Saisinko tarot-tulkintaa?

Jäänkö yksin?
En ole mielestäni kokenut ansaitsemaani, rehellistä rakkautta yhdenkään miehen kanssa, vain hyväksikäytetty olo jäänyt. Tuntuu surulliselle jättää käyttämättä osan itsestäni, juuri sen rakkauden tunteen. Nyt vuosia mennyt näin.
Olen pohtinut periaatteitani ja pelkojani, olisivatko ne peloitteita miehille. Moni mies pitää minua järkevänä mutta suhteeseen en silti kelpaa. En ymmärrä tätä. Seikkailuihin minusta ei ole.
Muutaman vuoden olen ollut kiinnostunut kauris-miehestä mutta hän ei minusta. Sydänsuruissa hän kelpuuttaa minut kuuntelijaksi. Hänen naisvalintansa ovat olleet epäonnistuneita ja ihmettelen miksi kun itse pidän häntä fiksuna miehenä.
Olisin kiitollinen tulkinnasta. Olen ristiverinen 44v vaaka-nainen.
3171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Näkisikö joku?

Äänestä

Menneisyydessä näkyy vahva vapautuminen tai vaputumisen tarve, jitseilmaisu ja tunteiden avoin ilmaiseminen ihmissuhteessa on murtanut patoja ja johtanut muuttuneeseen tilanteeseen.

Tämän päivän romantiikan suhteen on hyvä pohtia,
ilmaisetko nykyisissä ja tulevissa ihmisuhteissasi riittävästi tunteitasi, järkeistäminen ja loogisuus voivat estää herkkyytesi esille tuloa, sekä ystävyyttä syvemmän yhteyden muodostumista. Ilmaise todelliset tunteesi ja kokemuksesi muille rohkeammin, jotta he pääsevät osallisiksi siitä hyvästä ,jota kannat itsessäsi ja josta sinulla on jakaa myös muille. Toisaalta juurikin looginen ajattelu ja maanläheisyys, sekä asioiden huolellinen hoitaminen ovat luonteesi vahvuuksia joita voit hyödyntää esimerkiksi työtehtävissäsi.

nyt kannattaa keskittyä itsetutkiskeluun ,ja oman itsesi eri puolien tarkasteluun, se auttaa sinua vaiheittain etenemään kohti toivomaasi lopputulosta. Sinun kannattaa käydä itsesi kanssa lävitse, mitkä tekijät sinun puoleltasi estävät fyysisen läheisyyden muodostumista.

Äänestä

Hei Kirsimarintarot. Kyllä voin tunnistaa itseni tulkinnastasi.
Kuinka kummassa näit juuri vuosien tieni, joka on muuttunut juurikin pitkän ja syvän itsetutkiskelun kautta paremmaksi : )?
Sekin on itselleni hyvin selkeää että olen jumissa juurikin fyysisen läheisyyden kanssa ja koitan kovin ratkaista asiaa parhain päin. Pelkään hyväksikäyttöä valtavasti.
Myös uudelleen kouluttautumiseeni liittyvät mainitsemasi vahvuudet ja saan hyödyntää menneisyyttäni laajasti.
Hyvää viikonloppua sinulle ja suuri kiitos.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Syksynsävel kirjoitti:

Jäänkö yksin?
En ole mielestäni kokenut ansaitsemaani, rehellistä rakkautta yhdenkään miehen kanssa, vain hyväksikäytetty olo jäänyt. Tuntuu surulliselle jättää käyttämättä osan itsestäni, juuri sen rakkauden tunteen. Nyt vuosia mennyt näin.
Olen pohtinut periaatteitani ja pelkojani, olisivatko ne peloitteita miehille. Moni mies pitää minua järkevänä mutta suhteeseen en silti kelpaa. En ymmärrä tätä. Seikkailuihin minusta ei ole.
Muutaman vuoden olen ollut kiinnostunut kauris-miehestä mutta hän ei minusta. Sydänsuruissa hän kelpuuttaa minut kuuntelijaksi. Hänen naisvalintansa ovat olleet epäonnistuneita ja ihmettelen miksi kun itse pidän häntä fiksuna miehenä.
Olisin kiitollinen tulkinnasta. Olen ristiverinen 44v vaaka-nainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu