Mikä paukkuu ja jysähtelee

Tänään - on kuulunut myös joskus aikaisemminkin - paukkui ihan kuin tykillä olisi ammuttu. Naapuri tiesi, että kaatopaikan mäellä tapetaan rottia, mutta eikö niitä saisi vähän vähemmän järeällä asella hengiltä. Oliko naapuri oikeassa?
61029
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Luultavasti, tai melko varmasti venäläisen sotakoneen ilmatilan loukkauksen aiheuttama yli-ääni pamahdus.
Näitä on nyt sattunut useita ja juurikin Järvenpäässä.
Jokin siellä nyt vihollista kiinnostaa, jota ilmasta yritetään kuvata.
Täällä puolustautumis nimisteriössä ollaan sitäkin mieltä, että kolmisointu olisi se, jota ehkä luullaan ohjuspatteriksi ja ylilennoilla tehdään topografikarttaan ruksi, johon sitten kun Ukraina on vallattu, ammutaan jollain ohjustimella.
Jos tällainen uhka alkaa toteutua, siitä ilmoitetaan hyvissä ajoin järvisanomissa.

Äänestä
  • kohta paukkuu myös jampassa kunhan vaarallisten aineiden käsittelyasema rakennetaan valmiiksi korruptio toimilla loppuun saakka.oli asukkaat mitä mieltä hyvänsä.olisi korpeakin ollut ihan lähellä.mutta tämähän oli sovittu jo kauan sitten paikallisten vaikuttajien kanssa jotka hyötyvät asiasta yritys toiminnan kautta.asuntojen keskihinta putoaa 50 tuhatta euroa.no ei missään muualla olekaan tämä mahdollista kuin täällä.onhan kunnan päättäjä elimet lahjottavissa saunaillalla.teitä ja siltoja rakennetaan jatkuvasti ja vielä aikaa menee niihin tupla tunnit.mutta eihän se mitään haittaa onhan jäkessä hiiloa millä rällätä.on se ihme ettei kukaan puutu tälläisiin asioihin.5-10 vaikutus valtaista päättää asioista.ps annetaan pullon kiertää ja ostellaan ulkomaan matkoja ja käytetään mökeillä dokaamassa.tiedän mistä kirjoitan.

    Äänestä

tähän ei taida enää olla juurikaan lisättävää.odotellaan vaan milloin joku ymmärtää tilanteen ja laittaa asiat kohdalleen tavalla tai sitten sillä toisella.k

Äänestä

Se mikä jäkessä mussahtelee, on julkisuudesta hyvin piilossa pidetty tunnelihanke.
Opiston risteyksestä lähtee uudet tunnelit, niin Jokelantiehen, kuin kaupungin alle kaivettavaan pommisuoja / parkkipaikka alueeseen.
Kaupunki kustantaa jokelantien yhteen, mutta parkkipaikan maksavat yhteistuumin yksityiset parkkifirmat sakkorahoilla saaduilla suunnattomilla voitoilla.
Pohjoistunneli menee jannen alle ja jo pelkkä tunneliin ajo on vastedes maksullista.

Mutta tosiaan kun yksityiset rakentaa, ei siitä juuri huudella, mutta räjäytykset kuuluvat myös maan päälle.
Onneksi käytössä on uusi trotylidynamentti, joka räjähtää pehmeästi, eikä aiheuta tärinää, tai vavahduksia.

Äänestä

Ainakin kolme räjäytystä tänään. Viimeisin hetki sitten. Missä tehdään ja mitä tehdään?

Äänestä

Tämä tunnelijärjestelmä ulotuu kaikkialle. Myös Suomen alle:
https://t.me/DUMBSandCloning/419654
Etsi haulla D.U.M.B.S & TUNNELS , niin löydät tunnelilinjat Suomen kohdalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rottanainen kirjoitti:

Tänään - on kuulunut myös joskus aikaisemminkin - paukkui ihan kuin tykillä olisi ammuttu. Naapuri tiesi, että kaatopaikan mäellä tapetaan rottia, mutta eikö niitä saisi vähän vähemmän järeällä asella hengiltä. Oliko naapuri oikeassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu