"Stubb oli ölähtelevä vasikka jota UM häpesi"

"Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok.) kommentoi blogissaan epäsuorasti tuoretta kohukirjaa.

Ulkoasiainneuvos Juhani Suomi kuvailee Entä tähtein tällä puolen -teoksessaan Stubbia ”ölähteleväksi vasikaksi”. Suomi myös väittää, että ulkoministeriön työntekijät häpesivät Stubbia. Stubb toimi viime vaalikaudella ulkoministerinä.

Stubb kertoo blogissaan saaneensa juoksuluvan ortopedi Sakari Oravalta.

- Takana on neljätoista pitkää viikkoa ilman yhtään juoksulenkkiä. Rasitusmurtuma on nyt luutunut, innokkaana liikkujana tunnettu Stubb kertoo.

- Aloitin varovasti, minuutti juoksua ja minuutti kävelyä. Yhteensä 30 minuutin lenkki. Olin niin iloinen, että teki mieli ölähdellä kuin vasikka kevätlaitumella. Ja niin teinkin. Onneksi ei ollut ketään kuuloetäisyydellä... Stubb jatkaa.

Ulkoministeriön viestintäjohtaja Veera Heinonen sanoo tänään Iltalehdessä, että ulkoministeriö ”ei jaa” Juhani Suomen näkemystä siitä, että alaiset häpesivät Stubbia."


http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/114705-alexander-stubb-sanoo-sen-itse-”olahtelin-kuin-vasikka”
4302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mitäpä muuta se Veera virkansa puolesta voisikaan sanoa?

Äänestä
  • Sen lauluja laulat kenen leipää syöt.

    Äänestä

Todennäköisesti Suomen historian naurettavin presidentti Suomelle 2024.

Äänestä

Taitaa Pekan tiimissä olla enemmän likaisen pelin pelaajia? Sellainen mielikuva on itsellä ollut aina heistä, jotka kokevat itsensä monesti uhrina kaikessa. Syyt ovat aina muissa kuin itsessä. Kokevat, että sateenkaaren alla on heidän oma elo ja juhliminen paljon turvallisemman tuntuista? Luottamus heitä kohtaan on alempi kuin muita keskimäärin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Täyttä faktaa! kirjoitti:

"Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok.) kommentoi blogissaan epäsuorasti tuoretta kohukirjaa.

Ulkoasiainneuvos Juhani Suomi kuvailee Entä tähtein tällä puolen -teoksessaan Stubbia ”ölähteleväksi vasikaksi”. Suomi myös väittää, että ulkoministeriön työntekijät häpesivät Stubbia. Stubb toimi viime vaalikaudella ulkoministerinä.

Stubb kertoo blogissaan saaneensa juoksuluvan ortopedi Sakari Oravalta.

- Takana on neljätoista pitkää viikkoa ilman yhtään juoksulenkkiä. Rasitusmurtuma on nyt luutunut, innokkaana liikkujana tunnettu Stubb kertoo.

- Aloitin varovasti, minuutti juoksua ja minuutti kävelyä. Yhteensä 30 minuutin lenkki. Olin niin iloinen, että teki mieli ölähdellä kuin vasikka kevätlaitumella. Ja niin teinkin. Onneksi ei ollut ketään kuuloetäisyydellä... Stubb jatkaa.

Ulkoministeriön viestintäjohtaja Veera Heinonen sanoo tänään Iltalehdessä, että ulkoministeriö ”ei jaa” Juhani Suomen näkemystä siitä, että alaiset häpesivät Stubbia."


http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/114705-alexander-stubb-sanoo-sen-itse-”olahtelin-kuin-vasikka”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu