2 häkissä vuorotellen

Jos asun puolet viikosta toisessa paikassa ja puolet toisessa, voiko lemmikkiä kuljettaa kantoboksissa aina eri häkkeihin vai häiritseekö se sitä jos häkki vaihtuu?
Olen ottamassa marsua tai kania
1116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Onhan tuo tietysti stressitekijä, mutta jos matka on lyhyt, sen ei pitäisi olla ylitsepääsemätöntä. Lemmikki on hyvä ostaa kasvattajalta valmiiksi kesynä, jotta Se ei pelkäisi matkustamistakaan niin paljon, ja kuljettelua ei ehkä kannata aloittaa ihan heti. Marsuhan on laumaeläin, joten niitä on oltava vähintään kaksi. Kani taas ei ole häkkieläin, jota ei oikeastaan pitäisi pitää häkissä kuin väliaikaisesti, joten olisi parempi puhua kahdesta eri asunnosta/huoneesta. Uskon, että kanin kanssa jatkuva matkustelu saattaisi häiritä sisäsiistiksi opettelua, kun kani kokisi tarpeelliseksi aina merkata uuden reviirin. Marsut ylipäätään harvemmin on sisäsiistejä. Yksittäisiä öitä kummatkin pärjää yksikseenkin. Omat rottani muistavat vanhempieni kodin kun sinne lomilla matkustan, vaikkeivät olisi käyneet siellä kuukausiin :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mietin vain kirjoitti:

Jos asun puolet viikosta toisessa paikassa ja puolet toisessa, voiko lemmikkiä kuljettaa kantoboksissa aina eri häkkeihin vai häiritseekö se sitä jos häkki vaihtuu?
Olen ottamassa marsua tai kania

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu