Apua kosteusvaurio ongelmaan

Tämmöiseen suurehkoon ongelmaan tarvitsisin apua: Asumme vanhassa pienkerrostalossa jossa on ilmeisesti ollut vesivahinko yhdessä kämpässä ja kosteusvaurioita toisessa. Vuokran antajan mielestä kosteusvauriot oli asukkaiden syytä eikä tästä syystä sitten halunnut maksaa takuuvuokraa takaisin. No juttu vedettiin sitten oikeuteen ja vuokranantaja hävisi. Kuuleman mukaan hän olisi vain vetänyt maalit päälle ettei vaurioita näy ja uusi asukas katon alle.
Meillä on kellarissa varastot, sauna ja pesutupa. Kellarissa ja varsinkin varastoissa haisee aivan järkyttävälle (välillä haju on myös rapussa), pesu tuvan seinissä paljon mustia pisteitä ja yhdestä nurkasta lähti irti märkää betonia. Asuntomme ikkunat huurtuvat helposti (tiivisteet uusittu) ja myös meillä asukkailla on todennäköisesti tullut terveyshaittoja.
Suunnitelmissa oli muuttaa pois sillä vaikka kehotimme vuokran antajaa loppu kesästä hommaamaan henkilöt jotka mittaa kosteuden mutta hän ei ole sitä vielä tehnyt. Lisäksi, poikaystäväni lähtee tammikuussa armeijaan joten meidän täytyisi asua tietyssä asunnossa 3kk jotta kela maksaa hänen osan vuokrasta.
Kysymys siis kuuluu, voinko itse hoitaa kosteusmittaajat paikalle ja onko huonossa asunnossa asuminen tarpeeksi hyvä syy muuttaa pois jotta kela maksaa puolet vuokrasta? Onko lain mukainen kuukauden irtisanomis aika tällöin voimassa ettemme voisi samantien muuttaa pois.
2220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Toki voit omalla kustannuksellasi mittauttaa kosteuksia, mutta toisen piikkiin mittausta et voi tilata.
Ikkunoiden huurtuminen viittaa huonoon ilmanvaihtoon tai väärin tiivistettyihin ikkunoihin riippuen mitkä iv- systeemit rakennuksessa on.
Kela asiaan en osaa sanoa mitään, mutta jos selvästi voitte huonosti niin muuttakaa pois vaan.
Jos rakennuksessa on oikeasti pahoja ongelmia ja terveys menee tarpeeksi pahasti, niin sitä ei saa enää takaisin.

Onnellisia hetkiä elämäänne.

Äänestä

"Kuuleman mukaan hän olisi vain vetänyt maalit päälle ettei vaurioita näy ja uusi asukas katon alle."

Keneltäs olet kuullut?

En itse pienellä paikkakunnalla vuokranantajana toimiessani ole koskaan kuullut että kukaan vuokrayrittäjä tahallisesti antaa talonsa pilaantua.
Meilläkin nyt löytyi kostea vessa ja koko asunto peruskorjataan rakenteita myöten.
Vuokrakiinteistön pito on raskasta työtä.
Asukkaan vaihtuessa vuokrayrittäjä tekee satoja tunteja työtä joka ei tulevalle vuokralaiselle näy.Vuokrayrittäjän työ on palveluammatti.Vikoihin puututaan heti ja korjaukset täytyy hoitaa asiallisesti.Asukasta myös kuunnellaan asiallisesti.
Tiettyyn pisteeseen asti ainakin.Vuokranantaja ei voi olla psykologi.

Jos teillä on märkää betonia niin se on kämpän räjäytyskeikka.Ja vuokranantajanne luultavasti nyt tekee tämän.

Vuokralaisella on oma kotivakuutus kattamaan esimerkiksi pesukoneen vuodot ja vastaavat.Luonnollisestikkin tämä on asukkaan oma vastuu.

Homepilkut maalipinnassa ja kosteuden tiivistyminen ikkunoihin kertoo huonosta ilmanvaihdosta.

Teillä on nyt niin monta haittaa,joten kannattaa muuttaa pois.

Tosin:
"Kellarissa ja varsinkin varastoissa haisee aivan järkyttävälle (välillä haju on myös rapussa), "

Oulussahan oli vastaava tilanne.Sieltä löytyi muovipussiin pakattuja vauvoja.
Että syy hajuihin voi olla joku toinenkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jjonnna kirjoitti:

Tämmöiseen suurehkoon ongelmaan tarvitsisin apua: Asumme vanhassa pienkerrostalossa jossa on ilmeisesti ollut vesivahinko yhdessä kämpässä ja kosteusvaurioita toisessa. Vuokran antajan mielestä kosteusvauriot oli asukkaiden syytä eikä tästä syystä sitten halunnut maksaa takuuvuokraa takaisin. No juttu vedettiin sitten oikeuteen ja vuokranantaja hävisi. Kuuleman mukaan hän olisi vain vetänyt maalit päälle ettei vaurioita näy ja uusi asukas katon alle.
Meillä on kellarissa varastot, sauna ja pesutupa. Kellarissa ja varsinkin varastoissa haisee aivan järkyttävälle (välillä haju on myös rapussa), pesu tuvan seinissä paljon mustia pisteitä ja yhdestä nurkasta lähti irti märkää betonia. Asuntomme ikkunat huurtuvat helposti (tiivisteet uusittu) ja myös meillä asukkailla on todennäköisesti tullut terveyshaittoja.
Suunnitelmissa oli muuttaa pois sillä vaikka kehotimme vuokran antajaa loppu kesästä hommaamaan henkilöt jotka mittaa kosteuden mutta hän ei ole sitä vielä tehnyt. Lisäksi, poikaystäväni lähtee tammikuussa armeijaan joten meidän täytyisi asua tietyssä asunnossa 3kk jotta kela maksaa hänen osan vuokrasta.
Kysymys siis kuuluu, voinko itse hoitaa kosteusmittaajat paikalle ja onko huonossa asunnossa asuminen tarpeeksi hyvä syy muuttaa pois jotta kela maksaa puolet vuokrasta? Onko lain mukainen kuukauden irtisanomis aika tällöin voimassa ettemme voisi samantien muuttaa pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu