Maapallo yksi vapaa alue

Rainbow:

rodusta, iästä, yhteiskunta-asemasta, seksuaalisuudesta, paikasta riippumaton kanssa elo


Yksi vapaa Maapallo, jossa voi tulla ja mennä koska vain minne vain

Kuka on asunut elämässään muualla kuin Suomessa voi ymmärtää erilaisuuden arvon.

Ihmisen aivot ja koko olemus kehittyy oikeasti vain kansainvälisten vaihtojen nousussa. Aikamme on sellainen (Vesimies: wikipedia), että kansat sekoittuvat kulttuurillisesti ja biologisesti.

Suomessa on paljon yksinäisiä miehiä, joiden kannattaa naida ulkomaalaisa eikä välitä rasismistä. Jokaisen on edullista matkata ulkomaille ja kehittyä.

Maailmassa on sotia, koska se on Globalisaation yksi valitettava vaihe kohti parempaa. Ei pidä jäädä paikoilleen.

Valtion on tuettava kulttuurimatkailua enemmän ja avattava rajansa ulkomaalaisille. Vaarana on että suomi sekoittuu, mutta sama vaara uhkaa kaikkia muita. Koska suomi on pieniluikuinen, siksi se pitää rasisminsä viimeisen asti. Ruotsissa on aina ollut maahanmuuttoa Anglo Saksasta. Suomiugrilaisille maahanmuutto on uudempaa.

Ulkomailla elää noin 1 miljoona suomalaista.

Mol.fi ja Eures portaalit ovat riittämättömät. Kansa on epätietoinen. Valistusta pitää lisätä ja työntekijöiden parempaa vaihdosta Euroopan ulkopuolelle.
4154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sekoittuminen tekee kipeää ja voi viedä pään eli sairastuttaa. On erittäin tärkeätä olla loukkaamatta toisia. Rasismi on pahinta mitä voi olla nykyaikana.

Äänestä

Globalisaatio on ihanan kuuloinen utopia. Fakta on että ns. isot maat haluavat enemmän valtaa, rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät koko ajan kiihtyvällä vauhdilla. Keskiluokka kutistuu pikkuhiljaa... Halutaan luoda yhteiskunta, missä kaikki narut on vallan käsissä, siitä on jo merkkejä EU:n järjettömissä lainsäädännöissä esim. keinujen korkeuteen maasta; kuulostaa hassulta, kun kyse on keinuista, mutta suuntaa antavana ideana se on pelottava.

... Mitä kauempana valta on, joudutaan tekemään päätöksiä mitkä toimivat kaikkialla, huonosti.

Äänestä
  • Kuka muka luulee globalisaation olevan joku utopia? Eiköhän se ole ihan vain vääjäämätön suunta eikä muuta. Tuo muu mitä kuvasit, tapahtuu ilmankin globalisaatiota. Ihan samaa kurjaa paskaa se elämä hierarkian alimmille on pienissä autonomioissakin. Ihminen kun on ihmiselle susi, on ihan sama minkä kokoinen on lauma.

    Äänestä

  • UPDATE_10898183 kirjoitti:

    Kuka muka luulee globalisaation olevan joku utopia? Eiköhän se ole ihan vain vääjäämätön suunta eikä muuta. Tuo muu mitä kuvasit, tapahtuu ilmankin globalisaatiota. Ihan samaa kurjaa paskaa se elämä hierarkian alimmille on pienissä autonomioissakin. Ihminen kun on ihmiselle susi, on ihan sama minkä kokoinen on lauma.

    Nykymuotoista globalisaatiota tehdään ja viedään väkisin ja pakottamalla, jopa sotimalla ja pommittamalla. Se on tarkkaan harkittua ja suunniteltua toimintaa joka tuhoaa myös demokratiaa vauhdilla.

    Uuskolonialismi vain kiihtyy.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Uuskolonialismi

    Uuskolonialismi koskettaa tietyllä tavalla nyt myös länsimaita.

    " kapitalismi ja demokratia ovat toistensa kilpailijoita, Kapitalismi rajoittaa demokratiaa ja demokratia vastaavasti kapitalismia.

    "Kehityksen pyörä on kirjoittajien mielestä kääntymässä taaksepäin. Kun aikanaan kapitalismi kesytettiin demokratialla, niin jatkossa demokratia väistyy kapitalismin raaimpien muotojen tieltä.

    Poliittinen valta alistuu maailmanlaajuisesti toimivien suuryhtiöiden edessä.

    - "Turbokapitalismi" näyttää valloittavan maailman vääjäämättä. Samanaikaisesti se kuitenkin tuhoaa oman olemassaolonsa perusteita: toimintakykyistä valtiota ja demokraattista vakautta..."

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/895441/#comment-4214157

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Guarengi kirjoitti:

Rainbow:

rodusta, iästä, yhteiskunta-asemasta, seksuaalisuudesta, paikasta riippumaton kanssa elo


Yksi vapaa Maapallo, jossa voi tulla ja mennä koska vain minne vain

Kuka on asunut elämässään muualla kuin Suomessa voi ymmärtää erilaisuuden arvon.

Ihmisen aivot ja koko olemus kehittyy oikeasti vain kansainvälisten vaihtojen nousussa. Aikamme on sellainen (Vesimies: wikipedia), että kansat sekoittuvat kulttuurillisesti ja biologisesti.

Suomessa on paljon yksinäisiä miehiä, joiden kannattaa naida ulkomaalaisa eikä välitä rasismistä. Jokaisen on edullista matkata ulkomaille ja kehittyä.

Maailmassa on sotia, koska se on Globalisaation yksi valitettava vaihe kohti parempaa. Ei pidä jäädä paikoilleen.

Valtion on tuettava kulttuurimatkailua enemmän ja avattava rajansa ulkomaalaisille. Vaarana on että suomi sekoittuu, mutta sama vaara uhkaa kaikkia muita. Koska suomi on pieniluikuinen, siksi se pitää rasisminsä viimeisen asti. Ruotsissa on aina ollut maahanmuuttoa Anglo Saksasta. Suomiugrilaisille maahanmuutto on uudempaa.

Ulkomailla elää noin 1 miljoona suomalaista.

Mol.fi ja Eures portaalit ovat riittämättömät. Kansa on epätietoinen. Valistusta pitää lisätä ja työntekijöiden parempaa vaihdosta Euroopan ulkopuolelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu