Lasinen tiivis (!) kuistin ovi, mistä?

Meillä lasikuisti, joka talvella todella kylmä, lattialämmitys on, mutta ei käytetä, kun maksaa paljon ja lämmittää kehnosti. Lämpötila nollan tuntumassa, jos pakkasta ulkona. Ongelmana on se, että uusista tiivistyksistä huolimatta nykyinen ovi falskaa pahasti, eli terassilta vetää sisään, parin metrin säteellä terassin ovesta on tosi kylmä ja lattiat jääkylmät siinä lähistöllä.

Remppamiehemme mukaan voisi olla järkevää laittaa toinen ovi tämän vanhan lisäksi (nykyinen aukeaa kuistille, uusi voisi aueta sisälle), mutta itse ajatettelen että yhellä tiivillä ovella pärjäisi varmasti, koska kuistilta on ovi myös ulkotilaan ja se on ihan tiivis (on siis omakotitalo kyseessä). Lisäksi olisi mahdotonta löytää täysin samanlaista ovea ja kaksi erilaista ovea vierekkäin olisi huono vaihtoehto.

Onko kellään vinkkiä mistä voisi etsiä tällaista tiiviitä kuistinovia, joissa on lasi sunnilleen ylhäältä alas asti, nykyisessä puukarmia n. 20 senttiä oven reunoissa, muuten lasipinta. Vieressä on kuistin levyinen ikkuna lattiasta kattoon, joten hakusessaä yhteinäinen ilme tämän kanssa ja ennenkaikkkea se, että sisältä säilyisi uuden oven myötä avoin näkymä pihalle.
0221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Vinkkejä? kirjoitti:

Meillä lasikuisti, joka talvella todella kylmä, lattialämmitys on, mutta ei käytetä, kun maksaa paljon ja lämmittää kehnosti. Lämpötila nollan tuntumassa, jos pakkasta ulkona. Ongelmana on se, että uusista tiivistyksistä huolimatta nykyinen ovi falskaa pahasti, eli terassilta vetää sisään, parin metrin säteellä terassin ovesta on tosi kylmä ja lattiat jääkylmät siinä lähistöllä.

Remppamiehemme mukaan voisi olla järkevää laittaa toinen ovi tämän vanhan lisäksi (nykyinen aukeaa kuistille, uusi voisi aueta sisälle), mutta itse ajatettelen että yhellä tiivillä ovella pärjäisi varmasti, koska kuistilta on ovi myös ulkotilaan ja se on ihan tiivis (on siis omakotitalo kyseessä). Lisäksi olisi mahdotonta löytää täysin samanlaista ovea ja kaksi erilaista ovea vierekkäin olisi huono vaihtoehto.

Onko kellään vinkkiä mistä voisi etsiä tällaista tiiviitä kuistinovia, joissa on lasi sunnilleen ylhäältä alas asti, nykyisessä puukarmia n. 20 senttiä oven reunoissa, muuten lasipinta. Vieressä on kuistin levyinen ikkuna lattiasta kattoon, joten hakusessaä yhteinäinen ilme tämän kanssa ja ennenkaikkkea se, että sisältä säilyisi uuden oven myötä avoin näkymä pihalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu