hiiret sairastuivat yhtäkkiä, mitä tämä voi olla?

Hei!

Ostin kolme naaras kesyhiirtä kolme viikkoa sitten eläinkaupasta.

Nyt ihan yhtäkkiä yksi hiiristä meni todella huonoon kuntoon ja aluksi näytti siltä, että se roikotti takajalkaansa. Hiiren tila huononi äkkiä. Se lopetti syömästä eikä pystynyt enää liikkumaan juuri lainkaan ja vapisi. Vuorokauden kuluttua se kuoli.

Nyt toinenkin hiiri on aloittanut samat oireet. Kyseessä ei siis ollut se, että ensimmäinen hiiri olisi jotenkin ollut loukannut itsensä, vaan selkeästi jokin tauti..

Voiko tämä tarttua ihmiseen? Eläinlääkäri ei osannut sanoa mitään asiaan ja eläinkaupastakaan eivät osanneet sen kummemmin mitään sanoa.

Auttakkee.
3461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Auts! Enpä yhtään tiedä mistä on kyse. Taitavat olla ulkomaisia tukkuhiiriä aika hämäristä oloista, ehkä muuttamisen stressi sitten laukaisi sairastumisen tuohon tautiin. Ihmisten ja hiirien välillä sairaudet harvemmin tarttuu, mutta muiden jyrsijöiden kanssa kannattaa olla varuillaan! Ei kannata vähään aikaan käydä missään missä niitä on, eikä etenkään hankkia uusia hiiriä heti! Ja jos uusiin hiiriin päädyt, niin kannattaa suoraa kääntyä hyvän kasvattajan puoleen :) Kamalaa mitä voikaan sattua :(

Äänestä

Tyypillinen surullisen tukkuhiiren tarina. Valitettavasti minullakin on omakohtaista kokemusta eläinkaupasta ostetun hiiren äkillisestä kuolemasta.

Äänestä

Kannattaa ostaa lemmikit kasvattajalta, tai eläinkaupasta jossa EI OLE tukkueläimiä.
Kannattaa myös kysyä eläinkaupasta, mistä eläimet ovat kotoisin, onko sairauksia tai muuta poikkeavaa, ennenkuin ostaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hiiriemo kirjoitti:

Hei!

Ostin kolme naaras kesyhiirtä kolme viikkoa sitten eläinkaupasta.

Nyt ihan yhtäkkiä yksi hiiristä meni todella huonoon kuntoon ja aluksi näytti siltä, että se roikotti takajalkaansa. Hiiren tila huononi äkkiä. Se lopetti syömästä eikä pystynyt enää liikkumaan juuri lainkaan ja vapisi. Vuorokauden kuluttua se kuoli.

Nyt toinenkin hiiri on aloittanut samat oireet. Kyseessä ei siis ollut se, että ensimmäinen hiiri olisi jotenkin ollut loukannut itsensä, vaan selkeästi jokin tauti..

Voiko tämä tarttua ihmiseen? Eläinlääkäri ei osannut sanoa mitään asiaan ja eläinkaupastakaan eivät osanneet sen kummemmin mitään sanoa.

Auttakkee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu