Muuttaminen ulkomaille opiskelemaan tai töihin

Olen lukion abiturientti ja olen tässä miettinyt tulevaisuuttani, mitä ja missä opiskelisin, mitä ja missä työskentelisin. Mielessäni on pyörinyt pitkään, jos muuttaisin johonkin muuhun EU-maahan tai Sveitsiin opiskelemaan tai edes työskentelemään opintojen jälkeen. Kielitaito minulla on hyvä. Olen opiskellut englantia yhdeksän vuotta, saksaa kahdeksan vuotta, ruotsia viisi vuotta ja ranskaa vuoden. Kielitaitoni on siis sen mukainen mitä voi odottaa noin kauan kieliä opiskelleelta. Todennäköisimmät kohteet olisivat Itävalta, Saksa tai Luxemburg euron takia, mutta yhtenä vaihtoehtona pidän myös Isoa-Britanniaa. Kaikissa maissa olen vieraillut useasti, mutta Luxemburgissa en kertaakaan ja olen tykännyt! Itävallassa ja Saksassa minua houkuttelevat hyvät koulutus- ja työllisyysmahdollisuudet samoin kuin Englannissa sekä Suomea matalampi hintataso kulutustavaroista vuokraan.

Pyytäisinkin teiltä kaikilta asiallisia mielipiteitä koskien asiaani. Kannattaisiko minun opiskella Suomessa vai jossakin edellä mainitussa EU-maassa? Millaista ja miten ulkomaille muuttaminen sujui? Oliko suuri koti-ikävä? (Itselläni uskoisin olevan pari ensimmäistä kuukautta jonkin asteista koti-ikävää ja siitä sitten lieventyisi) Jos olette jääneet pysyvästi ulkomaille onko paluumuutto käynyt mielessä? Miksi tai miksi ei?

Kiitos jo etukäteen! :---)
3260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Heippa hei!

Heti alkuun sanoisin, että älä kuuntele muiden mielipiteitä opiskelun ja muuton suhteen, sillä myöhemmin alkaa uskottavammin kaduttamaan, jos ei olekaan kuunnellut itseään ja omia mielipiteitä!

Itse opiskelen Saksassa ja voin sanoa, että päivääkään en vaihtaisi pois. Muutto on suhteellisen helppoa, EU:ssa kun ollaan. Haastavimpana asiana pidin tavaramäärän karsimista Suomesta lähtiessä, kaikki muu kyllä hoituu. Koti-ikävää mulla ei ollut juurikaan, ensimmäiset pari viikkoa kylläkin, mutta pikkuhiljaa sekin helpotti kun löysi kavereita ja pääsi "kiinni elämään" täälläkin suunnalla. Toistaiseksi ei kyllä ole suunnitelmissa muuttaa takaisin Suomeen, mutta koskaan ei tiedä, sillä olen täällä verrattaen lyhyen aikaa vasta asunut.

Jos koet, että haluat lähteä ulkomaille opiskelemaan, lähde! Itse vain päätin lähteä enkä yhtään miettinyt "järkisyitä" miksi olisi pitänyt jäädä Suomeen opiskelemaan. Sen verran voin varoittaa, että jos ulkomaille lähdet niin vaarana on, että menetät itsesi ja sydämesi toiselle maalle, jolloin olet tavallaan "kahden maan loukussa", sillä Suomi on aina se kotimaa. Mutta toisaalta omasta mielestäni tämä kaikki on kuitenkin ollut sen arvoista! :)

Tsemppiä tulevaisuuteen! :)

Äänestä

Moni ulkomailla valmistunut tuttuni ei ole saanut Suomesta töitä, koska eivät ole valmistuneet parhaimmista ulkomaalaisista yliopistoista. Heille on tullut myös erittäin isot velat maksettavaksi opiskelujen päätyttyä.

Suosittelen suorittamaan kandin tutkinnon Suomessa, käydä yhden vaihtarilukuvuoden ulkomailla ja päättää sitten meneekö suorittamaan maisterin tutkinnon ulkomaille. Suomessa on olemassa englanninkielisiä tutkintoja rajattomasti.

Olen kauppatieteilijä enkä ole kyllä kuullut aikaisemmin paljoa hyvää sanottavaa Itävallan yliopistoista. Wienissä on hyviä yliopistoja, mutta niin on kaikissa isoissa kaupungeissa. Serkkuni perhe muutti Sveitsiin vasta tehtyään pari vuotta töitä englannissa. Sveitsi on erittäin kallis maa asua ja hyvät yliopistot maksavat 20 000 euroa vuodessa, minkä lisäksi pitää maksaa asuminen, mikä on kaikkialla Sveitsiä kallista.

Minä aion muuttaa vasta maisterintutkinnon jälkeen ulkomaille, kun olen saanut työkokemusta muutaman vuoden opiskelun ohessa.

Mitä alaa aiot mennä opiskelemaan? Humanistialat eivät ole hyviä aloja ulkomailla, jos aiot saada hyvän työpaikan.

Äänestä

Mä kanssa aion muutta ulkomaille kun saan maisteritutkinnon valmiiksi, aion kyllä jo vähän ennen sitä ruveta katsomaan töitä. Itseä kiinnostaa tällä hetkellä paljon saksankielinen Eurooppa. Itse tykännyt kovasti sekä Saksasta ja Itävallasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vielälukiolainen kirjoitti:

Olen lukion abiturientti ja olen tässä miettinyt tulevaisuuttani, mitä ja missä opiskelisin, mitä ja missä työskentelisin. Mielessäni on pyörinyt pitkään, jos muuttaisin johonkin muuhun EU-maahan tai Sveitsiin opiskelemaan tai edes työskentelemään opintojen jälkeen. Kielitaito minulla on hyvä. Olen opiskellut englantia yhdeksän vuotta, saksaa kahdeksan vuotta, ruotsia viisi vuotta ja ranskaa vuoden. Kielitaitoni on siis sen mukainen mitä voi odottaa noin kauan kieliä opiskelleelta. Todennäköisimmät kohteet olisivat Itävalta, Saksa tai Luxemburg euron takia, mutta yhtenä vaihtoehtona pidän myös Isoa-Britanniaa. Kaikissa maissa olen vieraillut useasti, mutta Luxemburgissa en kertaakaan ja olen tykännyt! Itävallassa ja Saksassa minua houkuttelevat hyvät koulutus- ja työllisyysmahdollisuudet samoin kuin Englannissa sekä Suomea matalampi hintataso kulutustavaroista vuokraan.

Pyytäisinkin teiltä kaikilta asiallisia mielipiteitä koskien asiaani. Kannattaisiko minun opiskella Suomessa vai jossakin edellä mainitussa EU-maassa? Millaista ja miten ulkomaille muuttaminen sujui? Oliko suuri koti-ikävä? (Itselläni uskoisin olevan pari ensimmäistä kuukautta jonkin asteista koti-ikävää ja siitä sitten lieventyisi) Jos olette jääneet pysyvästi ulkomaille onko paluumuutto käynyt mielessä? Miksi tai miksi ei?

Kiitos jo etukäteen! :---)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu