Erilainen ulkonäkö/tyylin vaihtaminen asiakaspalvelutyössä

Moi kaikille!

halusin kysellä otsikon kertomasta asiasta.
Eli olen reilu parikymppinen (miespuolinen) myyjä. Olin vielä koulussa, kun sain työpaikan, jossa olen edelleen. Ennen ensimmäistä työvuoroani kyseisessä paikassa, otin pois kaikki lävistykseni ja vaihdoin ns "rajumman" hiustyylini lyhyeksi ja vaihdoin väriä niin ikään "normaaliin" suuntaan. Jatkuvasti tämän parin vuoden aikana, jonka olen ollut töissä, olen tuntenut elämäni feikiksi. En voi olla sitä mitä olen. Kaipaan lävistyksiäni ja erilaista ulkomuotoani, koska se on sitä mitä minä olen.

Kuitenkin, lähes joka päivä kun asioin eri yrityksien liikkeissä asiakkaana, pistää silmään se, että monella kassatyöntekijällä on kasvoissa lävistyksiä. Heillä on näkyviä tatuointeja ja shokkivärejä hiuksissa. Tietysti joidenkin asiakkaiden kannalta se ei ole normaalia ja saattaa vaikuttaa yritykseenkin. Mutta onko yrityksillä tosiaankin niin suuri valta, että he voivat vaatia työntekijältä identiteettimuutosta? Vaikka kuinka pätevä olisi, ei ehkä saa jatkaa töissä sen takia, että päättää olla oma itsensä ja käyttää meikkivoidetta.
Itselläni on juuri 5 viikon loma menossa. Maassa, jossa kassatyöntekijöilläkin on lävistyksiä, erilaisia hiustyylejä ja tatuointeja.

Tekeekö se minusta pahemman asiakaspalvelijan tai ihmisen, jos käytän piilolinssejä? Tai jos muotoilen hiukseni erilaisesti? Kyseessä on kuitenkin minun oma elämä, omat tarpeet olla sellainen kun olen.

nyt, kun olen lomalla ulkomailla, päätin että kerrankin, 15 vuoteen, olen sellainen kun minusta tuntuu. Haukkukoot asiakkaat, niin ne tekevät muutenkin joka päivä. Haukkukoot massan mukaan menevät, niin ne tekevät aina

Mutta jos nyt vaihdan tyylini sellaiseksi kun se on sisälläni -mitä tapahtuu?

Joka päivä saan positiivista palautetta asiakaspalvelustani. Niin mummoilta kuin parikymppisiltä jätkiltä. Eli uskallanko?
1208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minusta jokainen työnantaja voi rajata työntekijöiden lävistyksiä, vaatetusta yms, tiedä sitten miten se on reilua. Minulle tätä on perusteltu sillä, että se pelottaa osaa asiakkaista ja antaa firmasta väärän kuvan, sekä edustaa firmaa huonolla tavalla.

Yhdellä työnantajalla minun piti poistaa kaikki lävitykset, ainoastaan sain pitää pienen nenäkoruni ja korvakorujen suuruus rajattiin sentin halkaisijaan.
Toisella työnantajallani sain pitää lävistykseni, mutta vaatteet eivät saaneet olla tiukkoja, eli ne eivät saaneet tuoda kurveja esiin.
Kolmannessa työpaikassa jouduin luopumaan jokaisesta lävistyksestäni, sekä minun piti piilottaa värikkäät etuhiukseni visusti pannan alle.

Lävistysliike tms on luultavasti ainoa paikka, jossa ei haluta piilotella myyjien persoonaa ja kielletä omana itsenään olemista.

Itse dikkailen työpaikkoja, jossa jokainen saa työskennellä omana itsenään, eikä siellä asiakkaat tuomitse juuri tämän "vapauden vuoksi".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


käläpilu kirjoitti:

Moi kaikille!

halusin kysellä otsikon kertomasta asiasta.
Eli olen reilu parikymppinen (miespuolinen) myyjä. Olin vielä koulussa, kun sain työpaikan, jossa olen edelleen. Ennen ensimmäistä työvuoroani kyseisessä paikassa, otin pois kaikki lävistykseni ja vaihdoin ns "rajumman" hiustyylini lyhyeksi ja vaihdoin väriä niin ikään "normaaliin" suuntaan. Jatkuvasti tämän parin vuoden aikana, jonka olen ollut töissä, olen tuntenut elämäni feikiksi. En voi olla sitä mitä olen. Kaipaan lävistyksiäni ja erilaista ulkomuotoani, koska se on sitä mitä minä olen.

Kuitenkin, lähes joka päivä kun asioin eri yrityksien liikkeissä asiakkaana, pistää silmään se, että monella kassatyöntekijällä on kasvoissa lävistyksiä. Heillä on näkyviä tatuointeja ja shokkivärejä hiuksissa. Tietysti joidenkin asiakkaiden kannalta se ei ole normaalia ja saattaa vaikuttaa yritykseenkin. Mutta onko yrityksillä tosiaankin niin suuri valta, että he voivat vaatia työntekijältä identiteettimuutosta? Vaikka kuinka pätevä olisi, ei ehkä saa jatkaa töissä sen takia, että päättää olla oma itsensä ja käyttää meikkivoidetta.
Itselläni on juuri 5 viikon loma menossa. Maassa, jossa kassatyöntekijöilläkin on lävistyksiä, erilaisia hiustyylejä ja tatuointeja.

Tekeekö se minusta pahemman asiakaspalvelijan tai ihmisen, jos käytän piilolinssejä? Tai jos muotoilen hiukseni erilaisesti? Kyseessä on kuitenkin minun oma elämä, omat tarpeet olla sellainen kun olen.

nyt, kun olen lomalla ulkomailla, päätin että kerrankin, 15 vuoteen, olen sellainen kun minusta tuntuu. Haukkukoot asiakkaat, niin ne tekevät muutenkin joka päivä. Haukkukoot massan mukaan menevät, niin ne tekevät aina

Mutta jos nyt vaihdan tyylini sellaiseksi kun se on sisälläni -mitä tapahtuu?

Joka päivä saan positiivista palautetta asiakaspalvelustani. Niin mummoilta kuin parikymppisiltä jätkiltä. Eli uskallanko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu