Sagamar kiltti :)

Olen viisikymppinen rakkaudessa pettynyt tumma nainen. Exäni ovat paljastuneet alkoholisteiksi ja viimeisin vielä petturiksi, joten helppoa ei ole ollut. Olen tainnut olla liian kiltti ja hyväuskoinen uskoen toisen voivan muuttua, mutta eihän toista voi väkisin muuttaa. Nyt kun olen tämän oivaltanut ja alkanut itseäni enemmän rakastaa, toivoisin vihdoin löytäväni aidon tasapainoisen rakkaussuhteen. Suodaanko minulle vielä sellaista? Mitä rakkauselämässäni on edessä loppuvuoden, ensi vuoden aikana? Kiitos :)
2357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tässä on varovaisuutta kun ei halua ongelmia rakkaudessa, olethan pettynyt. Kuvailen tämän vuoden näin että tähän liittyy epävarmuutta kun haluaa juuri välttyä ongelmilta, ei halua mielellään antautua rakkaudelle tai toiselle ihmiselle. On rikkinäisyyttä jotenkin ja aivan selvästi tämä kuuluu tunnepuoleesi kun ei tunne itseään turvalliseksi tilanteissa. Ne tilanteet mitkä kohtaan tulvevat jäämään siis kypsymättömään tilaan. Mahdollisesti rohkeuden puutetta mutta myös omaa henkilökohtaista matkaa teet loppuvuodesta jolloin jätät tätä turvattomuutta ja jättää huolet, mikä on hyvä merkki tulevaisuutesi edessä. Tämä aika on sinun eduksesi. Vuosi alkaa vähän samoissa merkeissä, et ole vastaanottavainen etkä toteuta rakkautta käytönnössä. Mutta helmikuun vaiheilla ehkä alat vaikuttamaan ja jokin herättää kiinnostuksesi. Olet täällä vastaanottavaisempi ja tunnet ehdotonta rakkautta. Joku haluaa tavata sinua ja tämä tulee olemaan voittoisaa sinulle henkilökohtaisesti. Kommunikointi luo itsevarmuutta ja auttaa sinua pääsemään monen eston läpi omassa itsessäsi. kesään kuuluvat monet unelmat jotka heräävät eloon mitä valita tästä eteenpäin mutta rakkauselämä ei aina tunnu yksinkertaiselta. Syksyyn; täällä on jotain minkä vedät lävitse miltä hyvänsä tuntuu ja tähtäimessäsi on jotain pidemmälle. Tämä tuo sinulle iloa ja seikkaulumieltä pidemmälle.

Äänestä

Kiitos Sagamar

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rakkaudessa pettynyt kirjoitti:

Olen viisikymppinen rakkaudessa pettynyt tumma nainen. Exäni ovat paljastuneet alkoholisteiksi ja viimeisin vielä petturiksi, joten helppoa ei ole ollut. Olen tainnut olla liian kiltti ja hyväuskoinen uskoen toisen voivan muuttua, mutta eihän toista voi väkisin muuttaa. Nyt kun olen tämän oivaltanut ja alkanut itseäni enemmän rakastaa, toivoisin vihdoin löytäväni aidon tasapainoisen rakkaussuhteen. Suodaanko minulle vielä sellaista? Mitä rakkauselämässäni on edessä loppuvuoden, ensi vuoden aikana? Kiitos :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu