllä niitä tässä maailmassa on yllin kyllin enemmänkin, tosin juopossa/narkissa roikkuminen tulee olemaan este sen vaihtoehtoisen onnen löytymiselle.

Äänestä

Kuinka maailmassa sinä olet valinnut tuollaisen (asuin?) kumppanin?!!!
Käyt ilmeisesti koulua joka pitäisi olla tärkein asia sinun elämässä nyt. Sen sijaan sinä olet valinnut tuollaisen pelottavan hirvion elämääsi! Kuinka sinä voit keskittäytyä opintoihisi kun saat elää jatkuvan tappo- yms uhan varjossa?

Kuulehan tytto, vaihda heti tänään majapaikkaa. Sinun on saatava opintosi kunnialla päätokseen. Tiedät varsin hyvin että muussa tapauksessa tulevaiusuutesi tulee olemaan hyvin musta. Siitä sinä voit syyttää VAIN itseäsi!

Nyt sinun on otettava tuo pieni askel ja poistettava (huolellisesti ja harkiten) hankkimasi pelot pois elämästäsi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


turvaton92 kirjoitti:

Moi!
Onko kellään kokemusta huumeriippuvaisesta ja sen takia väkivaltaisesta miehestä? Itse asun tällaisen tapauksen kanssa yhdessä ja rakastan häntä kyllä paljon kun hän on raitis, sillä silloin ei ihanampaa ja rakastavampaa miestä voi löytää.
Ongelma onkin se, ettei hän pysy huumeista erossa kuin max 2 vkoa eikä sekään aika kun hän niiden vaikutuksessa on ole niin hirveää kuin se viikko, jonka hän muutaman päivän valvomisesta ja sekoilusta toipuu.
Hän huutaa, repii vaatteita, rikkoo tavaroitani, repii hiuksista, kuristaa ja heittelee minua lattialle ja seinille ja rauhoittuu vasta kun pyydän anteeksi hänen ärsyttämistään. En saa edes lähteä kouluun näinä aikoina, koska hän kokee senkin ärsyttämiseksi. Ensimmäisinä iltoina jopa suihkussa käynti voi saada miehen räjähtämään.
Hän on luvannut jättää huumeet, koska tietää että ne muuttavat häntä, mutta miten selvitä sitä ennen? Voiko kaikesta syyttää huumeita vai onko hän vain väkivaltainen? En uskalla kertoa tilanteesta kellekään ettei jtn taas tapahdu, mutta olisi kiva kuulla muiden kokemuksia jos joku ollut vastaavassa tilanteessa :) vähän yksinäinen olo itsellä ja tukea kaipaisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu