Miks se toimis nyt kun ei toiminu aiemminkaan saat vaan pettyä alku huuman jälkeen jälleen kerran arki tulee alkuhuuman jälkeen ja sama juttu edes usko pois
ei toimi
ex on exiä
5409
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ex on exiä, todellakin. en edes huolisi,
Miksi ykköstyneet pelkää tyhjää?
Sama ralli tulee joka tapauksessa eteen, jos et itse muuta jotain omassa suhtautumisessasi.
Itse ainakin etsin nimenomaan ihmistä, jonka kanssa jaka arkeni. Aiemmin etsin ihmistä joka jakaa juhlat kanssani, enkä ollut koskaan henkisesti tyydyttynyt (fyysisesti kyllä).
No kyllä on paljonkin pariskuntia, jotka ovat erossa ja kasvavat, ajattelevat ja muuttuvatkin sinä aikana. Jokainen kokemus muuttaa ihmistä, ja jättää jälkensä häneen, ihan jokainen.
Ehkei nyt ihan kuukaudessa tai kahdessa, mutta ainakin jos pari palaa yhteen vuoden jälkeen, on se edellinen ero jo niin poikki prosessoitu, että voi alkaa uudelta pohjalta.
Eri asia jos eron syy oli esim alkoholismi, tai muu sairaus, silloin ei voi olla varma, onko ongelma todella loppunut.
Ex jätti minut alkuhuuman aikaan, n. 2kk oltiin yhdessä, ja luulisin että lyhyestä suhteesta johtuen olin jo vieraantunut ja tunteet häntä kohtaan sammunut kun hän 7kk hiljaisuuden jälkeen otti yhteyttä.
Tuli aika huono fiilis kun hän puhui meidän tulevasta, ja oletti minun tulevan ensiviikonloppuna taas käymään.
Tyypillistä toimintaa pelinaiselta. Kannattaa jättää rauhaan.