Kuinka koulutetaan POLIISIKOIRA:ksi ??

Niin kunka se koulutetaan esim. voimankäyttöön (puremaan ihmistä) ja huumausaine etsintään.
Pentuna kenties saalista ja sitten vanhempana kenties agression esilletuloa.
Nenänkäyttöä pentuvaiheeessa, vaikka ehkä ruualla ja sitten vanhempana hajustettuihin esineisiin siirtyminen luultavasti.
Onko muita vaihtoehtoja...
71003
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Katso jostain koirakirjasta palveluskoirien koulutus.

Äänestä

Koulutus aloitetaan kyllä pentukoulusta; koira tulee olla ohjaajansa hallinnassa. Ensimmäinen ja tärkein asia -mikä on aika hakusessa monelta koirankusettajalta.

Äänestä

Hyvä poliisikoirahan ei ilmennä aggressiota lainkaan tehtävien aikana. Niiden tulee olla positiivisesti innostuneessa mielentilassa, kuin leikkimässä/tekemässä niille mieluisaa työtä (vrt. perussesse agilitykisoissa; jännittynyt, innostunut koira valmiina tekemään mitä tahansa mitä omistaja käskeekin, leikki vain poikkeaa "palvelusleikistä"). Poliisikoirastakin tulee vaarallinen, jos leikin illuusio särkyy - henkensä edestä rikollista tappava koira ei ole ihan sitä, mitä koulutuksessa tavoitellaan.

Pari vuotta sitten Suomeen maahantuotiin saksalainen malinois, joka oli opetettu räjähdysherkäksi ja nimenomaan aggressiiviseksi. Se ei ollut tottunut normaaliin perhe-elämään, kuten täkäläiset poliisikoirat: http://www.iltalehti.fi/uutiset/200701085565997_uu.shtml
Hollantilaisiakin koulutetaan kovemmalla kädellä; http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288339145078.html

Vahinkoja sattuu toki suomalaisillakin poliisikoirayksiköillä. Joskus tulee ikävä rotikoita ja wanhan ajan sakemanneja. Tokihan ne olivat hitaampia kuin nykyajan räjähdysherkät belgit yms., mutta myös luonteeltaan tasaisempia.

Äänestä
  • Pakkohan voimankäyttöön koulutetun koiran on ilmentää aggressiota. Meinasitko, et kiltisti häntää heiluttava ja naamasta nuoleva koira toimii pelotteena? Juurikin aggressio on koiran voimavara, jonka turvin se kykenee toimimaan tilanteessa kuin tilanteessa. Koiralla on myöskin tarkoituksena ratkaista tilanne pelkällä olemassa olollaan. Moni rauhoittuu jo koiran näkemisestä, eikä siten koiraa tarvitse edes päästää irti. Aggression tulee tietysti olla hallittua.

    Äänestä

  • ............ kirjoitti:

    Pakkohan voimankäyttöön koulutetun koiran on ilmentää aggressiota. Meinasitko, et kiltisti häntää heiluttava ja naamasta nuoleva koira toimii pelotteena? Juurikin aggressio on koiran voimavara, jonka turvin se kykenee toimimaan tilanteessa kuin tilanteessa. Koiralla on myöskin tarkoituksena ratkaista tilanne pelkällä olemassa olollaan. Moni rauhoittuu jo koiran näkemisestä, eikä siten koiraa tarvitse edes päästää irti. Aggression tulee tietysti olla hallittua.

    voihan sen noinkin ajatella mutta kannattaa sitten pitää huoli että massissa on tilkettä kun koirallasi kilahtaa.

    Aloittajahan nimittäin tuskin oli poliisi, ja hän niitä neuvoja täällä kysyi. Älä siis yllytä ketään, koskaan äläkä milloinkaan opettamaan koiraansa aggressiiviseksi.

    Äänestä

  • No joo kirjoitti:

    voihan sen noinkin ajatella mutta kannattaa sitten pitää huoli että massissa on tilkettä kun koirallasi kilahtaa.

    Aloittajahan nimittäin tuskin oli poliisi, ja hän niitä neuvoja täällä kysyi. Älä siis yllytä ketään, koskaan äläkä milloinkaan opettamaan koiraansa aggressiiviseksi.

    Ei tässä ole ketään yllytetty. Jos puhutaan voimankäytöstä, niin aggressio vaan kuuluu siihen yhtälöön. Sitten kannattaa huomioida ero sanoissa aggressio ja aggressiivinen. Sen ymmärtäminen auttaa jo eteenpäin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Intona kirjoitti:

Niin kunka se koulutetaan esim. voimankäyttöön (puremaan ihmistä) ja huumausaine etsintään.
Pentuna kenties saalista ja sitten vanhempana kenties agression esilletuloa.
Nenänkäyttöä pentuvaiheeessa, vaikka ehkä ruualla ja sitten vanhempana hajustettuihin esineisiin siirtyminen luultavasti.
Onko muita vaihtoehtoja...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu